National Library of Finland
Open Data and Linked Data Service
Search works, persons, organizations and subjects:
yhteistyö
URI:
http://www.yso.fi/onto/yso/p6334
name
yhteistyö
Works about yhteistyö
"Asiantunteva, luotettava ja kiinnostava" : sidosryhmien näkemyksiä maa- ja metsätalousministeriön toiminnasta, vuorovaikutuksesta sekä tiedontarpeiden täyttämisestä
"Että olisi joku toimintamalli olemassa..." : Pohjoinen hyvinvointikeskus -hanke työelämäyhteistyön kehittäjänä
"Jotta arkielämä ja sairaus saataisiin paremmin yhteen" : julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö harvinaisissa sairauksissa
"Kaikki kymmenen tikkua laudalla!" : Onnistuvat opit -juurruttamishankkeen loppuraportti
"Kivi kengässä" - opettajat yrittäjyyskasvatuksen kentällä :
"Kun ei enää saa syrjäytyäkään rauhassa" : raportti työllistämisprojekti Mellu- ja Myllyraiteesta 1997-2000
"Kun tuuli käy heidän ylitsensä..." : valtion keskusvirastojen pääjohtajakunnan vaiheita vuosilta 1955-1995
"Laajaa tarjontaa ja oppialarajoja murtavaa koulutusta" : selvitys yliopistojen yhteisistä tohtoriopinnoista
"Mie teen vaan oman työni" : toimintatutkimus moniammatillisen yhteistyön ja ohjausosaamisen kehittämisestä
"On jo lupa, velvoite ja valtuutus tehdä tätä työtä" : koulukumppanuus Kontulassa -hankkeen loppuarviointi
"Oottako träillä meirän koulusta?" : Seinäjoki-opetusta 15 vuotta
"Se on kompromissin tulos" : Suomen Akatemian yhteisrahoitteiset tutkimusohjelmat neuvotteluina : rahoittajien näkökulma
"Shift" theoretically-practically motivated framework : information exchange viewpoint on developing collaboration support systems
"Silta ammatillisesta koulutuksesta työelämään" : Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen kokeilun v.1998-1999 loppuraportti : "alku aina hankalaa, ahkeruus se voiton saa"
'Että he olisivat yhtä' : paavi Johannes Paavali II:n kiertokirje ekumeniasta 25. toukokuuta 1995 = ('Ut unum sint')
'Että työllisyysprojektista jäisi jotain pysyvää' : OWi paikallisena vaikuttajana
'Opetussuunnitelma on sitä elämää' : päiväkoti-kouluyhteisö opetussuunnitelman kehittäjänä
'Poliisi on puuttunut päihteiden käyttöösi - tee sinä samoin' : Tie selväksi -hankkeen loppuraportti
'Sanat eivät riitä kertomaan...' : viranomaisten tietoon tulleet perhe- ja parisuhdeväkivaltatapaukset Keskustan poliisipiirissä / Eteläisen sosiaalikeskuksen alueella 1.9.2001 - 31.8.2002
'Äiti, täällä on toisia samanlaisia, ku mä!' : voimisteluseura ja kouluterveydenhuolto perheiden tukena lasten painonhallinnassa
10-14-vuotiaat seurakuntalaisina
25 vuotta ammattikoulujen yhteistoimintaa
50 vuotta kuntien yhteistyötä Itä-Hämeessä 1957-2007
90 vuotta yhteistyötä turvallisuuden puolesta
A Baltic League as a construct of the new Europe : envisioning a Baltic region and small state sovereignty in the aftermath of the First World War
A business enabling network : a case study of a high-tech network : its concepts, elements and actors
A customer view on the most preferred alliance structure between banks and insurance companies
A framework for analysing contracting strategies : studies on maximising paper production line life cycle profits
A model for creating strategic alliances : a study of inter-firm cooperation in the North European ICT sector
A multi-stakeholder perspective on sustainable marketing : promoting sustainability through action and research
A resource dependence perspective on multilateral alliances : the case of the airline industry
A survey of Finnish network social welfare and health care projects in the Baltic Countries, St. Petersburg, and the District of Leningrad
A theoretical framework of perceived quality in business relationships
A university of the Arctic : the feasibility study : Document 3, Linking the north : selected profiles of higher education institutions
Academic entrepreneurship, technology transfer and spin-offs companies in different European regions : comparisons and best practices
Activation of supply relationships : a study of main providers in the Turku logistics cluster
Activity-theoretical studies of collaboration and learning at work
AD/HD-opas koulunkäyntiavustajille
Adapt : ensimmäisen valintakierroksen projektit
Adaptation in a business network cooperation context
Adaptation in triadic business relationship settings : a study in corporate travel management
Agenda Suomi : Kekkonen, SDP, NKP 1956-66
Agile startup boards : whys and whats of board practices for startups and growth companies
Aihekokonaisuuksien tavoitteiden toteutumisen seuranta-arviointi 2010
Aikaa lapselle : lukuhetki päivässä
Aikamatkalla perheiden kanssa : välineitä osallisuuteen ja yhteisöllisyyteen varhaiskasvatuksessa
Aikuiskoulutuksen muutoksen hallinta : esimerkkinä Vaasan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus
Aikuiskoulutuksen työelämäyhteistyö : hyviä käytäntöjä metropolialueen korkeakouluista
Aikuiskoulutus Varsinais-Suomessa ja Läänemaalla
Aikuiskoulutus viranomaisverkostoissa : virikkeitä aikuiskoulutuksen kehittämistyöhön, tapausesimerkkinä kurssikeskustoiminta
Ajankohtaista viljelijöiden suunnitelmista, tuotannollisesta yhteistyöstä ja tuotantokustannuksista
Ajatuksena oranssi
Aktiivinen sosiaalipolitiikka -työryhmän muistio
Aktiivisen sosiaalipolitiikan reformi 2001 : väliraportti kuntouttava työtoiminta -lain kohdentumisesta ja tuloksista
Aktivointipolitiikka ja työvoima- ja sosiaalihallinnon yhteistyö : politiikan muutos ja paikalliset käytännöt
Akuutin psykiatrisen osastohoidon yhteistyöneuvottelun keskustelussa rakentuvat kertomukset
Alakoulun terveydenhoitajan ja perheen yhteistyö : substantiivinen teoria ongelmalähtöisestä yhteydenpitämisestä
Alihankinnan toimintavalmiudet ETA/EU-Suomessa : esimerkkinä Vaasan läänin pk-alihankkijat
Alihankintasopimukset : opas teknologiateollisuuden yrityksille
Alihankintaverkostojen kehittäminen pohjoissavolaisessa metalliteollisuudessa : The development of subcontract networks in the metal industry in Northern Savo
Alihankintayhteistyön johtamisesta metalliteollisuudessa
Alihankkijasta järjestelmätoimittajaksi - mahdollisuus kasvaa ja menestyä : case-tutkimus metalli- ja elektroniikkateollisuudesta
Alis : kyvyt käyttöön
Alkoholiohjelma 2008-2011 toimeenpano Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa -loppuraportti
Alkumeri
Alkuopetuksen vanhempaintapaamisten sosiaaliset kielet : dialoginen analyysi
Alkuopetus - meidän mallimme : Sexåringarna i skolan
All you need is love, design business & engineering and ... passion-based co-creation
Alliance capitalism and the internationalisation of Finnish firms
Alliance Creator Network : annual report 2012 : generating greater value for the European ICT industry
Alliance objectives in strategy framework : the case of multipartner alliances in the airline industry
Alliance partner selection : a literarature review
Alliancing for mobile commerce : convergence of financial institutions and mobile operators
Aloittelevien opettajien autenttisia kokemuksia ensimmäisestä opettajavuodesta
Alueellinen taiteen edistäminen
Alueellinen ympäristökeskus yhteistyökumppanina : sidosryhmien kokemuksia alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksesta
Alueellisen osaamisympäristön vahvistaminen : Etelä-Pohjanmaan korkeakouluverkoston toimintamalli
Alueellisen vesi- ja viemärilaitostoiminnan edellytykset Kouvolan seudulla
Alueellisen yhteistyön kehittämishanke : loppuraportti
Alueellisen yrityspalvelutoiminnan kehittämishanke : mietintö toimenpidetarpeista ja -mahdollisuuksista sekä toimenpide-esitykset
Alueelliset toisen asteen etäopetusverkostot : ESR-projektin loppuraportit ja alueverkostojen kehittämiskuvaukset
Alueelliset yhteistyörakenteet ja osallisuutta tukevat työmenetelmät
Alueellisten oppimiskeskusten kehittämisen opinto-ohjelma
Alueellisten organisaatioiden yhteistyö ja työnjako
Alueellisten taiteen edistämisorganisaatioiden yhteistyön edut, haasteet ja mahdollisuudet
Alueellisten tekijöiden merkitys maaseudun yrityskeskittymien syntymiseen : esimerkkinä sikatalouden ja kutoma-alan yrityskeskittymät
Alueellistumisen ajasta toiminnan tiloihin : organisaatioiden yhteistoiminta alueellisen kehittämisen resurssina
Aluehallinnon yhteistyö Oulun läänissä
Alvar Aalto : Villa Tammekann : Turun yliopiston ja Tarton yliopiston yhteistyökeskus = Turu Ûlikooli ja Tartu Ûlikooli koostöökeskus = Centre for Cooperation of the Universities of Turku and Tartu
Amerikkalaiset kokoavat voimiaan : tutkimus- ja teknologiayhteistyön kehitysnäkymät Yhdysvalloissa
Ammatillinen yhteistyö muuttuvassa sairaalaorganisaatiossa : kyselytutkimus sairaanhoitajille
Ammatilliseen koulutukseen ja uralle
Ammatillisen koulutuksen arvostus Euroopassa ja Suomessa : ammattiin ja jatko-opintoihin toiselta asteelta
Ammatillisen koulutuksen ja työelämän rajavyöhykkeellä : harjoittelun ohjauskeskustelut kehittävän transferin välineenä
Ammatillisen koulutuksen vetovoiman edistäminen pääkaupunkiseudulla
Ammatillisen lisäkoulutuksen työelämän kehittämis- ja pavelutoiminnan kehittämishankkeen loppuraportti
Ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun johtavien opintopolkujen ja koulutusasteiden yhteistyön toimivuus
Ammatilliset osaamistarpeet yrityksissä : selvitys kaupan ja hallinnon sekä viestintäalan osaamistarpeista Pirkanmaalla
Ammatillisia opintoja yksilöllisesti : kokemuksia ohjauksesta ja ammattilaisten yhteistyöstä
Ammatillista yhteistyötä - keiden kanssa ja keiden ehdoilla? : tapaustutkimus eri toimijoiden yhteistyöstä Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kehitysvammaneuvolassa
Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten yhteistoimintaverkostot : Uudenmaan läänin suomenkielisten ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten yhteistoimintaverkostot vuonna 1994
Ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen yhteistoiminta : vuosiraportti 1994
Ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulujen yhteistoimintakokeilutyöryhmän muistio
Ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden yhteistoiminta : ideoita ja kokemuksia
Ammattikorkeakoulu : työ ja oppiminen yhteistyössä?
Ammattikorkeakoulu innovaatiojärjestelmässä : väliraportti : Osa 1, Alueelliset innovaatioverkostot
Ammattikorkeakoulu ja työelämä : keskipohjalaisen työelämän näkemyksiä Kokkolan ammattikorkeakoulusta
Ammattikorkeakoulu yritysten palveluksessa :
Ammattikorkeakoulujen Aasia-koulutus: miksi ja mitä : opetushallituksen Kaukoitä-pilottioppilaitosten kokemuksia
Ammattikorkeakoulujen asema ja uudistuminen : taustakyselyn tuloksia
Ammattikorkeakoulujen ja tiedekorkeakoulujen välinen yhteistyö
Ammattikorkeakoulujen organisatoriset valmiudet yritysyhteistyöhön
Ammattikorkeakoulun hallinto ja yhteistoiminta : Turun va. teknillisen ammattikorkeakoulun ja Satakunnan va. ammattikorkeakoulun seurantatutkimuksen III osaraportti
Ammattikorkeakoulun ja työelämän kumppanuus
Ammattikorkeakoulun ja työelämän uudet yhteistyömahdollisuudet
Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö kehittämiskohteena : käytännön kokemuksia ja perusteltuja puheenvuoroja
Ammattikorkeakoulut aluevaikuttajina :
Ammattikorkeakoulutuksen työelämälähtöisyyden kehittäminen
Ammattilaiset arvailevat toisistaan : tulkintaverkostot psykososiaalisessa työssä
Ammattiopetuksen haasteet? : työelämän koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointi Vakka-Suomessa
Ammattiyhdistysliikkeen keskeiset järjestöprosessit 1975-1995 : fuusiot, järjestösiirtymät ja yhteistyöjärjestelmät osana ammattiyhdistysliikkeen järjestötoimintaa
An evaluation of curriculum development in FUAS institutions
An independent review of Finnish aid
Ansvarstrappan : hur kan barn och unga vägledas till att ta ansvar för sina gärningar?
Antecedents and outcomes of partnering abroad with local firms : evidence from cross-border venture capital
Anticipation dialogues
Apparaturförvaltning : rapport från seminarium i Åbo 1-4 november 1992
Apteekin ja palvelukotien välisen yhteistyön kehittäminen
Apteekin ja terveyskeskuksen välisen yhteistyön kehittäminen : Loviisan Kruunu-apteekki ja Loviisan seudun terveyskeskus
Apua ihmiselle : moniammatillinen yhteistyö hoitotyössä
Apukokki maailmalla
Apuomena ry 1998-2008
ARALIS 2000 : Arabianranta library and information services in the 2000's
Arbetarskyddet på gemensamma arbetsplatser : påbyggnadskurs
Arjen helmiä :
Arjen pelastajat :
Arjen taktiikkaa myyntiin
Arjen turvaajat :
Arkistotoimen koko kuva
Arkkitehti suunnittelu-toteutus-kilpailussa : uuden Design-Build-toteutusmuodon vaikutus arkkitehdin työhön = Architect in a Design-Build competition : influence of the new Design-Build procurement method on architect's work
Art without borders : Kymmenen kohtaamista
Arts & business : exempel på kreativa allianser i Norden = Arts & business : creative alliances - a collection of cases in the North
Arviointi ja kehityskeskustelu : koko kuva oppijasta
Arvokeskustelu, palvelutuotannon uudet toimintamuodot ja uuden kuntayhteistyön tarve Pohjois-Pohjanmaalla
Arvoketjun johtaminen kala-alalla
Asiakas kuntoutuksen yhteistyöryhmässä : institutionaalisen kohtaamisen jännitteitä
Asiakas toiminnan keskipisteenä : Hausjärvi-projekti
Asiakas-työntekijäsuhde rikosseuraamusalalla :
Asiakas-työntekijäsuhteen dialoginen arviointi kriminaalihuollossa
Asiakaslähtöinen kaupan arvoketju : kilpailukykyä ECR-yhteistyöllä
Asiakaslähtöinen kotihoito : opas ikääntyneiden kotihoidon laatuun
Asiakaslähtöinen yhteistiedottaminen
Asiakaslähtöisyys ja monialainen yhteistyö oppilashuollossa : oppilashuoltoprosessi systeemisenä palvelukokonaisuutena
Asiakaspalveluyhteistyön kehittäminen
Asiakassuunnitelma asiakaslähtöistä auttamista tavoitteellistamassa : kohteen rakentumisen moniääninen menetelmä
Asiakasyhteistyötä uudella lailla? : kuntoutuksen asiakasyhteistyön arviointia
Asiakkaan moniammatillinen ohjaus sosiaali- ja terveydenhuollossa
Asiakkaat verkossa?
Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa
Asiakkaille parempia tuotteita ja palveluita : Korkeakouluverkoston innovaatiopalvelut (KIP) -hanke kehitti uusia tapoja korkeakouluverkoston innovaatiotoimintaan
Asiakkuuden ehdoilla : johdatus uuteen asiakkuusajatteluun
Asiakkuuden ehdoilla vai asiakkaiden armoilla
Asiakkuudenhallinta ja pk-yrityksen tietokannat 2004-2008
Asianajajan roolista 2000-luvun alun riitaprosessissa
Asiantuntijana terveysalan muuttuvilla työmarkkinoilla : aluevaikuttavuutta ASTE-projektilla
Asiantuntijat käytäntölähtöisen kehittämistyön pyörteessä : tapaustutkimus laboratorio- ja kuvantamistoiminnan seutuverkoston kehittämistyöstä
Asiantuntijatyöryhmän esitys PTR-viranomaisten yhteistyökustannusten jakamisesta : työryhmämuistio
Asiantuntijoiden yhteistyö perusterveydenhuollossa : käsityksiä ja arkikäytäntöjä = Collaboration of experts in primary care : conceptions and practice
Asiantuntijuus hoitotyössä : hoitotyö, päättelykyky ja etiikka
Askeleita yhdessä tekemiseen : Vyöhyke - nuorisoalan osaamisyhteisön tuloksia
Askelmerkkejä Löytävään nuorisotyöhön : nuorisotyötä asemilla, kaduilla ja kauppakeskuksissa
Askelmerkkejä työelämäkumppanuuteen : osaamisen kehittäminen ammattikorkeakouluissa
Assessment of learning disabilities : cooperation between teachers, psychologists and parents : African edition
Assessment of the additional appropriation for research
Associations with impairments in social skills
Asthma programme in Finland : management of adult asthma as reflected by referral letters
Asukkaiden yhteistyö voimavaraksi
Asumisen tulevaisuus ja yhteistyö Joensuun seudulla
Asunto-ohjelmointi Joensuun seudun kuntayhteistyössä
Asuntoyhtiö korjaustyön tilaajana
Asymmetric partnerships : different characteristics and motivation of small and large technology firms
Asymmetry or partnership? : Finnish experiences with North-South research collaboration
Att lära i samarbete : samarbetsinlärning i teori och praktik
Auranhelmi : tavoitehintainen yhteistoimintaurakka projektinjohtomenettelyllä
Auringon aika
Auttava kanssakäyminen : substantiivinen teoria kriittisesti sairaan potilaan läheisen ja hoitavan henkilön välisestä yhteistyöstä
Avaimia avoimeen kouluun : nuorisokoulun tehtävä ja oppilaitosten yhteistyö
Avain laatuun ja vaikuttavuuteen : AiHe-projektin tuloksia 2006
Avauksia kaupungin ja maaseudun vuorovaikutukseen - käytännön vuorovaikutuksesta aluekeskusohjelman ja maaseudun paikallisten toimintaryhmien yhteistoimintaan
Avauksia yhteisöllisyyteen : Humanistisen ammattikorkeakoulun järjestö- ja nuorisotyön koulutusohjelmasta (YAMK) valmistuneiden mietteitä yhteisöllisyydestä
Avfall på Nordkalotten : konferens 6-7 juni 1996 i Boden
Avfall på Nordkalotten : konferens II 9-10 juni 1998 i Torneå
Avfallbehandlingssamarbete och producentsansvar på Nordkalotten
Avoin EDI
Avoin innovaatio : liiketoiminnan seitinohuet yhteistyörakenteet
Avoin koordinaatiomenetelmä Euroopan unionin koulutuspolitiikassa
Avoin Luova Yhteisö (ALY) :
Avoin yliopisto alueellisena toimijana
Avointen yliopistojen ja kesäyliopistojen yhteistyökäytänteiden kehittäminen
Avustuskassoista vakuutuskassoiksi : yhdistystoimintaa 1943-1993
Balancing acts : managing inter-organizational collaboration for innovation
Baltic states policy conference : held at the National Library of Estonia, Tallinn, April 25-26, 1996
Baptister och lutheraner i samtal : ett budskap till våra församlingar : rapport från Baptisternas världsallians och Lutherska världsförbundets samtal
Battleship strategy : exploring the management of global innovation constellations in high technology industries
Behöver vi ett invandrarråd :
Benchmarking buyer-supplier relationships for reduced risks/enhanced performance in collaborative innovation
Besproigryšnoje dlja vseh myšlenije : vozvraštšenije Karelii v katšestve primera besproigryšnogo dlja vseh myšlenija
Best practices for co-operation between vocational education and nature-based enterprises : Envolwe (Nature based entrepreneurs and vocational education training providers learning and working together) : best practice report
Beyond boundary objects : improving engineering communication with conscription devices
Bibliotekarierollen i en ny utbildningsorganisation : en studie vid fyra yrkeshögskolor
Blick på samarbetet mellan bibliotek och skola
Bothnian arc : a region of the future in northern Europe = En framtidsregion i norra Europa = Tulevaisuuden alue pohjoisessa Euroopassa
Boundary considerations and joint learning in knowledge-intensive R&D collaboration
Boundary crossing in children's health care : negotiations between general and special practice in medicine : a research plan
Bred utvecklingsfinansiering : utökad finansiering av utvecklingssamarbete i samverkan med den offentliga och den privata sektorn samt civilsamhället : arbetsgruppens rapport (UM002:00/2010)
Brno Technology Park : a preparation project
Broad-based financing for development : increasing financing for development cooperation as a joint effort between the public and private sectors and civil society : working group report (UM002:00/210)
Building up partnership : final report of Lahti territorial employment pact, Finland, 1997 - 2002
Business development in Estonia : a network approach
Business relationships and networks in context : a comparison of the Finnish and the British paper machine clothing cases
Business roots : ulkosuomalaisten yritysten verkostokiinnostus
Bättre levnadsförhållanden i byarna - med förenade krafter : Vertti & Tyyne
Bättre samarbete, bättre beredning
Can we learn from the heritage lost in a fire? : experiences and practises on the fire protection of historical buildings in Finland, Norway and Sweden
Capabilities for managing project alliances
Case of European science policy
Catching up with competitiveness in emerging markets :
CCRM : yhteistyössä tehtävä kuluttaja-asiakkuuksien hallinta
Challenges in an inter-organisational information system implementation : participatory view
Challenges of personnel management in a networked organisation
Change through cooperation : handbook of reteaming
Changing subcontracting : a study on the evolution of supply chains and subcontractors
Charta oecumenica : suuntaviivat laajempaan yhteistyöhön Euroopan kirkkojen kesken = riktlinjer för det växande samarbetet mellan kyrkorna i Europa = Leitlinien für die wachsende Zusammenarbeit unter den Kirchen in Europa = guidelines for the growing cooperation among the churches in Europe
Children in their learning environments : theoretical perspectives
Chinese-Finnish science, technology and economy cooperation on the Huangshan tourism development -study : preliminary study
CICO
Civilian-military cooperation in crisis management operations
Clubs and standards : the role of industry consortia in standardization of wireless telecommunications
Co-creation - collaboration : create value through digital collaboration and jump the mobile Internet curve
Co-operation and local partnership between cities and universities : experiences of European Union capital cities
Collaborate for success : Yhteistyöllä kilpailukykyä : FUAS-liittoumastrategia 2011-2015
Collaboration in discontinuous innovation in the construction industry
Collaboration of primary nurse and physician in primary nursing
Collaborative learning with users as an enabler of service innovation
Collaborative risk management in complex construction projects
Combi2010 : conference proceedings
Comenius 1 : kokemuksia koulujen välisistä eurooppalaisista yhteistyöhankkeista
COMETT evaluation in Finland : a national evaluation undertaken for the Finnish COMETT Board
Commercialization at Finnish universities : researchers' perspectives on the motives and challenges of turning science into business
Company engagement with nongovernmental organizations from a corporate responsibility perspective
Company-NGO interaction for poverty reduction :
Competencies, R&D collaboration, and innovation under different technological regimes
Competing through cooperation : standard setting in wireless telecommunications
Complexity and collaboration in creative group work
Conference on arts and health projects and practices on 22-23 October 2012 in Helsinki
Conflicts when competitors cooperate : exploring elements of conflicts from a business network perspective
Constructing a community : myths and realities of the open development model
Contemporary approaches to network research
Cooperation : creating solution-focused working environments : participant's handbook
Cooperative strategy in emerging markets :
Coopetition in inter-firm relationships :
Coopetition in the Finnish forest industry : a case study
Coopetitive service innovation in mobile payment ecosystems
Coordination for shared knowledge creation in the development and management of inter-organizational business processes
Coordinative practices and information interaction performance in distributed work
Corporate collaboration in education : a practical handbook for universities and companies
Corporate social responsibility in mineral exploration : the importance of communication and stakeholder engagement in earning and maintaining the social license to operate
Corporate venture capital and the value-added for technology-based new firms
Corporate venture capital mallina suuryrityksen ja pk-yrityksen yhteistyölle
Countering hybrid threats : role of private sector increasingly important : shared responsibility needed
Coworking learning space - TKI 2.0
CPFR : yhteistyössä tehtävä myynninsuunnittelu, ennustaminen ja tuotetäydennys : toimintamalli ja käytännön esimerkkejä
Creating ambidexterity through interorganizational partnering
Creative interdisciplinarity : engineering, business and art & design students' collaboration and learning in the International Design Business Management (IDBM) Program
Creative step by step guide :
Creative steps 2.0 : step by step guidelines to business idea
CRM : customer relationship management : leder du dina kunder eller leder dina kunder dig
Cross-border citizen scientists : a model for science education in border areas
Cross-border cooperation in entrepreneurship
Cross-border innovation support platform for SMEs : case of South-East Finland and North-West Russia
Cultural aspects of globalizing university-industry knowledge interaction in China
Culture and the dynamics of competitive collaboration : sense making in or of chaos?
Customer-supplier integration in the forest industry
Dating or mating? : in the relationship of SMEs with an RTO in Finland
De fyra finlandssvenska frikyrkornas gemenskap : Finlands svenska frikyrkoråd 60 år 1936-1996
De svenska gymnasierna i Finland : en lägesanalys
Designing sustainable industrial ecosystems : the case of a biogas-for-traffic solution
Designteko! : Muotoiluparkki - projektipohjaisen koulutus- ja palvelukonseptin kehittäminen
Det nationella utvecklingsprojektet för det sociala området : utredarnas slutrapport
Determinants and consequences of information sharing with key suppliers
Determinants of internationalisation through strategic alliances : insights based on new data on large Finnish firms
Developing competences through inter-organizational knowledge acquisition
Developing participation through projects? :
Development and use of organizational memory in close and long-term cooperation between organizations
Development of relational bonds in a regional opera cooperation network
Diaconal workers - alongsiders or dumpsters?
Diaconia barometer 2016 : findings in brief
Diakin harjoittelukäytännöt ja työelämäyhteistyö : diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma : viestinnän koulutusohjelma : viittomakielentulkin koulutusohjelma
Diakonia muutosvoimana
Diakoniabarometri 2016
Diakoniatyön paikka ihmisten arjessa
Diakoniatyöntekijä - rinnallakulkija ja kaatopaikka : diakoniabarometri 2013
Dialog på undantag? : samverkan mellan lärarutbildningen och avnämarna i det svenskspråkiga Finland
Dialogen, ett språkstimuleringsprojekt : rapport och idébok
Dialogi : yhdessä ajattelemisen taito
Dialoginen verkostojohtaminen alueellisessa lasten, nuorten ja perheiden palveluiden kehittämistyössä
Dialogisk utveckling av kommunernas service : från sektorcentrering och projektkaos till flexibla nätverk
Dialogues d'anticipation : méthodes de dialogue vertical et horizontal pour une gestion stratégique et un réseau d'échange d'information efficace
Dialogues with the Evangelical Free Church of Finland and the Finnish Pentecostal Movement
Didaktisk handledning : Samarbete mellan skola och hem i färdighets- och konstämnen
DIDIVE-hanke 2017-2019
Die finnisch-deutschen Kirchenbeziehungen 1940-1944
Differential learning and alliance outcomes : the role of process and outcome discrepancies
Digitaalinen verkostotalous : tietotekniikan mahdollisuudet liiketoiminnan kehittämisessä
Digitaalisen kommunikaatiosovelluksen kehittäminen kodin ja koulun vuorovaikutuksen edistämiseksi
Digitalisoitumisen käsikirja
Diskurssianalyyttinen tutkimus kuntarakennetta koskevasta julkisesta keskustelusta
Doing things together
Drivers and barriers of collaboration in the value chain of paperboard-packed consumer goods
Družba i sotrudničestvo, atlety! : (Ystävyyttä ja yhteistyötä, atleetit!)
Dyadic relations between the main contractor and its suppliers :
Dynamic cooperative electricity exchange in a power pool
Early Prevention Methods - EPM : Varhaisen tuen toiminnalliset menetelmät : hankkeen loppuraportti 1.7.2005 - 31.10.2008
Eco-industrial parks : a background report for the eco-industrial park project at Rantasalmi
ECSCW 2003 : supplement proceedings of the eighth European Conference on Computer Supported Cooperative Work, Helsinki, Finland 14-18 September 2003
Ecumenical growth in Finland : the history of the Finnish Ecumenical Council 1917-1999
Ecumenical social ethics as the world changed : socio-ethical discussion in the ecumenical dialogue between the Russian Orthodox Church and the Evangelical Lutheran Church of Finland 1970-2008
Edelläkävijöiden kumppanuus : Jyväskylän ja Tampereen ammattikorkeakoulujen konsortio
Edistetään terveyttä työpaikoilla yhteistoimin
Education and training in the chemical industry : Finland and European cooperation
Education, training and the economy : preparing young people for a changing labour market
Eduskunnan ja valtioneuvoston yhteistoiminta Euroopan Unionin asioiden kansallisessa valmistelussa
Eettiset kysymykset arkeologiassa & yhteisöarkeologia
Ehdotus alueellisen sisäisen turvallisuuden yhteistyön toimintamalliksi
Ehkäisevä kaava : voiko terveyttä ja hyvinvointia edistää kaavoituksella?
Ehkäisevän päihdetyön toimintalinjoja : alkoholiohjelmaan liittyneiden sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintalinjoja 2004-2005
Ei meidän pihallemme! : paikalliset kiistat tilasta
Ekoteollisuuspuistot : taustaraportti Rantasalmen ekoteollisuuspuistohankkeelle
Ekstra : Etelä-Karjalan korkeakoulujen alueellisen kehittämisen yhteistyöstrategia
Ekumeeninen työkirja : kirkkojen tekstejä 1973-1997
Ekumeeninen vuosikirja 1997 : Ekumenisk årsbok 1997
Ekumeeninen vuosikirja 1998 : Ekumenisk årsbok 1998
Ekumeeninen vuosikirja 1999 : Ekumenisk årsbok 1999
Ekumeeninen vuosikirja 2000 : Ekumenisk årsbok 2000
Ekumeeninen vuosikirja 2001 : Ekumenisk årsbok 2001
Ekumeeninen vuosikirja 2002 : Ekumenisk årsbok 2002
Ekumenian ohjeisto
Elaboration of NMT and GSM standards : from idea to market
Elektroniikka-alan tieto- ja osaamisyritysten verkosto : yritysten kehittämistarpeet tietotekniikan hyödyntämisen näkökulmasta
Elektroniikkayritysten verkottuminen kotimaassa ja linkittyminen eurooppalaiseen yritysyhteistyöhön
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien sidosryhmätutkimus 2015
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sidosryhmätutkimus 2011
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sidosryhmätutkimus 2013
Elinkeinoasioiden hoito Hämeen läänin kunnissa
Elinkeinoelämän kriisivalmiutta ja häiriötilanteisiin varautumista lisäävä tilannekuva
Elinkeinotoiminta maaseudulla : yritysten sijaintitekijät ja yhteistoiminta
Elintarvikealan pienyritysten markkinointiyhteistyö ja verkostoituminen
Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2000
Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2004
Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2008
Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013
Elintarvikeyritysten alihankinta ja yhteistyö
Elinvoimaa yritysten ja kunnan ympäristöyhteistyöllä : kokemuksia, ideoita, yhteistyömalleja
Elinvoimainen kunta- ja palvelurakenne : kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvitys
Elsa-projekti : ehkäisevän lastensuojelutyön avohuollollinen kokeiluprojekti 1994-1997
Eläköön kyläkoulu!
Eläköön nuori : kuinka koulu kasvattaa selviytymään elämässä?
Elämä koettelee, tuki kannattelee : sosiaali- ja terveysalan työ monimuotoisissa perhesuhteissa
Elämän loppuvaiheen hyvä hoito tehostetussa palveluasumisessa : esimerkkinä Tampereen kehittämistyö
Elämänhallintaa ja työelämäpolkuja : Nuotta-projektin arvioinnin väliraportti
Elämänhallintaa kuntayhteisössä : kumppanuudet nuorten hyvinvoinnin tukena
Elämää kaupungissa : näkökulmia kaupunkipolitiikkaan
Elämää verkostoissa : toimivat ihmissuhteet
Elävä opetussuunnitelma : 1, Koulujen ja yliopiston yhteinen toimintatutkimus opettajuuden ja opetussuunnitelman kehittymisestä
Elävästä elämästä :
Empirical examination of trust, commitment and communication
En kyrka med ökade olikheter : Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland åren 2012–2015 : en översikt över kyrkans arbete
Enabling co-creation through Twitter : a guidebook for research project communication
Encouraging collections mobility : a way forward for museums in Europe
Enemmän yhdessä :
Enemmän yhdessä : moniammatillinen yhteistyö
Energiantuotannon ja puutuoteteollisuuden yhteistyömahdollisuudet
Energiayhtiöiden kehitysmahdollisuudet
Enhancing absorptive capacity through internal collaboration with social media tools
Enhancing innovation capability and business opportunities : cases of SME-oriented applied research
Enhancing the development of military capabilities by a systems approach
Ennakointidialogit moniammatillisena yhteistyömuotona : dialogisten verkostopalaverien välitön palaute
Ensisynnyttäjäperheiden hoitopolun mallintaminen neuvolan ja synnytysyksikön välillä : Voima-hanke pilottikunnissa Kokkola, Seinäjoki, Vaasa
Entering the back stage of innovation : tensions between the collaborative praxis of idea development and its formal staging in organisations
Entrepreneurial orientation at the level of dyad relationships in supply chains and networks
Environment interpretation for business continuity in a project supplier’s networks :
Eri leireistä yhteisiin ympyröihin : kymmenen vuotta palkansaajayhteistyötä
Erikoiskaupan ketjuuntumisen hyödyt ja haitat kaupan, valmistajan ja kuluttajan kannalta
Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välinen yhteistyö ja työnjako lääkinnällisessä kuntoutuksessa Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä : Osa 1, Lääkinnällinen kuntoutus erikoissairaanhoidon näkökulmasta
Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö allergisten sairauksien ja keuhkosairauksien erikoisaloilla Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella : Pohjois-Savon erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyöprojektin julkaisuja
Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyö Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella
Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön kehittäminen lastentautien ja lastenneurologian erikoisaloilla
Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyön kehittäminen neurologian erikoisalalla
Erikoissairaanhoidon yhteistyö ja työnjako Pohjois-Suomessa -hankkeen arviointi
Erilaistuva kirkko : Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2012-2015: katsaus kirkon työhön
Erilaistuva kirkko : Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2012-2015: katsaus kirkon työhön
Erilaisuuden riesa ja rikkaus
Erityiskasvatuksen yhteistyöprojekti : viranomaisten välinen yhteistyö lasten ja nuorten kouluvaikeuksien vähentäjänä ja ennaltaehkäisijänä : ERY-projektin raportti
Erityiskasvatus varhaislapsuudessa
Erityisliikunnan kehittäminen järjestöyhteistyöllä
Erityispedagogiikka ja kouluikä
Ernan tarina : Suomen tiedustelujoukko Virossa toisen maailmansodan vuosina
ESDP ja kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus : suomalainen näkökulma
Esi- ja alkuopetuksen kehittäminen : valtakunnallisen akvaarioprojektin esi- ja alkuopetuksen aiheverkon arviointia
Esi- ja alkuopetuksen yhteenniveltäminen opetussuunnitelmatasolla
Esimerkkejä kokeellisista CSCW-järjestelmistä
Esimiehen vuorovaikutustaidot
Esine elää
Esiopetuksen pitkä taival
Esiopetus. Nyt!
Esiselvitys esittävän taiteen yhteistuotantojen kehittämistarpeista
Espoo-Kauniainen-Kirkkonummi-Vihti -selvitys : toimintaympäristön tila ja kehitys -raportti
Essays in the economics of knowledge : innovation, collaboration, and organizational complementaries
Essays on multilateral cooperation between SMEs : the prerequisites for successful development and different models of interfirm cooperation
Essays on OSS practices and sustainability
Essays on strategy, the firm and its boundaries
Essays on the contribution of analogies and cross-understanding to knowledge processing within teams
Establishing intercompany relationships : motives and methods for successful collaborative engagement
eTampere-kehittämisohjelma verkostojen rakentajana
Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien välistä sairaanhoidollista yhteistyötä koskeva selvitys
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluverkosto Epanet : enemmän kuin yliopistokeskus : arviointiryhmän raportti 2004
Etelä-Pohjanmaan lukiot : nykytila ja tulevaisuuden haasteet
Etelä-Suomen toiminnallinen aluerakenne 2030
Eteläisen Suomenselän kehittäminen Pirkanmaalla
Etnisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajien turvallisuus paikallisissa turvallisuussuunnitelmissa : työkirja
EU-rikosoikeus
Euroopan poliisiyhteistyö ja julkinen vastuu
Euroopan unionin Sokrates/Comenius-ohjelma : suomalaisten osallistuminen lukuvuonna 1996-97
Euroopan unionin Sokrates/Comenius-ohjelma : suomalaisten osallistuminen lukuvuonna 1997-98
Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) vaikutukset osuustoiminnan ja neuvonnan kehittämistarpeisiin : tapaustutkimus maatalouden harjoittajista Lopen kunnassa
Eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä : työryhmän muistio
Eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä ETEY tutkimusyhteistyön muotona
Eurooppalainen yhteistyö ja kansalliset vaikutusmahdollisuudet EU:n rikosoikeudellisessa ja poliisiyhteistyössä
Eurooppalaisia kaupunkiverkostoja ja kaupunkiseutujen yhteistyömuotoja : raportti Tanskan, Alankomaiden, Saksan, Britannian ja Ruotsin kaupunkien alueellisesta verkostoitumisesta sekä Ranskan kaupunkiyhtymistä : keskustelualoitteita Suomen kaupunkiseutujen alueellisista verkostoitumismahdollisuuksista sekä kunta-alan ja valtiollisten toimijoiden rooleista verkostoitumisen tukena
Europartenariat Denmark 2000 och dess betydelse för finländska företags internationalisering
Europartenariat Northern Scandinavia 1996 : suomalaisyritysten arviointia odotuksista, kokemuksista ja tuloksista
Evaluation : the VERIFIN training programme on verification of chemical weapons
Evolution of conflict and cooperation in human groups
Evolution of intermediating activity between business, university and government : case eBRC
Ex ante : ennakoiva oikeus
Exploring Finnish local and regional administration : some current perspectives
Facilitating university-industry collaboration with a multilevel stakeholder perspective
Factors affecting knowledge sharing in strategic alliances : the role of knowledge sharing as strategic control behavior among multinational enterprises
Farmasian ammatillinen kenttä muuttuvassa sairaalassa
Fem högskolor, två modersmål - ett gemensamt Tritonia : Tritonia 10 år
Finding the most preferred alliance structure between banks and insurance companies
Finding the most preferred alliance structure between banks and insurance companies from a supervisory point of view
Finland and national liberation in Southern Africa
Finland’s Antarctic research strategy 2014
FINNIPS : joint efforts for internationalisation
Finnish cities and the Baltic Sea Region : profile of urban networking in the non-Nordic countries and Northern Germany
Finnish polytechnics in ASEAN : travel report
Finnish-Soviet project export cooperation in third countries until 1989
Five Baltic ports together :
Forestry expertise beyond borders : reflections of the Indo-Finnish cooperation in forestry capacity building : through the co-organisation of the foreign module of the Indian Forest Service Mid-Career Training
Forever a pilot? : assessing the policy dialogue and project-based cooperation in energy efficiency between the EU and Russia
Formal and informal mechanisms for knowledge protection and sharing
Forskning och utveckling
Forte! : tarinoita taiteen merkityksestä liiketoiminnan kentässä
Fostering innovation in collaboration between higher education and industry : a systemic model based on case study
Framåt tillsammans : möjligheter och praxis för samarbetet mellan kommuner : markanvändning, byggnadstillsyn, fastigheter, trafik, byggherreverksamhet, bostäder, miljövård
Franchising yrityksen toimintamallina
Friend leadership :
From creative ideas to new emerging ventures : entrepreneurial processes among Finnish design entrepreneurs
From emerging opportunities to successful business networks :
From innovation to cash-flow : value creation by structuring high technology alliances
From innovation to cash-flows : value creation by structuring high technology alliances
Fysiikan tutkimuslaitoksen perustamista selvittäneen työryhmän muistio
Fysiikka lukiossa
Fysiikkaa työssä : fysiikan opiskelu yhteistyössä yritysten kanssa
Förebygg användningen av rusmedel : en samarbetsguide för skolor och intressentgrupper
Geheime Waffenbrüderschaft : die sicherheitspolizeiliche Zusammenarbeit zwischen Finnland und Deutschland 1933-1944
Gemensam schemaläggning för läroanstalter : rapport given av arbetsgruppen för Saloprojektet
Gerontologisen kuntoutuksen toteutus, vaikuttavuus ja tiedon välittyminen : ikääntyneiden kuntoutujien yhteistoiminnallisen kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuraportti
Getting along with Gulliver : a review of Finnish-German relations
Gigatrends of co-creation : collaboration : create value through digital collaboration and jump the mobile Internet curve
Global networking in wireless teletechnology business
Green supply chain management practices and firm performance :
Group decision support system, supplier network and virtual co-operation
Growth through networks : recent research in European entrepreneurship : RENT VIII conference proceedings
Gränslöst i norr : rapport från arbetsgrupp om samarbete mellan Finland och Norge i norr
Guide for the implementation of vocational teachers' work placement periods
Haja-asutuksen vesihuolto ylikunnallisena yhteistyönä
Hakeva toiminta ja siihen liittyvä yhteistyö Nostetta Pohjois-Karjalaan -hankkeessa
Hallinnan rajoilla :
Hallinnonuudistus ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö kunnissa
Hallittuun hallintoon : kauppa- ja teollisuusministeriön ja sen hallinnonalan yhteistoiminnan tiivistämistä selvittäneen hankkeen raportti
Hallitus vai toimitusjohtaja : työnjako ja vastuut
Haluatko todella kirjailijaksi? : matkaopas kirjamaailmaan
Haluttu tulevaisuus : kokemuksia sosiaali- ja terveystoimen strategisen tason vaikutusten arvioinnista
Handbok för inlärning i arbetet : ett utvecklande arbetslivssamarbete
Handbok om arbetsverksamhet i rehabiliteringssyfte
Hankala hallintouudistus
Hanketyöpaja opettajankoulutuksen, ammattikorkeakoulun ja työelämän yhteistyön rakentajana
Haravalla kootut : moniasiantuntijuus, strateginen kumppanuus, seudullinen kumppanuus
Harjavallan suurteollisuuspuisto teollisena ekosysteeminä
Harmaan talouden projektiryhmän loppuraportti
Haukku haavan tekee : puututaan yhdessä kiusaamiseen
Health-functional foods in foodwebs : developing products in food specific networks
Helsingin asukastalot ja yhteiskerhotilat
Helsingin asukastalot ja yhteiskerhotilat : talokohtaiset kuvaukset
Helsingin kaupungin ja Helsingin yliopiston yhteistyön kehittyminen kumppanuudeksi
Helsingin kaupungin ja yksityissektorin toimijoiden välisen yhteistyön arviointi asuntotoimessa
Helsingin kaupunginvaltuuston 2013-2016 itsearviointikyselyn tulokset
Helsingin metropolikatsaus
Helsingin ulkomaalaispolitiikan teoria ja käytäntö : kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa
Helsinki-Hämeenlinna-Tampere-vyöhyke : hallittu hyvä tulevaisuus
Helsinki-projekti, yhteistyössä tulevaisuuteen : arviointiraportti sosiaali- ja terveysalan työelämän ja koulutuksen kehittämisprojektista Helsingissä vuosina 1995-1998
Helsinki-Tallinn : the Twin City of Science Interreg III A project
Helsinkiläiset koulut vanhempien silmin : tyytyväisyys yksilöllisten tarpeiden huomiointiin, kodin ja koulun välisiin yhteistyösuhteisiin, opetukseen ja sen vaikuttavuuteen sekä koulutuksellisen tasa-arvon toteutumiseen
Hemma bäst : samarbetsprojekt i Jakobstad, Pedersöre och Larsmo mellan social- och hälsovården = Kotona paras : sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöprojekti Pietarsaaressa, Pedersöressä ja Luodossa
Henkilökemia
Henkilökohtaistaminen näyttötutkinnossa : välineitä näyttötutkintoprosessin toimijoille : AiHe-projekti
Henkilöstö ja kuntayhteistyön tuloksellisuus : POLKU - seutuyhteistyöllä tuloksellisuuteen -hankkeen loppuraportti
Henkilöstö ja seutuyhteistyö : abc
Henkilöstöjohtamisen haasteet verkostoituneessa organisaatiossa
Henkilöstön yhteiskäyttö vanhustyössä : kokemuksia Kauhavalta, Kiimingistä, Lahdesta ja Nurmeksesta
Herännäisopistojen havahduttaminen konsortioon : herännäisopistojen yhteistoiminnan tiivistämistä koskeva selvitys : selvityshenkilön raportti
Herää Helsinki! : kaupunkisuunnittelu kaaoksessa
Herää, koulu!
Higher education institutions :
Hiiden alue peilissä : seutuyhteistyön profiilit Hiiden alueella
Hillitty markkinatalous : Kokoomuksen ja SDP:n talouspoliittinen lähentyminen ja hallitusyhteistyö 1980-luvulla
Historianopetus ja yhteistoiminnallinen oppiminen
Hoito- ja kasvatussopimus lasten päivähoidossa : merkitykset ja mahdollisuudet : Helsingin kaakkoisen päivähoidon hoito- ja kasvatushenkilökunnan käsitykset, toiminta ja kehittämisideat
Hoitoon heikosti kiinnittyneet nuoret ja matalan kynnyksen palvelumallit : Turun nuorisoaseman Kosketuspinta-kehittämisprojektin prosessiarviointi
Hoitotyön periaatteiden toteutuminen omaisten ja henkilökunnan välisessä yhteistyössä kirurgian osastolla 2205 omaisten kokemana
Hoitoyhteistyön arviointi ja kehittäminen Jorvin sairaanhoitoalueella : esimerkkinä tyypin 2 diabetespotilaiden hoito
Hoituu kotona : kotihoidon tutkimus- ja kehittämishankkeen loppuraportti
Hoivatyön uudet muodot :
Home-school partnership in a multicultural society
Horisontaalinen yhteistyö logistiikassa : resurssitehokkaat logistiikkakeskukset
How are you? : the narrative in-between spaces in young children’s daily lives
How social media changes user-centred design : cumulative and strategic user involvement with respect to developer-user social distance
How to reform the UN climate negotiations? : perspectives from the past, present and neighbour negotiations
HSEQ-palvelutoimittaja-arvioinnin käytön laajentamisen ja vaikutusten seuranta : TUOLATU II -hankkeen loppuraportti
Human dignity in the learning environment : testing a sociological paradigm for a diversity-positive milieu with school starters
Hundra år av samarbete mellan sparbankerna : Sparbanksförbundet 100 år
Huojuva talous : juhlajulkaisu Markku Hirvonen 60 vuotta
Huoltovarmuuden globaali ulottuvuus : globaalien yritysten ja kansallisen huoltovarmuusorganisaation välisen vuorovaikutuksen syventäminen
Huomispäivän infrastruktuuri : näkökulmia kuntien teknisen toimen uudistamiseen
Huomispäivän kirjaston logistiset ratkaisut : verkostotoiminnan kehittäminen kirjastotoimialalla
Huonekalualan verkoston koulutus- ja kehittämistarvekartoitus
Hupparihörhö ja bisnesmies : opas startup-kulttuurin ymmärtämiseen
Huumetorjunta : hoidon järjestämisen ja valvontaviranomaisten näkökulmista tarkasteltuna
Hynttyyt yhteen? : sosiaali- ja terveydenhuollon alueellinen yhteistyökokeilu Helsingissä : väliraportti
Hyvinvoinnin muotoilu
Hyvinvointi ja luovuus : SeAMK Sosiaali- ja terveysala tutkii ja kehittää 2
Hyvinvointia kulttuurista : esimerkkejä kulttuuritoimijoiden sekä sosiaali- ja terveyssektorin yhteistyöstä Etelä-Pohjanmaalla
Hyvinvointia moniammatillisella yhteistyöllä
Hyvinvointia sinulle ja maakunnalle : näkökulmia lähiruokatuottajien ja kaupan yhteistyöhön
Hyvinvointia tietoteknologiahankkeilla : valtakunnallinen sosiaali- ja terveydenhuollon hankekartoitus 1999
Hyviä käytäntöjä ja ideoita positiiviseksi aluekehitykseksi : positiivisen aluekehityksen hanke : työryhmäraportti
Hyviä toimintamalleja eteläkarjalaisista kylistä
Hyvä elinympäristö haasteena : sosiaalisen, terveydellisen ja fyysisen kytkentä suunnittelussa
Hyvä päivähoito : työkaluja sujuvaan arkeen
Hyvä, paha koulu : kouluhyvinvointia hakemassa
Hyvä.X ryhmä.X : toimintakokemusaineisto kouluille
Hyvät mediasuhteet : myytit, todellisuus ja parhaat käytännöt
Hyödynnä mielikuvitusta, yhteistyötä ja uudistumiskykyä - ja menesty yli odotustesi
Identification of characteristics for successful university-company partnership development
Ihanteita ja reaalipolitiikkaa : Rudolf Holstin toiminta Baltian maiden kansainvälisen de jure -tunnustamisen ja reunavaltioyhteistyön puolesta 1918-1922
Ihminen - työ - koulutus : symposium '90
Ihminen lähiökehittämisessä : näkökulmia sosiaalisen sisältöön
Ihmiset tekevät Suurpellon : Koulii-hankkeen arviointitutkimus
Ihmisoikeudet ekumeenisina maailmankysymyksinä
Ihmisten arki ei tunne hallinnon rajoja - yhteistyöllä Helsingin seutu menestykseen : selvityshenkilö Jussi-Pekka Alasen ehdotukset Helsingin seudun yhteistyön kehittämiseksi
Ikäihmisten tarvelähtöisten palveluiden kehittäminen yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyönä : TupaTurva-loppuraportti
Ikäihmisten verkostomallinen kuntoutus : laitos- ja avopainotteisen kuntoutusmallin arviointi
Ilari-projekti : väestövastuinen moniammatillinen yhteistyö työmenetelmänä
Ilmaliikenne
Ilmatieteen laitoksen ja Merentutkimuslaitoksen yhteistyö : selvitys
Ilo antaa siivet
Iltasairaala-selvitys ja liiketoimintasuunnitelma
Imatra-Svetogorsk-kaksoiskaupunki : asennebarometri 2007
Imatran seudun kuntien elinkeinopoliittisen yhteistyön ja pk-yritystoiminnan kehittäminen : esitutkimusraportti
Implications of profit- and risk-sharing attributes for collaboration performance in software development
Improving co-operation on the bridge : preliminary study
In pursuit of profit : why enterprises co-operate
In search for the best alliance structure between banks and insurance companies
In-hospital family-witnessed cardiopulmonary resuscitation :
Incomplete contracting in a research joint venture : Micronas-case
Industrial enterprises in the St. Petersburg area and Finland : a survey concerning the ability and willingness of industrial Russian firms to expand co-operation with Finnish firms
Information sharing in R&D collaboration : context-dependency and means of governance
Information systems in buyer-supplier collaboration
Inkerin kirkon neljä vuosisataa : kansa, kulttuuri, identiteetti
Innostuva ja oppiva Itä-Suomi (INNO-STU) -hanke : loppuraportti
Innovaatiohöttö hemmettiin
Innovaatioiden edistämistä osaamisen siirrolla ja yhteistyöllä : Etelä-Suomen lääninhallituksen rahoituspäätöksillä vuosina 2000-2005 toteutettujen ja käynnissä olevien ESR tavoite 3 -ohjelman toimenpidekokonaisuus 4.3. projektien arviointi
Innovaatioleirin käsikirja : opiskelijoista voimavara yrityksille
Innovaation uusi aika : yhteinen arvon luominen globaaleissa verkostoissa
Innovaatioputkesta yritystoimintaa : Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen : loppuraportti
Innovaatiotoiminta Lounais-Hämeen hevostalouden yrityskeskittymässä
Innovaatiotutkimus 1996
Innovaatioyhteistyö : Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistyön strategiasuunnitelma : palvelu- ja kehittämisprosessi 1999
Innovatiivisen toiminnan tukipalvelut yliopistoissa : projektin loppuraportti ja suositukset
Innovatiivisen verkostoyhteistyön edellytykset turvallisuusalalla
Innovating at the interface : a comparative case study of innovation process dynamics and outcomes in the public-private context
Innovation and collaboration for a harmonious world
Innovation camp manual
Innovation in services and manufacturing : a comparative study of Finnish industries
Innovation incentives in enterprise networks : a game theoretic approach
Innovation, collaboration in innovation and the growth performance of Finnish firms
Innovative cooperation between educational institutions and small and medium-sized industrial enterprises
Innovative Zusammenarbeit von Fachhochschulen mit kleinen und mittleren Industrieunternehmen
INSKE insinöörikoulutuksen kehittäminen yritysyhteistyöllä
Integrerat och sekventiellt samarbete mellan konkurrenter :
Integroiva maaseutupolitiikka kyläsuunnittelussa : esimerkkinä Hyrynsalmen kunta Kainuussa
Inter-firm co-operation capability : a processual empirical study on networking family firms
Inter-firm co-operation capability in the context of networking family firms : conceptual analysis and theoretical framework
Inter-firm collaboration and electronic business : effects on profitability in Finland
Inter-organizational relationships : the evaluation of partnership governance in sales and marketing cooperation : a case study
Inter-organizational relationships in innovation processes : a microfoundations approach
Interdisciplinary accountability in the evaluation of research proposals : prospects for academic quality control across disciplinary boundaries
Internal integration during organizational transition : a supply chain perspective
International business-relationship triads : a study of the changing role of the intermediating actor
International interaction forms in global collaboration networks between the information technology industry and engineering education
Interventioilla hyvinvointia työttömille?
Intoa - tahtoa - yhteistyötä :
Investointiolosuhteet Keski- ja Itä-Euroopassa
Invisible organisations : inter-firm organisational formation and form
Ison Omenan palvelutori innovaatioalustana
Itsenäisten kuntien yhteisö
Itsenäisten kuntien yhteisö : yhteistyöllä uusi järviseutu
Itsenäistyvä nuori, vahvistuva toimija : tukea täysi-ikäisyyden kynnyksellä
Itsenäisyyden muotoilijat : porvarillisten puolueiden valtuuskunta 1917-1919
Itsesääntely ja yhteissääntely arvoketjussa : toimialakohtaista tarkastelua
Itä-Suomen ammattikorkeakoulut - yhteistyössä hyvinvoinnin osaamista edistämässä
Itä-Suomen yliopisto - tulevaisuuden yliopisto ajassa
Iäkkään potilaan siirtyminen kodin ja sairaalan välillä : substantiivinen teoria selviytymisestä ja yhteistyöstä
Jaetaan ilo! = Dela glädjen! : Kirkon missio 2000-luvulla : Lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kongressi Tampereella 28.-29.1.2002 : [raportti]
Jaettu asiantuntijuus verkkokoulutuksen tuottamisen mallina Stydi-projektissa
Jaetun johtajuuden särmät
Jaetun ymmärryksen rakentuminen moniammatillisten oppilashuoltoryhmien kokouksissa
Jakelulogistiikan ekotase
JAKEn tarina :
Jalosta liikesuhde kumppanuudeksi : alihankinnasta yhdessä tekemiseen
Japan x Finland + the World
Jazzia johtamiseen : anna osaajien loistaa
Jekku : kokemuksia joustavien esi- ja alkuopetuskäytäntöjen kehittämishankkeesta
Jigeen yi mbooloo
Joensuun oppimiskeskustyöryhmän raportti
Johdatus ekumeniikkaan
Johdosta kiinni : osuustoimintayrityksen johtajan johtaminen
Johtajuuden vuorovaikutukselliset käytännöt : 'tarina innovatiivisen yrityksen strategisesta uudistumisesta ja sen vaatimasta johtajuudesta'
Johto-hankkeen raportti : Käyttökokemuksia sosiaalisen median soveltamisesta organisaatioiden välisessä sisältötuotannossa
Johtokeskus hätäkeskuksessa
Johtoryhmätyöskentely kunnallishallinnossa
Jos lastensuojelulla on asiaa : joka kodin opas viranomaisasiointiin
Jos sana muuttuu, muuttuuko todellisuus : erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien ja työntekijöiden kasvatuskumppanuutta koskevia käsityksiä
Journalismin muutoskaruselli
Joustavasti oppimaan : 5-8 -vuotiaiden kasvatuksen ja opetuksen kehittämishankkeita
Julkinen ja yksityinen kumppanuus toimitila- ja infrapalveluissa
Julkinen t&k-toiminta Yhdysvalloissa : kansalliset laboratoriot yhteistyöpartnereina
Julkisen ja III sektorin sekä yritysmuotoisten palvelutuottajien mahdollisuudet luoda palveluja nopeaa reagoimista vaadittaessa
Julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus huoltovarmuustyössä : taloudellisen puolustusvalmiuden kehittämistoimikunnan mietintö
Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö : yksityisrahoitusmalli julkisissa rakennusinvestoinneissa
Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö maankäytössä : eväitä yhteistyön rakentamiseen ja hallintaan
Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö ratahankkeissa
Julkisen vallan ja elinkeinoelämän yhteistyöorganisaatiot kaupunkikeskustojen kehittäjinä
Julkiset palvelut avautuvat : yhteistyöllä hyvinvointia
Julkiset toimijat verkostoitumisessa erilaisten verkostoaktivaattorien kokemina
Julkisuus ja salassapito moniammatillisessa työssä
Jyväskylän yliopiston EU-maisteriohjelmien alueellisista vaikutuksista
Jyvässeudun matkailuyhteistyön kehittämissuunnitelma : Taustaraportti
Jämsän seutu - Keskisen Suomen pikkujättiläinen
Järjestöjen ja yritysten yhteistyö terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi
Järjestöjen rooli kuntakentän rakennemuutoksissa : Päijät-Hämeen palvelurakenneuudistus -projekti
Järjestöjen toiminnan ja verkostotyön kehittäminen : kehittämishanke ja toimintamalli
Järjestöjen vaikutukset : arvioinnin kehittämistä kolmessa kuopiolaisessa järjestössä
Järjestöt ja kunta hyvinvointia edistämässä : näkökulmia järjestö-kuntayhteistyöhön
Järjestöt ja oppilaitokset sosiaali- ja terveysalan koulutusta kehittämässä
Järjestöt mukaan turvallisuussuunnitteluun : työkirja
Järjestötyötä oppimassa ja kehittämässä : korkeakouluhenkilöstö työelämäjaksoilla
Järjestöyhteistyö Lapin läänin kunnissa : kuntakartoitus 2007
Järvenpää 1992 : the ninth theological discussions between the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Russian Orthodox Church
Jätehuollon yleissuunnittelu kunnissa
Jäämeri kutsuu : Koillisväylä, Murmansk ja Suomen mahdollisuudet
Ka, lähemmä Ontajärvelle
Kaakkoissuomalaisten logistiikkayritysten toimintaedellytykset itäliikenteessä : Osa 2
Kaarelan sosiaalipalvelutoimiston ja Zappan yhteistyökokeilun loppuraportti
Kahden kodin kansalainen : ohjelmisto eroperheiden lasten ja varhaisnuorten ryhmille
Kaikki mukaan (KAMU) : projektin loppuraportti
Kaikki mukaan, yhdessä pärjäämme paremmin : esimerkkejä työpaikoilta
Kainuun tulevaisuus - vaihtoehdot ja strategiat : Vuokatin urheiluopistolla 27.-28.2.1991 pidetyn seminaarin raportti = The future of Kainuu, alternatives and strategies : seminar report, Vuokatti Sports Institute, 27.-28.2.1991 : Osa 1 = Part 1
Kaksi esimerkkiä yritysten verkostoista : ABB Strömberg ja Kontiolahden tietopesäke
Kalastuspiirien ja maatalouspiirien yhteistoimintatyöryhmän muistio
Kaleidoskooppi 2011-2013
KAMU - kaikki mukaan turvallisuustyöhön : Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma
Kamuja ja tarinoita : yhdeksän näkökulmaa tuottavuusyhteistyöhön
Kannattavuuden jäljillä : yritysverkoston kustannuslaskenta ja sen kehittäminen
Kansainvälinen Turun ammattikorkeakoulu :
Kansainvälistymisen edistäminen ja partnerinhaku Isossa-Britanniassa
Kansalaisjärjestöt ja oppilaitokset yhdessä oppimisen siltojen rakentajina
Kansalaisvaikuttaminen - totta vai tarua? : ruohonjuuritason arviointi Espoon Pappilantiellä
Kansallinen digitaalinen kirjasto - yhteistyössä ja yhteentoimivasti
Kansallinen digitaalinen kirjasto - yhteistyössä ja yhteentoimivasti
Kansallinen sosiaalialan kehittämisprojekti : selvityshenkilöiden väliraportti
Kansanterveysjärjestöt ja alkoholielinkeinot
Kapallinen riihitettyjä jyviä : raportti koulujen tilasta Keski-Suomessa
Karhukunnat peilissä : seutuyhteistyön lähtökohdat, esteet ja mahdollisuudet Porin seudulla
Karikot ja menestystarinat kansainvälisissä elokuva-alan yhteistuotantohankkeissa
Kartellit Suomen ja EY:n kilpailuoikeudessa
Kartoitus suomalaisten sosiaali- ja terveysalan yhteistyöhankkeista Baltiassa sekä Pietarissa ja Leningradin alueella
Karttulan ja Tervon lasten ja nuorten hyvinvointiohjelma : Osa 2, Hyvinvointiselvitys
Kased-projekti : Kasvun, ammatillisuuden ja osallisuuden edistämisprojekti 2003-2007
Kasvatus on taidetta
Kasvatuskumppanuus kannattelee lasta : opas varhaiskasvatuksen kehittämiseen
Kasvatuskumppanuus puheena : varhaiskasvattajat, vanhemmat ja lapset päivähoidon diskursiivisilla näyttämöillä
Kasvatuskumppanuus päivähoidossa -projekti 2003
Kasvistuottajien markkinointiyhteistyö
Kasvistuottajien yhteistoiminta
Kasvun ja oppimisen polkuja : kokemuksia esi- ja alkuopetuksen yhteistoiminnasta
Kasvuyritystoiminnan muuttuva pelikenttä : kanssayrittäjyyden kehkeytyminen
Kategorisointia sairaalan moniammatillisessa työssä
Katetta kumppanuudelle : hyöty ja sen jakaminen asiakas-toimittaja-suhteessa
Katkaise väkivalta : lähisuhde- ja perheväkivaltarikoksesta epäillyn ohjaaminen esitutkinnasta väkivaltaa katkaisevaan palveluun
Katsaus eri maiden talousneuvostoihin
Katukerjääminen ja viranomaisyhteistoiminta
Kauas-hanke 2001-2002 : kehitämme palveluja autisti- ja Asperger-nuorille
Kauhajoen koulusurmat 23.9.2008 : tutkintalautakunnan raportti
Kaupankäynnistä kumppanuuteen : yritystenvälisten suhteiden elementit, analysointi ja kehittäminen
Kaupankäynti koulun ja työelämän välillä - tavoitteena kehittävä siirtovaikutus : yhteistyön näkymät yrityskäynnillä työssäoppimisen aikana
Kauppiasyhteistyön muuttuvat merkitykset :
Kaupunginosan palvelujen järjestämisen vaihtoehdot : kuntien yhteisen kaupunginosan palvelujärjestelmä - esimerkkinä Vuores
Kaupunkien näkemys tuottavuutta kohottavista toimista : kaupunkien tuottavuusyhteyshenkilöverkosto
Kaupunkiseudun elinkeinopolitiikka ja prosessien laatu : Tampere, Turku, Oulu, Seinäjoki, Vammala ja Parkano benchmarking-vertailussa
Kaupunkiseudun maankäytön suunnittelu : Lahti, Hollola, Nastola, Asikkala
Kaupunkiseutujen kasvukivut : II, Päätelmiä maankäytön suunnitteluyhteistyön kehityksestä viidellä kaupunkiseudulla
Kauris - suurteollisuuden ja alueellisten pelastuslaitosten välisen yhteistyön kehittäminen
Kaverijohtamisen visuaalinen innostuskirja
Kehittyvä elintarvikealan oppilaitos
Kehittyvä eurooppalainen konserniyhteistyö
Kehittyvä maaseutuyrittäjyys :
Kehittyvä yritysverkosto : toimittajaverkostot kilpailukyvyn ja osaamisen lähteenä
Kehittyvät tilaaja-tuottajamallit suomalaisissa kaupungeissa : raportti Toimi 2010 -verkostohankkeen tuloksista : Hamina, Hämeenlinna, Jyväskylä, Kemi, Lahti, Mikkeli, Oulu, Rovaniemi, Tampere
Kehittämishanke asiantuntijuuden vahvistajana
Kehittämispääoman synty ja rakentuminen strategisessa laadunkehittämistyössä : case-tutkimus tamperelaisten hyvinvointipalvelujärjestöjen verkostomaisesta laadunkehittämistyöstä
Kehittävä asiantuntijayhteistyö mielenterveystyön suunnitteluvälineenä
Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina : lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet
Kehityksen etiikka ja filosofia
Keinoja nuorten työttömien omaehtoiseen terveyden edistämiseen
Kelan ja Ohjaamoiden yhteistyö : selvitys Kelan roolista nuorten matalan kynnyksen palveluissa
Kelan Joensuun paikallistoimisto yhteistyökumppanina
Kelan Lahden ja Tampereen toimistot yhteistyökumppanina
Kelan monimuotoisen perhekuntoutuksen kehittämistyö : palveluntuottajien näkökulma
Kelan toimisto yhteistyökumppanina
Keltaista ja kimaltavaa : kodin ja koulun yhteistyöstä koulun ja kodin yhteyteen
Kemi ja Keminmaa : yhteistyön muodot, tarpeet ja mahdollisuudet
Keravan, Tuusulan ja YTV-alueen lippuyhteistyön kehittäminen
Kertomuksia sosiaalisista innovaatioista
Keski-Karjalan oppimiskeskus, Kitee : Keski-Karjalan oppimiskeskustyöryhmän raportti
Keski-Pohjanmaan korkeakoulujen alueellisen yhteistyön strategia
Keski-Pohjanmaan, Pietarsaaren ja Oulun eteläisen alueen korkeakoulurakenteen kehittäminen : selvitys/kehittämisraportti
Keski-Suomen liikuntakulttuurin suunta -90 : seminaari
Keski-Suomen sosiaalialan oppimisklinikkahankkeen esiselvitys
Keski-Suomen tavaravirrat ja yritysten logistiikkayhteistyö : tutkimus tavaravirtojen yhdistämismahdollisuuksista
Keski-Suomen toimialatyö 2001 : yritysvetoista kehittämistä ja koordinoitua työskentelyä
Keski-Suomen toimialatyön arviointi
Keski-Uudenmaan kunnat ja kolmas sektori : onko kumppanuudelle perustaa?
Keskiasteen yhteistyökysely : selvitys 9-luokkalaisten, lukiolaisten ja ammattioppilaitosten oppilaiden halukkuudesta valita oppiaineita muista oppilaitoksista
Keskijohto kuntamuutoksen näkijänä ja kokijana : seutuyhteistyö muutosprosessina kuntien keskijohdon näkökulmasta
Keskuskaupungin ja kehyskunnan jännitteiset kytkennät : viiden kaupunkiseudun yhdyskuntarakenne ja suunnitteluyhteistyö Paras-hankkeen käynnistysvaiheessa
Kestäviä ratkaisuja kouluun : kokemuksia yhtenäisestä perusopetuksesta
Kestävyyden kompassi :
Kestävä ja dynaaminen kumppanuus
Kesytetty kilpailu : yhteistyö ja kartellisoituminen Suomen puuvillateollisuudessa 1900-1939
Ketjulähettitoiminta osaamisen ja yhteistyön kehittämisen välineenä
Key factors influencing economic relationships and communication in European food chains (FOODCOMM) :
Key factors influencing economic relationships and communication in Finnish food chains
Kiev 1995 : the tenth theological discussions between the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Russian Orthodox Church
Kihlakunnanvirastojen ja verotoimistojen yhteistoimintatyöryhmän muistio
Kiinteistöjohtamisen tehostaminen, vaihtoehtona ulkoistaminen : ulkoistettujen palvelujen johtaminen ja seuranta
Kiinteistöpalveluiden kumppanuussopimukset
Kiireavusta innovatiivisten tietoyhteisöjen vahvistamiseen : ammattikorkeakoulujen työelämäkumppanit ja yhteistyö harjoittelujen järjestämiseksi
Kilpailukyvyn kehittäminen yritystenvälisen yhteistyön avulla : case Etelä-Karjalan metsäteollisuus ja PK-sektori
Kilpailun asema työeläkejärjestelmän hajautetussa toimeenpanossa : kauppaoikeudellinen tutkimus erityisesti kilpailun merkityksestä työeläkevakuutusyhtiöille
Kilpailusta yhteistyöhön : kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää
Kilpailuvirasto :
Kilpailuvirastosta markkinavirastoksi : Juhani Jokisen juhlakirja
Kilpisjärven yrittäjien yhteistyö ja verkostoituminen : "tunturissa kalassa"
Kimpassa kohti parasta palvelua : Kimppa-esitutkimushankkeen loppuraportti
Kimpassa tuloksiin : Kimppa-tutkimushankkeen loppuraportti
Kipinä luovaan bisnekseen teollisuudessa
Kipinä syttyy työpajoilla : nuorten työpajat Kaakkois-Suomessa 2013
Kirja kantaa - tarina tukee
Kirjakassikulkuri Vuosaaressa : Lukuvinkki-projekti Vuosaaren ala-asteen luokilla 16.9.-16.10.1996
Kirjallisuuden projektit kirjastoissa
Kirjasto koulussa : opas uuteen koulu- ja oppilaitoskirjastoon
Kirjastokasvatusta ja mediakasvatusta
Kirjastopalvelujen tuloksellisuuden arviointi alueen näkökulmasta
Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla : palvelutuotannon tila, tarpeet ja tulevaisuuden linjauksia
Kirjastoyhteistyön kehittäminen : selvitys Vaasan ammattikorkeakoulun kirjaston, Svenska yrkeshögskolans bibliotekin ja Vaasan tiedekirjaston yhteistoiminnan kehittämisestä
Kirjeitä rehtoreilta
Kirkko 2000 ja koulu 1999 : seurakunta ja yhteiskunnan kasvatusjärjestelmän kehitysnäkymät 1990-luvulla
Kirkko : yhteistä näkyä kohti
Kirkko ja maailma : kirkon ykseys ja ihmiskunnan uudistuminen : Faith and Order -tutkimusasiakirja
Kirkkojen Eurooppa : puheenvuoroja uskosta, arvoista ja muutoksesta
Kirkkotiedon kirja : ekumeeninen johdatus kirkkojen oppiin ja elämään
Kirkon ja kirkollisten järjestöjen väliset yhteistyön nykymuodot : selvitys järjestöille myönnettävän taloudellisen tuen määrittelyä varten
Kirkot ja uskonnot itäisessä Euroopassa
Kiva juttu 2 : toimintaideoita koulun ja seurakunnan yhteistyöhön
Klientorienterad hemvård : kvalitetshandbok för hemvård av äldre
Klusteriohjelmatoiminnan kehittäminen
Knowledge interaction between manufacturers and research organisations for building product innovations :
Knowledge transfer in requirements engineering in collaborative product development
Kodin ja koulun digitaalinen kumppanuus
Kodin ja koulun yhteistyö peruskoulun alkuopetusluokilla : yhteistyön arvostus ja toteutuminen Helsingin kaupungin peruskoulujen alkuopetusluokilla lukuvuosina 1983-1984 ja 1998-1999
Kodin ja koulun yhteistyön monet kasvot
Kodin ja koulun yhteistyöstä peruskoulun ala-asteella
Kognitiivista käyttäytymisterapiaa lapsille ja nuorille : työntekijän opas
Kohti hallittua murrosta - julkiset palvelut uudella vuosituhannella : ehdotus julkisen hallinnon sähköisen asioinnin toimintaohjelmaksi 2002-2003
Kohti kumppanuuksia : tutkimus- ja kehittämistoiminnan askeleita Humanistisessa ammattikorkeakoulussa
Kohti kumppanuuspohjaista PED-lähikehittämistä
Kohti kumppanuutta metsäalan konetyö- ja kuljetusurakoinnissa : vaihdantakustannusteoriaan perustuva tarkastelu
Kohti kumppanuutta yhteispelillä : kokemuksia kolmannen sektorin ja julkisen sektorin yhteistyöstä Mannerheimin lastensuojeluliiton Halis-projektissa
Kohti monitoimijaista yhteistyötä : raportti Kaukajärven alueen eri toimijoiden määrittelemästä yhteisöllisen sosiaalityön tarpeesta ja strategiasta
Kohti oppivaa ja kehittyvää toimittajaverkostoa
Kohti pienten lasten koulua : Sodankylän esi- ja alkuopetuksen koulutusprojekti 1995
Kohti strategisia yritysverkostoja : Osaraportti 2, Lisäarvoa luovat verkostot
Kohti toimivaa yhteistyötä : moniammatillisuus voimavarana luokanopettajan työssä
Kohti työelämäläheistä oppimista : työelämäyhteistyön kehittämishaasteet terveys- ja hoitoalalla
Kohti uudenlaisia yritysverkostoja : monenkeskisen verkostoyhteistyön kehittäminen
Kohti uudistuvaa kirkkoa : paimenkirje Lapuan hiippakunnalle
Kohti yhteistä laatua : henkilökunnan, vanhempien ja lasten laatukäsitykset päiväkodin integroidussa erityisryhmässä
Kohti ykseyttä : Suomen ekumeenisen neuvoston synty ja toiminta 1917-1997
Koillis-Savon kehittämisohjelma 1992
Koillistiimi : Koillismaan kuntien uusi yhteistoimintainnovaatio
Kokeilusta seudullisiin yksiköihin : ympäristöterveydenhuollon alueellisen yhteistoimintakokeilun (YTAKE) II vaiheen arviointi
Kokemuksia koneyhteistyön kehittämisestä : case-tutkimus uusimaalaisen kylän piirissä
Kokemuksia vuorovaikutuksesta kehittämistyössä : juurruttaminen kokeiluna
Kokemuksia yhteistyö- ja opiskelujärjestelmistä : tutkimushavaintoja kahdessa organisaatiossa
Kokemäenjokilaakson ja Rauman seudun vyöhykeselvitys : 3, Kuntien välinen yhteistyö
Kollega kohtaa kollegan : SiTi-kollegan konsultaatiopalvelut : lastensuojelun sijoitustilanteiden arviointi- ja konsultaatiohanke 2003-2005
Kollegiaalisuus hoitotyössä
Kollektiivinen asiantuntijuus
Kolmannen ja julkisen sektorin monialainen palveluyhteistyö kuntoutuksessa (KoJu) : loppuraportti
Kolmas sektori turvallisuuden osatekijänä
Kolmisäikeinen köysi ei katkea : tapausesimerkkejä maatilojen välisestä yhteistyöstä
Komentosiltayhteistyön kehittäminen : esiselvitys
Kommando : vapautta ja vastuuta laitosteatterissa
Kommunalt samarbete i Vasa län : kommundirektörernas syn
Kommunalt österbottniskt samarbete i datasamhället
Kommunernas och Vägverkets nyorganiserade samarbete
Kommunikoinnin monet kasvot : teollisuuden pienyritysten välinen yhteistoiminta ja telematiikan hyödyntäminen Etelä-Pohjanmaalla
Konerengasopas
Koneyhteistyö
Koneyhteistyön onnistumiseen vaikuttavat tekijät ja niiden todellinen merkitys peltoviljelytöissä
Konsortio, federaatio ja yhdistyminen : kansainvälinen taustaselvitys korkeakoulujen yhteistyömuodoista
Konst, kultur, välfärd :
Konsten att utvärdera nätverk
Kontaktikeskus sosiaali- ja terveyspalveluissa
Konttorikemiaa :
Kooli! : esimese klassi õpilase vanematele
Koordinaatiotyöryhmä
Korak : korjausrakentamisen kehitysprojekti
Korjausrakennushankkeen ketjuttaminen
Korkeakouluista uutta osaamista : opas yrityksille ja yhteisöille
Korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön kehittäminen rakennusalalla
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyö ja yhteistyön esteet
Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyön syventäminen : tiekartta 2015-2017
Korkeakoulujen maksullinen palvelututkimustoiminta ja liikkeenjohdollinen aikuiskoulutus Suomessa
Korkeakoulujen sidosryhmäyhteistyön laadunhallinta : nykytilan kartoitus ja tulevat haasteet
Korkeakoulujen tietohallintoyhteistyö : projektin raportti ajalta 1.2.-31.12.1994
Korkeakoulujen välisen yhteistyön muodot : konsortio, federaatio ja yhdistyminen = Forms of institutional collaboration in higher education : consortium, federation and merger
Korkeakoulujen yhteistyö tutkijankoulutuksessa : seminaariraportti
Korkeakoulun osallistuminen teknologian siirtotoimintaan : korkeakoulun tutkimustulosten ja innovaatioiden siirtäminen yritysten hyödynnettäväksi
Korkeakouluopettajuuden uudet nuotit
Korkeakouluopetuksen kustannusten määrittäminen ja hinnoittelu opetustuotevaihdannan näkökulmasta
Korkeakouluopiskelijoiden harjoittelun kehittäminen : Helsingin yliopiston, Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Lahden ammattikorkeakoulun benchmarking-projekti
Korkeakouluyhteistyössä liikettä hyvinvointialalle : TuKKK, TaY, SAMK, Diak Länsi
Korkeakouluyhteistyötä Diakonia-ammattikorkeakoulussa : yhteistyön arviointi vuodelta 2001
Korkoa osaamiselle arjessa : koulutuksellinen ryhmäkonsultaatio lasten ja nuorten palveluissa
Koru 3 : international contemporary jewellery
Koti ja koulu -yhdistysten liiton 80-vuotishistoriikki : Kotikasvatusyhdistys 1907-1974 : Koti ja koulu -yhdistysten liitto 1974-1987
Koti ja koulu : kavereita vai kiistakumppaneita?
Koti ja koulu kasvattajina Steiner-koulussa
Koti, koulu ja kasvatus : kohtaamisia ja rajankäyntejä
Kotihoidon henkilöstön työ ja hyvinvointi
Kotihoidon yhteistyömuotojen kehittäminen ja sen merkitys vanhusten elämänlaadun näkökulmasta
Kotisairaanhoidon ja kotipalvelun työntekijöiden käsitykset ja kokemukset työstään vanhusten kotihoidossa
Kotitalousopettajankoulutuksen verkossa on muutakin kuin kalaa : KTY-kokemuksia kaikkien käyttöön
Kotkan poliisin ja Kymenlaakson keskussairaalan ensiapupoliklinikan yhteistyön kehittäminen
Kotouttamisen kumppanuusohjelma : kotouttaminen on kumppanuutta : tule mukaan
Koukussa yrittäjyyteen : suomalaisten ja venäläisten naisyrittäjien motiiveja ja haasteita
Koulii-hankkeen väiarviointi
Koulu elämän paikkana : haasteita ja virikkeitä ala-asteen opetukseen = School as a place of living : challenges and stimuli for primary-level teaching
Koulu harrastuspaikkana : näkökulmia paikalliseen yhteistyöhön
Koulu ja nuorisotyö nuoren kasvun tukijana : yhteistyömallit ja hyvät käytännöt Iso-Britannian Kentin kreivikunnassa sekä Etelä-Suomen läänissä : projektin loppuraportti
Koulu kasvuyhteisönä : kohti uutta toimintakulttuuria
Koulu kirjastossa : kirjasto oppimisympäristönä
Koulu maailmassa - maailma koulussa : opettajien, kuntatyönantajien ja yrityselämän näkemyksiä yleissivistävän opetuksen ja opettajankoulutuksen tulevaisuudesta
Koulu on enemmän : nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat
Koulu- ja yritysyhteistyön mahdollisuudet : koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden arviointi / Anne Tuittu, Riina Leppänen
Koulukiusaamiseen puuttuminen :
Koulukumppanuus Kontulassa -projekti : Helsingin opetusviraston ja itäisen sosiaalikeskuksen kumppanuushanke 1998-2001 : projektin väliraportti
Koululaisparlamentin toiminta ja laatutyöskentely
Koulun ja kirjaston yhteistyö
Koulun ja kulttuurin yhteistyöohjelma 1998-2001
Koulun ja museon ystävyys : raportti Aboa vetus & Ars nova -museoiden ja seitsemän Turun alueen koulun perinneluokkatoiminnasta
Koulun ja päiväkodin yhteistyö ja yhteisen opetussuunnitelman laadinta
Koulun ja työn rajavyöhykkeellä : uusia työssä oppimisen mahdollisuuksia
Koulun ja yrityselämän yhteistyö yrittäjyyskasvatuksen toimintamuotona : 'opettajat muutosagentteina' toimivan yrityselämäyhteistyön moottoreina
Koulun kurssi
Koulun pieni kulttuurikirja : koulun ja kulttuurin yhteistyöohjelma 1998 - 2001
Koulun vika?
Koulussa koettua
Koulutuksen järjestäjien ja työelämäedustajien yhteistyö sosiaali- ja terveysalalla : tapaustutkimukseen pohjautuva substantiivinen teoria
Koulutuksen rakenne Porin alueella : koulutuksen SWOT-analyysi ja työelämän klusterit
Koulutuksesta tukea paikallisyhdistysten liikuntaan : Liikunta sopii jokaiselle -koulutushankkeen 2008-2010 loppuraportti
Koulutulokkaiden isät lastensa koulunkäynnin tukena
Koulutus ja hallittu yhteistyö : muutosprosesseja ja visioita : jyväskyläläinen kouluneuvos arkistojensa kimpussa
Koulutus-, tiede- ja kulttuuriyhteistyö Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla : tilannekatsaus ja ehdotus strategisiksi toimenpiteiksi
Koulutusorganisaatiot maaseutua kehittämässä
Koulutustarjonnan alue-ennakointiyhteistyön nykytila ja kehittämistarpeet
Koulutusyhteistyöllä kilpailukykyä
Kouluun! : ekaluokkalaisen vanhemmille
Kouluyhteistyön opas erämiehille
Kouluyhteistyöryhmän raportti : työ- ja opetushallinnon kouluyhteistyö : työryhmämuistio 1995
Kouvola 1996 & Joensuu 1999 : the fifth and sixth theological discussions between the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Russian Orthodox Church
Kraft genom samverkan : en arbetsmodell för inledande samarbete
Kristuksesta osalliset : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, Suomen metodistikirkon ja Finlands svenska metodistkyrkan oppikeskustelut = Delaktiga i Kristus : lärodiskussionerna mellan Evangelisk-lutherska kyrkan i Finland, kyrkan Suomen metodistikirkko och Finlands svenska metodistkyrka
KTM yrityspalvelun ja Kera oy:n yhteistyön kehittämistyöryhmän raportti
Kuin Liisa ihmemaassa - opin paljon : opettajien työelämäosaamisen päivitysprojekti, OPETOP : mukailtu loppuraportti
Kuinka edistää lasten sosiaalisia ja emotionaalisia taitoja
Kuinka yhteisöt luovat kysyntää kestävälle liiketoiminnalla
Kuka lasta kasvattaa? : vanhemmuuden ja yhteiskunnallisen kasvatuksen suhde vanhempien puheessa
Kuka muu sitä tekisi? : ainejärjestötoimijat vahvana voimavarana muuttuvassa opiskeluympäristössä
Kulttuuri yrittäjyyden taustalla : tutkimus Lappajärven kutomoalan yrittäjyyden synnystä ja kehityksestä
Kulttuuri- ja matkailusektorin kehitysohjelma
Kulttuuri-identiteetti ja henkinen hyvinvointi : kotiseutuprojektin tutkimusraportti
Kulttuurin laajakaista 2004-2009 : raportti
Kulttuurin sponsorointi ja yritysyhteistyö : kehitys ja käytännöt = Culture, companies and sponsorship : development and practice
Kulttuurinen huolenpito : näkökulmia kulttuuristen hyvinvointipalveluiden kehittämiseen Lapuan kaupungissa
Kulttuuriset ajan mallit yliopiston pedagogisessa projektitoiminnassa
Kulttuuriteollisuustoimialan toimijat ja roolit Kanta-Hämeessä : [kehittämishankkeiden linjaus]
Kulttuuritoteutuksia ammattikorkeakouluyhteistyönä
Kulttuuriviennin tukiverkoston ja palvelurakenteen kehittäminen
Kulttuuriympäristö : tutki ja opi
Kuluttajat ja sponsorit itäuusmaalaisessa kulttuurimaisemassa
Kumppanit peilinä : elinkeinopoliittisen seutuyhteistyön profiilit Tampereen, Turun ja Imatran seuduilla sekä Ouluseudulla ja Seinänaapureissa
Kumppanuudella kuntoon : kuntien ja järjestöjen yhteistyö iäkkäiden terveyden edistämisessä
Kumppanuuden kertomaa : Joensuun kumppanushankkeen haastattelututkimus
Kumppanuuden sosiaalipolitiikkaa etsimässä
Kumppanuuksia ja kuulumisia työelämästä
Kumppanuuksien rakentuminen : Pienet sankarit -lähivastuuhankkeessa
Kumppanuus kannattaa : verkostot voimavarana uudessa perhevalmennuksessa : raportti Espoon kaupungin ja Diakonia-ammattikorkeakoulun kumppanuushankkeesta
Kumppanuus toimintana : esimerkkinä kahden metalliteollisuuden yrityksen kumppanuusverkosto
Kumppanuusjohtamisen rakenteita ja käytäntöjä : kumppanuusjohtamisen tarkastelua hyödyntäen Harava-projektin työverstaan tuloksia
Kumppanuuskaavoitus aluerakentamisessa : Beyond Vuores -tutkimus
Kumppanuuskäsikirja : näkökulmia monitoimijaisen yhteistyön kehittämiseen
Kumppanuussopimukset elinkaarimallissa : rakentaminen, rahoittaminen ja palvelutuotanto
Kumppanuutta kotouttamisen kentillä : esimerkkejä järjestöjen ja viranomaisten yhteistyöstä kotouttamisessa
Kumppanuutta rakentamassa : Lahden seudun kumppanuusprojektin loppuraportti 1997-2002
Kun välittäminen verkottuu : työllistymisen edistämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn moniammatilliset keinot
Kunnallinen elinkeinopolitiikka ja tulevaisuuden haasteet
Kunnallisen ammattikoulutuksen hyväksi : kertomus YAL/SAOL:n taipaleesta vuosina 1957-1993
Kunnallishallinto : 1810-1999
Kunnan raja
Kunnat ja lääninhallinto
Kunnat ja seurakunnat yhdessä
Kunnat kuntoon
Kunnat ohjelmaperusteisen aluepolitiikan toteuttajina
Kunnossapitoyhteistyön seurantakysely
Kunta : kunnallisen itsehallinnon perusteet
Kunta elinkeinojen edistäjän ja alueen kehittäjän roolissa : esimerkkinä Etelä-Pohjanmaan liiton kunnat
Kunta ja kolmas sektori : yhteistyön uudet muodot
Kunta ja seurakunta : vuorovaikutusta ja yhteistyötä
Kunta ja seurakunta : yhteistyössä yhteisön hyväksi
Kunta ja seurakunta paikallisen hyvinvoinnin edistäjinä
Kunta muuttuu : muuttuuko tapa toimia?
Kunta- ja palvelurakenneuudistus : I vaiheen loppuraportti
Kuntademokratian valkoinen kirja : kunnallisen demokratian kehittämishankkeen loppuraportti
Kuntainliitoista kuntayhtymiin : tutkimus kuntayhtymien kehityspiirteistä, organisaatiosta ja kuntayhtymäjohtajien näkemyksistä
Kuntakonserni- ja liikelaitostyöryhmän mietintö
Kuntakumppanuudella terveyttä edistämään : Sarake-hanke aikuisopiskelijoiden oppimisympäristönä
Kuntalaiset ja hyvä osallisuus : lupaavia käytäntöjä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi
Kuntalaiset, kunnat ja palveluntarjoajat hyvinvointipalveluiden tuottamisen haasteissa : Yrtes 2008-2010 -hankkeen tutkimusraportti
Kuntalaki kunnallishallinnon peruslakina : kuntalain seurantatutkimus
Kuntatason yhteistoimintaosapuolten poliisiin kohdistuvat vaikutusodotukset
Kuntayhtymien nykytila : kyselytutkimus 1993
Kuntayhtymä
Kuntayhtymä pelastaa?
Kuntayhtymäkokeilu : loppuraportti 01.09.1990-15.05.1991
Kuntayhtymän periaatteet : Samkommunens principer / Kommissionen för samkommuner
Kuntayhtymän selviytyminen : esimerkkinä ammatillinen koulutus
Kuntien arvoperheet
Kuntien elinkeinopoliittinen yhteistyö Hämeen läänissä
Kuntien EU-yhteistyöhankkeet : kuntaliiton EU-projektikysely 1996
Kuntien ja kolmannen sektorin projektiyhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollossa : kokemuksia ja kehittämisajatuksia
Kuntien ja Tielaitoksen uudistuva yhteistyö
Kuntien ja valtion välinen neuvottelumenettely
Kuntien ja valtion välinen vastuiden ja vallan jako yhdyskuntapolitiikassa
Kuntien ja yrittäjien yhteistyö Varsinais-Suomessa : VAKE-osaraportti 1
Kuntien ohjelmajohtaminen : näkemyksiä ja arvioita
Kuntien opetustoimen itsearvioinnin kehittämisestä : kokemuksia lähikuntien arviointiyhteistyöstä = Att utveckla självvärdering inom kommunernas utbildningsväsende : erfarenheter av regionalt samarbete
Kuntien pelastustoimen yhteistyö
Kuntien rahoitusjärjestelmän arviointi : työryhmäraportti
Kuntien strategisen yhteistyön trendit maakunnissa vuosina 1995-2000 Aluebarometriaineiston perusteella
Kuntien tekniset palvelut kokokuvassa
Kuntien tietohallintoyhteistyötä vahvistavan toimijan perustaminen (KuntaIT) : kehittämistyöryhmän loppuraportti
Kuntien unioniin : tutkimus Lahden kaupunkiseudun kuntien yhteistoiminnan kehittämisvaihtoehdoista
Kuntien uudet toimintatavat
Kuntien uusi yhteistyö Keski-Suomessa
Kuntien välinen yhteistyö : muistio
Kuntien välisen yhteistyön asenneympäristö Savonlinnan seudulla
Kuntien yhteinen vuokrataloyhtiö : opas ylikunnallisesta vuokratalofuusiosta
Kuntien yhteisen jätehuolto-osakeyhtiön perustaminen
Kuntien yhteistoiminta-alueet Hämeen läänissä 1988
Kuntien yhteistyö
Kuntien yhteistyö Hämeen maakunnassa
Kuntien yhteistyö ja sen edistäminen : kuntien yhteistyöryhmän esitys
Kuntien yhteistyö ja verkostoituminen palvelutuotannossa
Kuntien yhteistyö kirjastoalalla
Kuntien yhteistyö teknisessä huollossa
Kuntien yhteistyö Vaasan läänissä : kunnanjohtajien näkemykset
Kuntien yhteistyöhankkeita
Kuntouttava vankityökokeilu : seurantaryhmän raportti kokeilun pilottivaiheesta 15.11.1999-15.4.2000
Kuntouttava vankityökokeilu Helsingin kaupungissa 15.11.1999-15.11.2000 : seurantaryhmän raportti
Kuntouttavan työtoiminnan käsikirja
Kuntoutuksen yhteistyöprojekti 1989-1990 : esiselvitys koskien terveyskeskuslääkäreiden fysioterapialähetteitä, fysioterapiahenkilöstön suorittamaa kirjaamista ja asiakkaiden kokemuksia terveyskeskuslääkärin vastaanotosta ja fysioterapiasta
Kurki-raportti : innovaatiot
Kurun, Ruoveden ja Virtain yhteistyö- ja kehittämisstrategiat : kuntien yhteistyö ja muuttuva toimintaympäristö
Kuusamon matkailun alueellis-toiminnallinen malli
Kuusi tutkimusnäkökulmaa Kuriirin työhön
Kuutoskunnat : kunnallisten palvelujen kustannusvertailu ja yhteistoiminnan kehittäminen
Kuutoskuntien aluestrategia ja yhteistoiminnan kehittäminen
Kvalitet i samarbetet mellan hem och skola
Kyky-Häme -projektin ennakointi- ja henkilöstön kehittämissuunnitteluvaiheen loppuraportti
Kylien elinolot paremmiksi yhteistoimin : Vertti & Tyyne
Kyläpoliisista strategiseen johtamiseen : A, Kriminalistiikka
Kylät suuret kansoineen : Keski-Pohjanmaan maaseudun yhteisötalouden strategia
Kylätalous : yhteisötalouden käsikirja
Kylätoiminnan tila 2010
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Etelä-Suomen Alkoholiohjelman kuntakumppanuudessa
Kypso : Kymenlaakson lasten ja nuorten psykososiaalisen hoidon yhteistyöprojekti
Kyrkan år 2000 och skolan 1999 : församlingen och utvecklingslinjer för samhällets fostran på 1990-talet
Kytkentöjä työelämään : korkeakoulut ja yhteisöt Keski-Suomessa -hankkeen kokemukset, arviointi ja toimintamalli
Käsikirja ihmiselle
Käsikirja teknologian ja kulttuurin rajapintatoiminnan fasilitointiin
Käsikirja tulevaisuuden kuntien digitalisaatioon
Käsityöalan kokeilukoulutusohjelman loppuraportti : käsi- ja taideteollisuusalan yhteistoimintakokeilu 1990-1998
Käsityöyrittäjien verkosto-osaaminen
Käyttäjälähtöisyydellä ja Living Lab -toiminnalla kohti elävää Lappia
Käytännön käsikirja yliopistoille ja yrityksille
Käytännöstä koulutukseen : AMK-opettajat ammattialaan perehtymässä
Käytäntöä parhaimmillaan - urheilijalähtöistä yhteistyötä
Laadun lähteet verkostossa : kokonaisarviointiraportti I, syksy 1999
Laaja Mikkelin seudun hanke palvelurakenteen uudistamiseksi : täydennysosa SoTeKeKo-osaprojekti 23 loppuraporttiin ajalta 01.05.1998-31.12.1998
Laaja-alainen erityisopetus alaluokilla
Laaja-alainen erityisopetus yläkoulussa
Laaja-alainen yhteistyö luonnontieteiden opetuksessa : työryhmän raportti
Laajan yritysyhteistyön rakentamistapoja
Laatua kodin ja koulun yhteistyöhön
Laboratoriohoitajien ja muiden terveydenhuoltoalan ammattilaisten välinen yhteistyö
Lahden ammattikorkeakoulu alueellisena vaikuttajana
Lahden kaupunkiseudun palveluyhteistyöselvityksen loppuraportti
Lain voimalla : seurantatietoa kuntoutuksen paikallisesta yhteistyöstä
Laittoman maahantulon vastainen toimintaohjelma 2010-2011
Laittoman maahantulon vastainen toimintaohjelma 2012-2015
Lakisääteisen työeläkejärjestelmän kilpailutyöryhmän muistio
Lapin ELYn infrahankinnan kehittäminen palveluntuottajien näkökulmasta
Lapin huumeyhteistyöryhmän muistio
Lapin ja Oulun yliopistojen saamelaisuuteen liittyvien toimintojen ja yhteistyön kehittäminen
Lapin ja Pohjois-Karjalan yritysten alueellisen vaikuttavuuden määrittäminen SME Match menetelmällä
Lapin järjestöyhteistyön tulevaisuus yhteistyöhankkeen tulosten ja tulevaisuusvisioiden näkökulmasta : Lapin Sote-järjestöjen yhteistyöhankkeen loppuraportti 2008
Lapin kirjasto : Lappi girjerádju
Lapin korkeakoulukonsernin kirjaston ja palvelukeskuksen arviointi
Lappeenrannan kaupungin ja teknologiayhteisön vuorovaikutteiset suhteet ja niiden kehittäminen
Lappeenrannan seudun kuntien kehittämisstrategia : luottamushenkilö- ja viranhaltijakysely 1990 (lokakuu)
Lappeenranta 1998 & Moscow 2002 : the eleventh and twelfth theological discussions between the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Russian Orthodox Church
Lappeenranta-sopimus : [4], Resurssityö
Lapsen ja nuoren hyvä arki
Lapsen voimavarat hyvinvoinnin edistäjinä : alle kouluikäisten lasten hyvinvoinnin tukeminen vanhempien, päivähoidon ja neuvolan yhteistyöllä
Lapsi, perhe ja palvelunohjaus : pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä palvelunohjauskokeilu 2001-2003
Lapsiin ja nuoriin kohdistuvan väkivallan vähentäminen : yhteenveto kyselyn tuloksista
Lapsiin kohdistuva väkivalta ja hyväksikäyttö : tapausten tunnistaminen, rikosprosessi ja viranomaisten yhteistyö
Lapsiperheiden palvelut Kuopiossa 2007 : selvitys alle yhdeksänvuotiaiden lasten ja heidän perheidensä palveluista ja yhteistyökäytännöistä eri toimijoiden näkökulmasta
Lasten hyvinvointia etsimässä : YAD ry:n ehkäisevän työn alueellinen malli
Lasten ja nuorten hoito- ja palveluketjut kuntoon! : sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon 'Lasten ja nuorten hoito- ja palveluketjut' -projekti Askolassa, Hyvinkäällä, Mäntsälässä ja Nurmijärvellä vuonna 1999
Lasten ja nuorten liikuntaohjelma vaikuttaa, liikuttaa ja puhuttaa : opetusministeriön ja Nuori Suomi ry:n näkemyksiä ja arvioita Lasten ja nuorten liikuntaohjelmasta
Lasten kaltoinkohtelu perheessä : perheen toiminta ja yhteistyö perhettä hoitavan terveydenhoitajan kanssa
Lasten kaltoinkohtelun tunnistamisen ja varhaisen puuttumisen moniammatillista yhteistyötä kuvaileva malli
Lasten kaltoinkohteluun puuttumisen seurantaryhmä : toimintaraportti
Lasten Kaste -kehittämistyöstä pysyväksi toiminnaksi
Lasten kasvatuksen aarrearkku
Lasten oikeudet ja aikuisten vastuut varhaiskasvatuksessa
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja uudet viestintäteknologiat : moniammatillinen yhteistyö
Lastenneuvola lapsiperheiden tukena : opas työntekijöille
Lastenpsykiatrian klinikan ja peruskuntien 'saattaen vaihdettava' -yhteistyö : tehostetun avohoidon mahdollisuudet lasten ja nuorten ennaltaehkäisevässä mielenterveystyössä
Lastensuojelua kehittämässä : kokemuksia pääkaupunkiseudulta
Lastensuojeluilmoitus
Lastensuojelun ja psykiatrian rajapinnoilla
Lastensuojelun toimeenpanoverkostot : tutkimus yhteistyön rakenteista ja merkityksestä kuntien lastensuojelutyössä
Launching the University of the Arctic : from ideas to action : report to the Senior Arctic Officials of the Arctic Council, Rovaniemi, June 13, 2001
LCCE-mallin käyttöönotto tekniikan ja liikenteen toimialalla : ensiaskeleina tuotteistaminen ja sidosryhmäyhteistyön kehittäminen : vuosiraportti 2011
Leadership in the quest for adhocracy : new directions for a postmodern world
Leading collaboration in networked business : project report
Learning across levels : challenges of collaboration in a small-firm network
Learning and Competence Creating Ecosystem - LCCE
Learning through cognitive and collaborative problem-solving processes in technological product development
Learning to work together : collaboration between authorities in economic-crime investigation
Legal problems of Soviet-Finnish cooperation when implementing industrial projects in third countries : joint report
Leikkausosaston sairaanhoitajien käsityksiä leikkaukseen liittyvästä yhteistyöstä
Lentoliikenne ja lentoasemat
Leonardo da Vinci : Euroopan unionin ammatillisen koulutuksen ohjelma 2000-2006
Let’s figure it out together :
Lieksan oppimiskeskus : työryhmän raportti Lieksan oppimiskeskuksen perustamisesta : (perusselvitys)
Lielahti–Kokemäki-allianssihanke : arvoa rahalle raportti
Lifelong learning based on industry-university cooperation : a strategy for European industry's competitiveness
Liikenne, asuminen, yhdyskunnat : ehdotus tutkimuksen järjestämisestä
Liikenne- ja viestintämuseoiden yhteistoiminnan kehittäminen
Liikennepalvelujen kehittäminen kunnissa : Kulku-työryhmän raportti
Liikenneturvallisuustyötä yhtenäistävä täydennyskoulutus : suunnitelman ajankohtaistaminen
Liikenteen häiriönhallinnan keinot Tampereen seudulla
Liikenteen ja maankäytön yhteistyömenetelmien kehittäminen : tulkintoja ja ehdotuksia esimerkkikohteiden analyysien pohjalta
Liikenteen välityskykytarkastelukäytännöt : esiselvitys
Liiketaloustieteellisen tutkimuksen ja metalli- ja elektroniikkayritysten yhteistyön tila ja tarpeet
Liiketoiminnan kehittäminen ja verkostot
Liiketoimintaa tukeva verkosto : ICT-toimiala Oulussa
Liikkeenjohdon ja kulttuurin rajoja etsimässä : Searching for the boundaries of business culture
Liikkeenjohto Venäjän muutoksessa
Liikunta- ja urheiluseurojen kokemuksia työllistämisestä
Liittokunta
Likidemokratiaa! : kirjoituksia hämäläisestä kyläelämästä
Litteraturen och den nationella identiteten : kulturförbindelserna mellan Estland och Norden : seminarium på Hanaholmens kulturcentrum, Esbo, 5.-7.2.1993
LiVe - verkostojen toiminnanohjauksen nykytilan analyysi
Ljubljana
Local partnerships and social cohesion in Finland
Locality and dependence : on the relations between enterprises and local governments
Logistiikka & ICT Suomessa ja Venäjällä
Logistiikkakeskuskonsepti : edellytykset, järjestäytyminen ja toimintavaihtoehdot
Logistiikkapalvelujen kehittäminen maaseudulla
Lohjan - Vihdin - Karkkilan seudun keskusten kehittämisohjelma 11.6.1991
Lohjan seudun ympäristöklusteri : verkostoyhteistyötä ympäristön hyväksi
Loimaan seutukunnan vesihuoltoyhteistyön kehittäminen : tiivistelmä
Lokalmuseet som mötesplats och samhällelig aktör
Loppuraportti : Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke 17.8.2009-31.10.2011
Louhi : pk-yritykset ja tekstiilikuitujen ekologinen tuotekehitys ja tuotteistaminen = small and medium-sized enterprises and the ecological product development and productification of textile fibres
Lukioiden ja korkeakoulujen välinen yhteistyö
Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen yhteistyö opetuksen järjestämisessä
Lukkiutuneisuus vai lisäarvo? : hankintamentaliteetti julkisten palvelujen ulkoistamiseen
Luku- ja tiedonhallintataidot 2000+ : koulun ja kirjaston yhteinen haaste : 4.5.1999 pidetyn valtakunnallisen seminaarin puheenvuoroja
Lukuketun serkunpoikien sanataidekoulu
Luokan heterogeenisuus opettajan kokemana : tapauskuvaus pääkaupunkiseudun kahdesta ensimmäisestä luokasta
Luokattomuus etenee toisen asteen koulutuksessa : Årskurslösheten vinner terräng i andra stadiets utbildning
Luomutilojen yhteistyö : Co-operation between organic farms
Luonnonsuojelun yhteiskunnallinen ulottuvuus : luonnonsuojeluohjelmien toteuttamisen sosio-ekonomiset vaikutukset Väli-Suomessa 1990-luvulla
Luonnontuotteet liikkeelle : Etelä-Savon luonnontuotealan esiselvityshankkeen loppuraportti
Luonnonvarojen ja elintarviketalouden talous- ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kehittäminen :
Luontolomia kaupunkikohteessa : luontomatkailun kehittäminen Rovaniemellä
Luota opiskelijaan
Luottamus alueellisen yhteistyön haasteena ja mahdollisuutena : tapaustutkimus seudullisen palvelun kehittämisestä Kaakkois-Suomessa 2003-2006
Luottamusmiestoiminta valtion virastoissa ja laitoksissa : valtiosektorin luottamusmiestoimintaa selvittävän kyselyn ja haastattelujen tuloksia
Luova kumppanuus : paikallisen kumppanuuden alkuvaiheet Suomessa vuonna 1997
Luova laatu ja arvoinnovaatiot oppivan verkoston tuottamina : tapaustutkimus rakennuspuutuoteteollisuuden verkostosta
Luovat alat ja Venäjä-yhteistyö : näköaloja Itä-Suomesta
Lupa kehittää : innostavaa ja yhteisöllistä oppimista lastensuojelussa
Lutheran cooperation and confrontation in Pakistan 1958-1962 : church-mission relations from the perspective of the Finnish Missionary Society
Lyhytaikaisen laitoshoidon reaalimalli vanhuksen kotihoidon osana
Läheisyhteistyön kulmakiviä : henkilökunta ja läheiset yhdessä hyvän elämän tukena
Lähelle on pitkä matka? : kylien paikallistalouden ja yhteistoiminnan kehittäminen sekä menestyksen mittarit
Lähimatkailua Luvialla
Lähiön sosiaalinen kehittäminen : asukkaiden osallistuminen lähiön uudistamisen perustana
Lähiöprojektien organisointi : yhteistyötä ja asukkaiden osallistumista
Lännen tiellä : Paasikivestä Niinistöön
Länsivyöhykkeen vedenhankinnan yleissuunnitelma : tiivistelmä
Läpileikkaus : Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston 40-vuotishistoriikki
Lääkehoidon arvioinnin kokeilu moniammatillisena yhteistyönä Haukiputaan apteekin ja Haukiputaan terveyskeskuksen välillä
Lääkehuoltopalvelujen toiminnallisena vaihtoehtona keskittämislähtöinen verkostoyhteistyö
Lääkäreiden ja hoitajien työpari- ja tiimityö vastaanottojen toimintamalleina perusterveydenhuollossa : vertaileva tutkimus
Lääninhallitusten ja tilastokeskuksen yhteistyö tietohallinnossa
Maa- ja metsätalousministeriön ja tullihallinnon välisten tietoyhteyksien kehittäminen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden ulkomaankaupan hallinnossa : maa- ja metsätalousministeriön asettaman tietoyhteystyöryhmän loppuraportti
Maahanmuuttajaoppilaiden opetus perusopetuksessa : opetussuunnitelmatyöstä käytäntöön
Maahanmuuttajien ja kantaväestön yhteensaattaminen ja toimintafoorumeiden kehittäminen Itä-Pasilassa : Varhaisen tuen hanke 2005-2008 : loppuarviointitiivistys
Maakunnan liittojen matkailustrategiat ja -hankkeet
Maakunnan tasapainoinen kehittäminen - Lapin maakuntakorkeakoulu : innovaatioympäristöjen yhteenvetoraportti (Itä-Lappi, Pohjois-Lappi, Tunturi-Lappi ja Tornionlaakso)
Maakunnat, aluekehitys ja EU : tutkimus maakunnan liittojen oikeudellisesta asemasta
Maakuntaitsehallinnosta maakuntayhtymiin : selvitysmies Kauko Sipposen ehdotus maakuntahallinnon kehittämisestä = Från landskapssjälvstyrelse till landskapskommuner : utredningsman Kauko Sipponens förslag till utvecklande av landskapsförvaltningen
Maakuntamuistio 1990 : Uudenmaan maakunnallisen edunvalvonnan työohjelma
Maakuntien yhteistyöryhmät rakennerahasto-ohjelmien hallinnoinnissa
Maalle oppimaan : kestävää kehitystä koulujen ja lähimaatilojen yhteistyönä
Maankäytön suunnittelu maaseutukylissä : kyläläiset ja asiantuntijat yhteistyössä
Maanmittauslaitoksen ja Tiehallinnon yhteistoimintamalli tiehankkeissa
Maaseudun ja keskusten vuorovaikutus : Växelverkan mellan landsbygd och centra
Maaseudun ja keskusten vuorovaikutussuhteita : maaseuturakenteen kehittämisprojektin väliraportti
Maaseudun verkostoituva elinkeinotoiminta
Maaseudun verkottuvien pienyritysten logistiikka ratkaisujen kehittäminen ja logistiikan ohjaaminen
Maaseutukunta ja yliopisto : erään yhteistyökokeilun kokemuksia
Maaseutuneuvonnan seutukunnallinen yhteistyö -kehittämishanke 1.11.1996-31.12.1998 : loppuraportti
Maaseutupolitiikan YTR : itsearviointitutkimus 2010
Maaseutuyrittäjien liiketoiminnallinen yhteistyö : kumppanuussuhteiden edellytykset ja päämäärät
Maatalousteknologisen tutkimuksen teknologiastrategia
Maataloustuotannon kestävä tehostaminen kasvi- ja kotieläintilojen yhteistyöllä : maatilojen energiankäyttö, kasvihuonekaasupäästöt ja pääravinteiden virrat, sekä palkokasvien energia- ja lannoituskäyttö
Maatilojen välisen tuotannollisen yhteistoiminnan kehittäminen ja analyysi
Made in Oulu : yliopiston ja yritysten välisen yhteistyön kehittäminen
Mahdollinen korkeakouluyhteisö : Lahden korkeakouluyksiköiden alueellisen vaikuttavuuden arviointi
Mahdollisuuksia ja muutosenergiaa : muistioita ja selvityksiä Suomen ammattikorkeakoulujen kirjasto- ja tietopalveluista
Mahdottomasta mahdollinen : yllätetään yhteiskunta : public-private-people-partnership
Mainostoimistot ja -verkostot : tutkimus suomalaisten mainostoimistojen verkostoitumisesta
Makropilotin klusteriarviointi
Makumatkalla Lapissa : ideoita paikallisen ruokaperinteen hyödyntämiseen matkailussa
Malli alueellisesta klusterista : esimerkkinä Kuusiokuntien rakennusklusteri
Man lär så länge man har elever
Management of major accidents :
Managerial approach to subcontract manufacture co-operation in the metal industry : Common Agenda as a management tool between parties
Managing and designing dyadic R&D collaboration
Managing cross-functional interdependencies : the contingent value of integration
Managing in networks : case study of different types of strategic nets
Managing integrated care for older persons : European perspectives and good practices
Managing network relations in the project business context : social capital perspective
Managing risk in supplier networks : case studies in inter-firm collaboration
Managing technology-based service innovations in emerging wellness business ecosystems
Marimekko + Kiasma
Marjalan monipalveluhanke : asukastoimintaa ja tietoyhteiskunnan palveluja
Marski ja hänen varjonsa : kahden miehen kolme sotaa ja rauhaa
MASTiaisia : maakunnallinen ohjausmalli käytössä ja käytännöissä
Matalan kynnyksen liikunnallinen iltapäivätoiminta : Easysport-hankkeen toteuttaminen ja kehittäminen vuosina 2010-2013
Matalan kynnyksen neuvontapiste -projekti Ne-Rån loppuraportti 2004-2007
Matka palvelumuotoiluun :
Matkabloggaajien ja matkailuorganisaation välisen yhteistyön kehittäminen
Matkailun osaamiskeskusohjelma
Matkailun osaamisstrategiatyöryhmän mietintö
Matkailun yhteistoimintasuhteet pääkaupunkiseudulla
Matkailupalveluita muotoilemassa : verkostomainen palvelutuotanto elämystuotteiden murroksessa
Matkailupalvelujen markkinoinnin kehittäminen verkostoyhteistyön avulla : case Etelä-Savo
Matkailuyrityksen sitoutuminen verkostoon : tapaustutkimus Pohjois-Karjalan maakunnallinen matkailuverkosto
Matkailuyritysten horisontaalinen yhteistyö ja yhteistyön esteet : case Lieksa
Matkailuyritysten ja -organisaatioiden yhteistoimintasuhteet pääkaupunkiseudulla
Matkalla innovaatioyliopistoon : tieteidenvälisen yhteistyön mahdollisuuksia luotaamassa
Matkalla kasvatuskumppanuuteen : kasvatuskumppanuuskoulutukset osana Varhaiskasvatuksen kehittämisyksikön toimintaa Kaakkois-Suomessa vuosina 2005-2008 / [toimitus: Minna Taipale], Marjo Jauhiainen
Matkalla kohti suuruuden ekonomiaa? : kunta- ja paikallistalouden lähtökohdat Paras-hankkeessa
Matkaopas uudistumisen tielle : Puimalamenetelmä vertaisoppimisen vahvistamiseen ja kehittämistyön tulosten levittämiseen
Matkaoppaana Innokylä!
Matkataan ajassa : Keravan museo ja Kurkelan koulu : oppimista yhteistyössä
Maukkaat marjat Keski-Suomesta : yhteistyöllä tulevaisuuteen
Med barnaögon : egenvårdarmodellen - ett verktyg till en trygg och trivsam dagvård
Media relations
Mediakasvatus kirjastossa
Mediasuhteet
Mediatoimistoyhteistyön käsikirja
Mediatoimistoyhteistyön opas
Meidän koulu : keinoja työrauhan ja hyvän ilmapiirin saavuttamiseen
Meitä on moneen junaan : juhlakirja 30-vuotiaalle nuorisoasematyölle
Menestyksen pelikirja
Menestyvä yritysverkosto : verkostonrakentajan ABC
Mentoring for business students : a pilot mentoring programme in the University of Oulu
Mentorointi ammattikorkeakouluissa : tukea ammatilliseen osaamiseen - onnistumisia rekrytointeihin
Merenkulkualan opetusta ja tutkimusta 10 vuotta turkulaisten korkeakoulujen yhteistyönä : Merenkulkualan koulutuskeskuksen 10-vuotisjuhlaseminaarin esitelmät 1.9.1994
Meri-Rastila ja Kallahti : kymmenen vuotta Vuosaaren suunnittelua ja rakentamista
Merivoimat ja viranomaisten tukeminen normaalioloissa
Mestarikokki : lasten keittokirja
Metallin ja koneenrakennuksen liiketoimintayhteisöt Pirkanmaalla
Metalliteollisuuden alihankintayritysten yhteistyöhankkeet
Metalliteollisuuden alinhankintamahdollisuudet Venäjällä : eteläsavolaisten ja pietarilaisten yritysten kokemuksia tuotannollisesta yhteistyöstä
Metropolihallinta : neljä mallia maailmalta ja niiden sovellettavuus Suomessa
Metropolis Helsinki : kokemuksia tulevaisuusfantasioista opetuksessa
Metsä- ja turvekuljetukset Itä-Suomessa
Metsäkeskusten ja työvoima- ja elinkeinokeskusten yhteistyön kehittämistä selvittäneen työryhmän muistio
Metsäluonnon hoito : metsä- ja ympäristöosapuolien yhteistyön haasteet Pohjoismaissa
Metsän yhteisomistusmuotojen kehittämistyöryhmän muistio
Metsätalouden kylätason yhteistoiminnan kehittäminen : Developing forestry co-operation at the village level in Finland
Meän paras : selvitys Pellon ja Ylitornion kirjastojen yhteistyömahdollisuuksista
Mielen voima urheilussa
Mielenterveyden palveluodotukset perusterveydenhuollossa :
Miesten vuoro : Stadin kundi kondikseen -hankkeen loppuraportti
Mikkeli meets Russia : a cultural event as a vehicle of local collaboration and learning : research plan
Mikkelin lastensuojeluverkostot : tutkimus lastensuojelun yhteistyöstä Mikkelin seudulla vuonna 1995
Mikkelin läänin maakuntayhtymän toimintakertomus 1993
Mikroyritykset matkalla menestykseen : ajatuksia Mikroyritykset-projektista 2006-2007
Mikä kuntaa liikuttaa? : tutkimus kuntien liikuntatoimen hallinnosta ja järjestöyhteistyöstä
Minne nyt, vasemmisto?
Minusta tulee kirjailija
Missiologia ja uskonnot : johdatus missiologiaan ja uskontoteologiaan
Mistä tullaan, mihin mennään? : ammattikorkeakoulun alueellinen rooli Varsinais-Suomessa ja kokeilun arviointi
Miten ja millä rahalla? : organisointi, rahoitustarve sekä kehittämisnäkökohtia teknisen palvelutuotannon toimialueilla
Miten kunta voisi olla enemmän yrityksen resurssina? : haastattelututkimus kymenlaaksolaisissa pk-yrityksissä
Miten käy palvelukyvyn? : kuntien valmistautuminen väestömuutoksen vaikutuksiin : yhteistyö, uudistuvat palvelurakenteet ja työhyvinvointi kuntastrategioiden ytimiksi
Miten pitäisi välittää? : arviointia sosiaalihuollon asemasta nuorten rikoksentekijöiden oikeusprosessissa
Miten tekstiili taipuu matkailussa?
Miten voidaan edistää yksityisen palvelutuotannon roolia julkisessa palvelutuotannossa
Mitä jäi verkkoon? : arvioiva kartoitus sosiaalihuollon erityispalveluiden seudullisesta järjestämisestä Keski-Suomessa : verkostoituvat erityispalvelut (VEP)-hankkeen Keski-Suomen III vaiheen loppuselvitys
Mitä kotona tapahtuu? : tutkimus opettajien oppilaidensa kotikasvatusta koskevista representaatioista kodin ja koulun yhteistyön kontekstissa
Mitä lapsiryhmässä tapahtuu? : pienten lasten yhteistoiminta, sen rakentuminen ja kehittyminen spontaaneissa leikkitilanteissa
Mitä tapahtuu huomenna - kun startup ja korporaatio kohtaavat?
Mitä tapahtuu huomenna sponsoroinnille? : väitekirja arvoliittolaisuudesta
Mjölbolsta friskvårdsdistrikt : ett samarbete mellan Karis stad och samfundet Folkhälsan
Modernin synty
Momu : moving towards multiprofessional work : handbook for moving towards multiprofessional work
Monet-projekti 1998-2000 : Employment Integra -yhteisöaloite
Money : monikielisen verkkoviestinnän yrityslaboratorio -hanke 2001-2004
Monialainen yhteistyö paikallisessa työllisyyden hallinnassa : integroiva kirjallisuuskatsaus
Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishankkeen loppujulkaisu
Moniammatillinen asiantuntijayhteistyö ikäihmisten laitosmuotoisessa kuntoutuksessa
Moniammatillinen nuorisotyö : yksinäisten sankareiden ajasta tiimityöhön
Moniammatillinen projektitoiminta : avain hyvinvointipalvelujen tulevaisuuteen
Moniammatillinen yhteistyö
Moniammatillinen yhteistyö : vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla
Moniammatillinen yhteistyö työterveyshuollossa
Moniammatillinen yhteistyö voimana : nuorten huumeasioita käsittelevä lähialueseminaari, Oulu 14.-15.11.2000 : seminaariraportti
Moniammatillisen yhteistyön toimivuus erityistä tukea tarvitsevan lapsen varhaiskasvatuksessa Kouvolan kaupungin päivähoidossa
Moniammatillista alueellista yhteistyötä kehittämässä : sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön kehittäminen Ruukin kunnassa
Moniammatillista työorientaatiota oppimassa : iäkkään asukkaan suun terveydenhoito moniammatillisena yhteistyönä
Moniammatillisuus ja sosiaalityö
Moniarvoinen oppilaitos :
Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä : monitahoarviointi Q-metodologialla
Monikulttuurisista kohtaamisista innostavaan ikäosaamiseen
Monikulttuurisuuden yhteistyötaidot pk-yrityksissä
Monimenetelmäinen tutkimus kotouttamistoimenpiteiden toimivuudesta
Monimuotoinen maaseutukulttuuri : kehittämisnäkökulmia Suupohjan ja Koillis-Savon seutukunnista
Monimuotoinen verkosto : johtamista ja juridiikkaa
Monitasoinen oppiminen pienyritysverkostossa
Monitasoisuuden näkökulma elinkeinopolitiikassa
Monitoimitilojen turvallisuuden parantaminen : työryhmäraportti
Monta kaupunkia - yhteinen tulevaisuus : syrjäytymisen ja segregaation ehkäiseminen ja lieventäminen Helsingin seudulla : Helsingin seudun kaupunkiohjelman loppuraportti
Monta tapaa tukea
Monta tapaa tukea : joustavan perusopetuksen yhteistyömuotoja elämänhallinnan kehittymiseen
MoSpa : nuorisotyön monialaisuutta kehittämässä
Motivated and self-regulated learning of adult learners in a collective online environment
Motives, circumstances, and success factors in partnership sourcing
Muistisairaan ihmisen omaisena terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla : tutkimus toimijuudesta
Mukaan meneminen ja toisin toimiminen : nuorisopoliklinikka verkostoissaan
Mukavaa yhdessä : sosiaalinen alkupääoma ja lapsen sosiaalinen kehitys
Multifaceted norms in SMC export cooperation : a discourse analysis of normative expectations
Multipolis - teknologian, osaamisen ja kehittämisen yhteistyöverkosto : arviointiraportti Multipolis-toiminnasta 2000-2004
Mundus librorum : kirja- ja oppihistoriallisia tutkielmia = bok- och lärdomshistoriska uppsatser = essays on books and the history of learning = buch- und wissenschaftsgeschichtliche Studien
Museot ja matkailu
Museovirasto-Suomenlinna -selvitys
Muutosote : Akvaarioprojektin pedagogisten kehittämishankkeiden toteutustapa ja onnistuminen
Muutosprosessit ja johtajuus : kuinka kunnat yhdistyvät?
Muuttuivatko palvelut ja mihin suuntaan? : nuorten palvelujen kehittämisen tuloksia Pieksämäellä 2015‒2017
Myllypuroprojekti : verkostonäkökulma nuorten päihdeongelmiin : Kettutien A-poliklinikan osuus
Myynti- ja ostoyhteistyöjärjestelyt : kilpailuoikeudellinen sääntely sekä taloudelliset tavoitteet ja vaikutukset
Möjligheter och hinder i utvecklingen av samarbete mellan arkiv, bibliotek och muséer : seminarium på Utstein kloster 23-25 april 1999
Naisresurssikeskusten laatukäsikirja
Naisyrittäjät ja naisopiskelijat yhdessä yrittäjyyden polulla : tuloksia Smart ladies in digital world -hankkeesta
Nanoteknologian klusteriohjelma 2007-2013
Nature-based entrepreneurship in private forests : the preconditions for the sustainable co-operation between private forest owners and entrepreneurs
Naturvård i skogen : en analys av sektorssamarbetet skog-miljö i Norden
Navigare : lärcentret på Åland : försöksperiod 1.10.2001-31.12.2003 : slutrapport
Neljä kertomusta paikallisesta turvallisuussuunnittelusta : käytännön kokemuksia ja oppeja
Neljä vuosikymmentä työväentalojen yhteistoimintaa
Networking and its role in entrepreneurship
Networking, communication and proximity in high-technology enterprise collaboration : case of Northern Finland
Neuvotellen yhteistoimintaan, ei anellen eikä sanellen : kehittämisraportti työssäoppimisesta
Neuvotteleva työtapa monisairaiden asiakkaiden hoidossa
Neuvottelevan työtavan kehittäminen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä Helsingissä : väliraportti
Neuvottelusuunnittelu : vuorovaikutteinen suunnittelu seutukunnan elinvoiman turvaamisessa
New challenges in the cooperation between education and training and working life : final report
New forms of relations between manufacturers and suppliers and their impact upon marketing and production : a case study of paper felt manufacturing
New insights on the role of ecology and life-history in social evolution
Newly drawn : emerging Finnish architects
Niin ainutlaatuinen : näkökulmia lapsen yksilölliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan
Nopeammin, tehokkaammin ja kauemmas? : vientirenkaat kansainvälistymisen tukena : tutkimuskohteena Finpron, Teknologiateollisuus ry:n ja Viexpon vuosina 1998-2002 organisoimat vientirenkaat
Nopeammin, tehokkaammin, tuloksellisemmin : tiedepolitiikka 1990-luvulla?
Nordic-Baltic meeting of the directors of the technological university libraries in Estonia, Latvia, Lithuania and Scotul libraries
Nordkem, Nordiskt samprojekt för klinisk kemi : historik 1977-1994
Normannin liiketoimintateesit
Noste-ohjelman kokemuksia
Nuori ja mieli : koulu mielenterveyden tukena
Nuorisoasteen koulutuskokeilut joustavuuden näkökulmasta
Nuorisoastetta tekemässä : NASAn raportit vuosilta 1995-1998 : Kemin nuorisoasteen koulutuskokeilun seuranta- ja arviointityöryhmä
Nuorisolain uudistaminen
Nuorisotyötä koulussa
Nuorisotyötä koulussa :
Nuorten hyvinvointi ja monialainen yhteistyö
Nuorten ja koulujen terveyskasvatuksen kehittämishanke 1996-1998 : kokemuksia järjestön ja 16 peruskoulun välisestä yhteistyöstä
Nuorten työpaja : osallisuutta omaan elämään : tapaustutkimus Korson kansalaispajasta
Nuorten ura-projekti Hämeen läänissä 1991-1993 : selvitys luokanopettajien TET-viikosta
Nurkasta piiriin : kuntoutus- ja työkyvyn arviointiverkosto -projektin (KUTVE) loppuraportti
Nykymaakunta kuntien yhteistoiminnan ja alueellisen muutoksenhallinnan yksikkönä
Nyrkkitappelusta yhteiseen tulevaisuuteen : analyysi kolmesta kuntayhteistyön toteutuksesta
Nyt riittää :
Näin motivoin yhteistyöhön : ryhmän johtamisen käsikirja
Näin rakennat monialaisia oppimiskokonaisuuksia
Näkemyksiä : kristillisen kasvatus- ja nuorisotyön erityiskurssin satoa
Näkemyksiä kansainvälistymisestä Karelia-amk:n avainkumppaniyrityksissä : elämä on yhtä oppimista
Näkemyksiä Kuopion kilpailukyvystä
Näkijät ja tekijät : kertomuksia toimihenkilöjärjestöjen yhteistyöstä
Näkökulma pohjoiseen puusepäntyöhön
Näkökulmia ammattikorkeakoulun ja työelämän yhteistyöhön
Näkökulmia ennakoinnista ammatillisen koulutuksen kehittämisessä
Näkökulmia hyvinvointipalvelujen tuottamiseen : yhteistyö palvelujen turvaajana
Näkökulmia maitotilojen verkostoihin
Näkökulmia oppimiseen ja hyvinvointialalla tarvittavan osaamisen muodostumiseen
Näkökulmia tasa-arvoon ja johtajuuteen teatterissa
Näkökulmia varhaiskasvatukseen osana sosiaalialan osaamiskeskustoimintaa
Närmare Norden : reviderad nordisk närområdesstrategi
Närservicen förnyas : strukturreform för kommuninvånarnas bästa
Occupational safety in the shared workplace : supplementary education
Off the record 2 : articles and papers = Aufsätze und Vorträge
Ohjaajan ja näyttelijän yhteistyö elokuvassa
Ohjaus ja erityisopetus oppijoiden tukena
Ohutlevytuotteiden verkostoitunut suunnittelu ja valmistus
Oikorata vai mutkatie? : sosiaalista kuntoutusta ja työelämäpolkuja nuorille : Nuotta-projektin arvioinnin loppuraportti
Oliko SKP 'Viides kolonna'?
Olisinpa kotona : nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhankkeen (2012-2015) tuotokset ja opit
Om samarbete i församlingarna
Oma maa - lomamaa : Suomen matkailun 125-vuotisjuhlakirja
Omaishoidon ja ammatillisen yhteistyön kehittäminen : hoitotyön valtakunnallinen kehittämisprojekti
Omaishoidon ja ammatillisen yhteistyön kehittämisprojekti : loppuraportti
Omaishoidon strategia 2010
Omasta kopista verkostoon : tapaustutkimus Tikkurilan alueen viranomaisverkoston toiminnasta
Omatoimisuus - yksi voimavara : kuntien ja seurojen omatoimisuus ja omatoiminen toimintatilojen rakentaminen ja korjaaminen suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla
Omin voimin, yhdessä, ostaen : kunnan omaa teknisten palvelujen tuotantoa täydentäviä vaihtoehtoja
On adaptive and strategic behaviour of local level communities
On Arctic exceptionalism : critical reflections in the light of the Arctic sunrise case and the crisis in Ukraine
On governance of quality shipping in the Baltic Sea :
On the borders between residential child care and mental health treatment in Europe
On the design of a collaborative online development environment
On the role of enterprise architecture in enterprise integration
Ongelmana yhteistyökyvyttömyys? : teoreettisen ymmärryksen etsintää web-avusteiselle tiedontuottamisyhteistyölle
Ongelmanratkaisuopas 2-8-vuotiaiden lasten vanhemmille
Onnistu viherurakassa : opas osaamiseen ja yhteistyöhön
Onnistuminen on joukkuelaji : reteaming®-valmentajan käsikirja
Onnistumisen iloa : turvallisuuden hyviä käytäntöjä
Onnistuneen yhteistyön arvoitusta ratkomassa
Opas alihankintaan Venäjällä
Opas ammatillisten opettajien työelämäjaksojen toteuttamiseen
Opas ay-aktiiveille
Opas hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen vahvistamiseen
Opas koulujen maahanmuuttajaryhmien ja kulttuuritoimijoiden yhteistyöhön
Opas kuntapalveluita tuottavalle yrittäjälle
Opas Porvoon yhteiseen julkilausumaan
Opas yliopiston ja yritysten yhteistyön syventämiseen
Opastava yhteistyö perheiden kanssa
Operation mode choice and efficiency in the context of perceived uncertainty : case of Finnish firms in Asia
Opettaa ja oppia : Ilkka Piirainen 25 vuotta kouluttajana Jämsänkoskella
Opettaja ja aine 2000 : ainedidaktiikan symposiumi 4.2.2000 : Osa 2
Opettaja moniammatillisessa työyhteisössä : tutkimus sairaalaopetuksen, osastohoidon ja oppilaan muodostaman rajasysteemin kehitysmahdollisuuksista
Opettajan ja vanhemman vuorovaikutus ja keskustelun kehykset koululaisen kehityskeskusteluissa
Opettajana ammattikorkeakoulussa
Opettajat yrityksessä : vaihtoehtoja tutustumisjakson toteuttamiseen : raportti opettajien tutustumisprojektista yrityksiin ja malli tutustumisjakson järjestämisestä
Opettajat yrityksiin -käsikirja
Opettajien ja rehtoreiden näkemyksiä verkostoituvasta nuorisoasteen koulutuksesta
Opettajien kollegiaalinen yhteistyö ammattikorkeakoulussa : mikropoliittinen näkökulma opettajuuteen
Opettajuus sillanrakentajana :
Opetuksen ja tutkimuksen kiasma
Opetuksen kehittäminen Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulussa : tutkimus opetuksen kehittämisestä
Opetuksen vaikuttavuus yrittäjäksi ryhtymiseen ammattikorkeakouluissa
Opintokäynnit koulujen ja yritysten yhteistyössä
Opintotuen sopimusmenettelytyöryhmän muistio
Opiskeleva Jyväskylän seutu : toisen asteen koulutuksen alueellinen kehittäminen
Opiskelijat yritysten kansainvälistymisen edistäjinä : kertomuksia Pohjois-Karjalan yritysjohtajilta ja ammattikorkeakoulun opiskelijoilta
Opiskelun tuki esi- ja perusopetuksessa : virikkeitä ja toimintamalleja yleisen ja erityisen tuen järjestämiseksi
Oppia ikä kaikki : kirkon oppilaitostyö opin tiellä
Oppilaan oikeudet ja vanhempien vastuu
Oppilaitoksista oppimiskeskuksiin
Oppilaitoskeskeisyydestä työelämäpainotteiseen ammatilliseen koulutukseen : tavoitteena työelämän eriytyneisiin osaamistarpeisiin vastaaminen : paikallisesti ennakoiva koulutustarveanalyysi työn ja koulutuksen niveltämiseksi -hankkeen loppuraportti
Oppilaitoskeskeisyydestä yhteistyöhön : selvitys kesäyliopistojen yhteistyöaktiviteeteista
Oppilaitosten ja pkt-yritysten innovaatioyhteistyö
Oppilaitosten yhteinen työjärjestys : Salo-projektin työryhmän raportti
Oppilaitosten yhteistyö ja yksilölliset opinnot nuorisoasteen koulutuskokeilussa
Oppilashuollon käsikirja
Oppilashuolto ja vanhemmat hyvinvointia turvaamassa
Oppiminen ja opettaminen vieraalla kielellä : Att undervisa i ett annat ämne på svenska/finska
Oppiminen työelämässä - työssäoppiminen opiskelussa : koulutuksen ja työelämän yhteistyötä Leonardo da Vinci -projekteissa
Oppiminen yritysten kahdenvälisen yhteistyösuhteen kontekstissa : toimittajan oppiminen metalliteollisuuden alihankintasuhteissa
Oppimisen kehittäminen, -markkinointi ja konealan kiinnostavuuden lisääminen Tampereella ja Pirkanmaalla 2016-2025
Oppimisen sosiaaliset ulottuvuudet
Oppimisen uusi ekosysteemi :
Oppimisesta
Oppimiskeskukset - kohti uutta yhteistyötä : Pohjois-Karjalan oppilaitosten verkottumisen ja alueellisten oppimiskeskusten kehittämishankkeen väliraportti vuodesta 1994
Oppimista työelämän kanssa : käsityksiä ja käytäntöjä
Oppimisvaikeuksien arviointi : psykologin, opettajien ja vanhempien yhteistyötä
Oppimisympäristön rakentaminen työelämän ja koulutuksen yhteistyönä
Opteri : tarinoita työelämäosaajilta
Organisaatiodramaturgialla toimiva työyhteisö
Organisaatioiden moninaisuus
Organisaatioiden välinen tiedon rakentaminen eturistiriidassa :
Organisaatioiden välisen yhteistyön tutkiminen
Organizational networks and technological change
Organizing for systemic innovations : research on knowledge, interaction and organizational interdependencies
Organizing high-tech R&D : secrets of successful innovation alliances
Osaajia omaan maakuntaan : Turun ammattikorkeakoulun työelämäyhteydet ja valmistuneiden työllistyminen Varsinais-Suomeen
Osaaminen ja yhteistyö
Osaamisen analysointi ja suunnitelmallinen kehittäminen : kaksi näkökulmaa yritysten ja oppilaitosten yhteistyöhön
Osaamisen muutosmatkalla
Osaamisen poluilla : kokemuksia osaamisen kehittämisestä opetusalalla
Osaamisen siirtyminen suomalais-venäläisissä tuotantoalliansseissa : tapaustutkimuksia Pietarista ja Leningradin alueelta
Osaamiskeskusmallin kehittäminen : kuinka osaaminen saadaan leviämään
Osaamiskeskusohjelmatyöryhmän loppuraportti
Osaamispääoman kehittäminen tukemaan yrittäjyyttä, työelämän uudistumista sekä tutkimustulosten ja teknologian hyödyntämistä : ESR Suomen tavoite 3 -ohjelma, toimintalinja 4 : väliarvioinnin loppuraportti
Osaamista voisi yhteisesti hyödyntää
Osaamista yksilöllisillä poluilla : opinnollistaminen osana oppilaitos-työpaja-yhteistyötä
Osaat-hankkeen loppuraportti
Osaava nuori työelämään -hanke 2005-2007 : hankkeen toimijoiden ja tutkijoiden näkökulmia kehittämistyöhön
Osaavat teot : Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun innovaatioyhteistyöprojektit 1998
Osallistujaohjaus ristipaineiden keskellä : tapaustutkimus Kainuun maakuntakokeilun sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeen suunnitteluvaiheesta vuosina 2003-2004
Osallistuminen ja vaikuttaminen päiväkodin keittiössä : loppuraportti kansalliseen työelämän kehittämisohjelmaan kuuluvasta kehittämishankkeesta Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen päivähoidossa
Osallisuutta ja yhteistä vastuuta
Osallisuutta, oppimista ja arviointia : Diakonia-ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan vuosikirja 2015
Osapuolten välinen yhteistyö yksityismetsien suunnittelussa
Osasto-opettajapilotti : Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian ja Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen yhteinen hanke lähihoitajaopiskelijoiden työssäoppimisen ohjaamisen kehittämiseksi
Osiensa summa : tutkimus sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämisen taustoista ja vaikutuksista
Oskarista osaajaksi : työvoimakoulutus prosessina ja toimijoiden yhteistyönä
Osma : Suomen museoliiton vuosikirja 1983
Ostajan opas myyjälle : miten onnistun paremmin myynnissä?
Osuuspankkien ja pienyritysten yhteistyö : empiirinen tutkimus
Osuustoiminnan periaatteet kilpailueduiksi : työosuuskuntien kehittäminen demokraattisina ja osallistuvina
Ota koppi : ehkäisevän työn käytännön opas kouluille ja yhteistyöverkostoille
Ota oppi -malli : nuorten tukeminen peruskoulutuksesta jatko-opintoihin : kuntoutuskokeilun ohjausryhmän muistio
Oulujärvi yhdistää ja erottaa : elinkeinollisen osaamisen vahvistaminen Paltamossa ja Vaalassa
Oulun Diakonissakoti 1896-1916
Oulun Eteläisen alueen julkisten toimijoiden kansainvälisen toiminnan nykytila
Oulun Eteläisen korkeakoulukeskuksen kansainvälisen toiminnan strategiset linjaukset vuosille 2013-2020
Oulun koulut arvioinnin pyörteissä : Oulun kaupungin opetusviraston ja Oulun yliopiston yhteisen evaluaatioprojektin loppuraportti
Oulun verkon loppuraportti 2004 : koulukirjasto ja koulun sekä kirjaston yhteistyö
Oulun yliopisto - vireä yli viisikymppinen Nobel-yliopisto : epävirallinen varjohistoriikki ekologisen joukkuepelin oppimisen portfoliona : yhdessä aikaa vastaan
Oulun yliopiston ja Kemi-Tornio-alueen yhteistyö : työryhmäraportti
Oulun yliopiston ja Koillismaan yhteistyöohjelma vuosille 2006-2010 : työryhmäraportti
Oulun yliopiston ja Kuusamon kauppaoppilaitoksen tietotekniikan yhteistyökokeilut
Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun yhteistyön ja työnjaon kehittäminen : työryhmäraportointi 2006-2008
OWi auki : työllisyyshanke toimijaverkkona pienillä paikkakunnilla
Paikallinen alkoholipolitiikka : Pakka-hankkeen loppuraportti
Paikallinen kumppanuuspääoma : tapaustutkimus kumppanuudesta sosiaalisen pääoman rakentajana
Paikallinen turvallisuussuunnittelu, kumppanuus ja strateginen johtaminen : kehittämishankkeen tuloksia ja johtopäätöksiä
Paikallinen valta
Paikallisella turvallisuusyhteistyöllä tulosta
Paikallisen kumppanuuden alku : arviointeja, tulkintoja ja vaikutelmia
Paikallisen kumppanuuden yhteisö
Paikallisen turvallisuussuunnittelun tilannekatsaus
Paikallisen turvallisuustyön kehittäminen
Paikallisten asukkaiden ja viranomaisten yhteistyö järvien tilan hoidossa ja seurannassa : Life Vuoksi -projektin kokemukset
Paikallisten kumppanuushankkeiden arviointi : loppuraportti 30.4.1999
Paikallisuuden muodonmuutos : johdatus kuntajohtamisen uuteen teoriaan ja käytäntöön
Paikallisyhdistysten menestystekijät : tutkimus kansalaistoiminnan hyvistä käytännöistä
Painopisteenä terveydenhuolto ja verkostoyhteistyö
Pakilan Tormaystävät ry 1989-2013
Palautemestari
Palaverit paremmiksi
PALKOmalli : palveluja yhteensovittava kotiutuminen ja kotihoito organisaatiorajat ylittävänä yhteistyönä
Palvelevatko radio ja televisio kirkkoa? : Suomen ortodoksisen kirkkokunnan yhteistyö oy Yleisradio ab:n kanssa vuosina 1930-1990 ja mahdollisuudet toteuttaa kirkon uskontokasvatusta radion ja television välityksellä
Palvelualojen asiakastarveanalyysi : hotelli-. ravintola- ja suurtalousala, kauneudenhoitoala
Palveluiden dialoginen kehittäminen kunnissa
Palveluja yhteistyössä - kunnat valintojen edessä : sosiaali- ja terveyspalvelujen seudullinen yhteistyö verkostoitumiseen ja työnjakoon perustuvana monitoimijaisena mallina : tapaustutkimus Oulunkaaren seutukunnan kunnista ja Vaalan kunnasta
Palvelujärjestelmä toimivaksi : seutukunnallisten kehittämishankkeiden ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämiskokeilujen arviointi
Palvelukseen halutaan sektoritutkija
Palvelumuotoilu saapuu verkostojen kaupunkiin :
Palveluohjaus perusterveydenhuollon, sosiaalitoimen ja mielenterveyspalvelujen yhteistyömenetelmänä : Pirkanmaan mielenterveystyön hankkeen Palveluohjaus-projektin loppuraportti 2002-2004
Palvelurakennetyöryhmän raportti : palvelurakenteen muutoksia koskevat ehdotukset
Palveluselvitykset
Palvelusuunnitelma eri ammattilaisten yhteistyön välineenä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyössä : tutkimussuunnitelma
Palvelut auki! : viisi vaatimusta kuntauudistukselle
Palvelutarpeen arviointi, kuntien ja Kansaneläkelaitoksen yhteistyö toimeentulotuessa ja sosiaalityön yhteiskehittäminen
Palvelutilaverkon uudistaminen hallintokuntien ja asukkaiden yhteistyönä : ehdotus yhteistoimintamalliksi : palveluverkkotyöryhmän raportti 12.10.2009
Palveluverkoston kehittämisen työkirja
Palveluyksiköstä tuottavuus- ja kasvukumppaniksi
Pankkineuvottelukunta 1968-1998 : 30 vuotta
Pankkitoiminnan lähtökohdat kansainvälisessä kilpailussa
Pappina sairaalassa : kyselytutkimus sairaalapapeista ja heidän työstään
Paras tuoreeltaan tulkittuna : Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS
Paras-uudistus kuntapäättäjän silmin
Parasta Artun mitalla? : arviointia Paras-uudistuksen lähtötilanteesta ja kehittämispotentiaalista kunnissa : Paras-ARTTU-tutkimusohjelman kokoomaraportti
Parasta palvelua : selvitys kuntapalvelujen järjestämisen vaihtoehdoista
Parempaa vuorovaikutusta, parempaa valmistelua
Parempaan kaupunginosaan : aluefoorumi kehittämisen menetelmänä
Parempia palveluita verkostomalleilla : sote-järjestäjän työkalut
Parhaita käytäntöjä paikallistason julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyössä : Patsu loppuraportti
Pari askelta jäljessä : tuurilla mennään : tutkimus suomalaisten organisaatioiden ja työterveyshuollon toteuttamasta henkilöriskienhallinnasta strategisen johtamisen välineenä
Parisuhdeväkivalta moniammatillisen työn kohteena : arviointitutkimus Espoon yhteistyöverkoston ja Lyömättömän linjan toiminnasta parisuhdeväkivallan lopettamiseksi
Parjaavasta kolautteesta korjaavaan palautteeseen
Parkki : pohjoisten kirjastojen arviointi- ja kehittämisprojekti : 3, Väliraportti 30.4.2003
Partner selection in knowledge intensive firms
Partnering in the dynamic environment : the role of trust in asymmetric technology partnership formation
Partnering relations : justification and success factors from facilities management services perspective
Partnering-sopimus tilaaja-toimittajasuhteessa
Partnership-projekti Kallion lukiossa
Partnerskapsprogrammet för integration : integration är partnerskap : kom med!
Pedagogisia toimintamalleja pohjoisen taiteen ja median opetuksessa
Pedofilia : ilmiö ja interventiot iisalmelaisittain : vuosina 1992-1995 pedofiilitapaukseen liittynyt työprosessi eri viranomaisten yhteistyönä Iisalmessa
Pelastuslaitosten venekalustohankintoihin liittyvän yhteistyön ohjauksen ja hallinnon kehittäminen
Pelastustoimen tietovirrat erityistilanteissa : analyysi pelastustoimen ja valtion keskushallinnon välisistä tietovirroista YETT-strategian mukaisissa erityistilanteissa
Pelastustoiminnan johtaminen myrskytuhoissa ja vastaavissa laajoissa häiriötilanteissa : perusvalmius ja valmiuden tehostaminen
Pelistä pois? : huolehtivan koulun haaste
Performance measurement and management in a collaborative network
Perhe asiantuntijana : erityiskasvatuksen ja kuntoutuksen käytännöt
Perhe ja dysfaattinen lapsi : dysfasialapsen pedagoginen kuntoutus perheen näkökulmasta
Perheen ja asiantuntijoiden yhteistyö kunnassa
Perheet vahvemmiksi -hanke : selkeyttä, voimaantumista ja uusia avauksia moniasiakkaiden tukemisessa ja palvelujen tarjoamisessa
Perhehoitotyön kehittämisprojekti Seinäjoella
Perhekeskukset Suomessa : palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen
Perheväkivalta auttamistyössä : opas ammattihenkilöstölle
Periskooppi ylös! : näkökulmia suomalaisen vasemmiston tulevaisuudesta ja yhteistyöstä
Personkemi : samarbete mellan olika människor
Personlig tillämpning i samband med fristående examina : verktyg för aktörerna inom processen för fristående examina, AiHe-projektet
Personlig tillämpning och samarbete med arbetslivet : en nyckel till kvalitet och genomslagskraft : AiHe-projektets resultat 2006
Perspektivmöten i skola och handledning : lärares tankar om specialpedagogisk handledning
Peruskoulun rakenteen ja sisällön kehittäminen Helsingin kaupungissa : Rakettihankkeen toimivuuden arviointi
Peruskoulun viidesluokkalaisten vanhempien käsityksiä kodin ja koulun yhteistyöstä ja sen kehittämisestä
Perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen nivelvaiheen kehittäminen : neljän alueellisen projektin kokemuksia
Perusopetuksen strateginen suunnitelma
Perusopetus ja lukiokoulutus Paras-uudistuksessa
Perusteita oppilaitosverkoston arviointiin
Perustuksia valamassa : pientyöpaikkojen työterveysyhteistyö
Pettureita vai sodan uhreja : yhteistyö vihollisen kanssa Karjalassa toisen maailmansodan aikana
Petturin testamentti : Arvo Poika Tuomisen todellinen elämä
Pienen ja keskisuuren yritystoiminnan neuvottelukunnan raportti : Rapport avgiven av delegationen för små och medelstor företagsverksamhet
Pienet ja keskisuuret tavarantoimittajat kaupan yhteistyökumppaneina : opas tavarantoimittajille ja kaupalle
Pieni kirjasto murroksessa
Pienten ja keskisuurten teollisuusyritysten verkostoituminen Keski-Pohjanmaalla : mekaaninen puunjalostus-, vaatetus-, nahka- ja veneteollisuus
Pienyritykset kuntapalveluiden tuottajina : loppuraportti 30.4.2010
Pienyritysten puunhankinnan ja yhteistyöverkkojen kehittäminen Kanta- ja Päijät-Hämeessä
Pienyritysten puunhankintastrategian valinta : päätösanalyyttinen tarkastelu
Pienyritysten verkostot : yritysverkostokoulukunnan ja yrittäjyystutkimuksen verkostokäsitteet
Pienyritysten yhteistoiminta ja kilpailuasema : typologia yhteistyösuuntautuneista ja irtaantumishakuisista vähittäiskaupoista
Pilotit pyörimään
Pintaa syvemmälle : tulokulmia alueyhteistyön vahvistamiseen
Pirkanmaan jätehuoltoyhtiön perustamisselvitys : toimintaperiaatteet ja vaihtoehdot
Pirkanmaan turvallisuusklusteri? : esiselvitys hankkeen toteutettavuudesta
Pitkä onni : tuloksellinen mainostoimistoyhteistyö
Pitkäkestoisuus kiinteistö- ja rakennusalan sopimussuhteissa
Pk-sektori ja kilpailu : selvitys pk-yritysten kilpailuoikeudellisesta kohtelusta eräissä EU-maissa
PK-yritys ja Viro : yhteistyöopas 1992
Pk-yritysten ja ammattikorkeakoulun yhteinen tulevaisuus : prosessin kuvaus, tulokset ja toimintaehdotukset
Pk-yritysten strategiset liittoutumat kansainvälisen kilpailun näkökulmasta
PK-yritysten verkostoituminen Etelä-Savossa : Mikkelin seutu
Pk-yritysten yhteistyönäkymät ja Euroopan yhdentymisen tuomat haasteet
PK-yritysyhteistyön kehittämisen edellytykset Satakunnassa : selvitys maakunnan metalliteollisuudesta, elektroniikka- ja ohjelmistoteollisuudesta, elintarviketeollisuudesta, sekä yrityspalveluista
Planering av svensk barnträdgårdslärarutbildning : rapport över planeringsarbetet i samarbete mellan Arcada och Helsingfors universitet
Planning together for better quality of life : guide for integrated management for urban rural interaction
POE - 40 vuotta yhteistyötä oppimisen ja opettamisen puolesta : pedagogisten opettajajärjestöjen edustajisto POE 1976-2016
Pohjalaistalot - yhteistä kulttuuriperintöämme
Pohjois-Karjalan jätehuollon alueellinen yhteistyö sekä uudet käsittelymenetelmät
Pohjois-Kymenlaakson kuntien yhteistyötutkimus
Pohjois-Lappi-työryhmän raportti : selvitys ja ehdotukset Pohjois-Lapin kuntien valtakunnanrajat ylittävän yhteistyön ja työllistämisedellytysten parantamiseksi
Pohjois-Pohjanmaan aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden strategia 2013–2020
Pohjois-Pohjanmaan kiinteistö- ja rakennusklusterin ennakointi
Pohjois-Pohjanmaan palvelurakenneselvitys
Pohjois-Pohjanmaan vesihuollon kehittämisohjelma vuoteen 2035
Pohjois-Pohjanmaan ympäristöverkko :
Pohjois-Satakunnan vesihuollon alueellinen kehittäminen : organisaatioselvitys
Pohjois-Savon korkeimman opetuksen tieto- ja opetuspalvelut : yhteistyötä ja yhteisiä palveluita?
Pohjois-Savon kuntien sosiaalihuollon erityispalvelut nyt ja tulevaisuudessa
Pohjois-Savon maakunnallinen sijaishuollon selvitys 1.9.-31.10.2001
Pohjois-Savon mekaanisen puunjalostuksen runko-ohjelma
Pohjois-Savon yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aluekehittämisen strategia 2003-2006
Pohjois-Suomen alueelliset hyvinvointi- ja terveyspäivät 4.-5.11.2010
Pohjoiset kylät -loppuraportti
Pohjoismainen luonnonmarja-ala : kyselytutkimus yritystenvälisestä yhteistyöstä
Pohjoissuomalaista pohdintaa tietoteknologiasta ja sen paikasta järjestökentällä
Pohjolan salainen liitto : Ruotsi ja Suomi kylmässä sodassa
Poikkihallinnollisen koordinoinnin ja ohjelmahallinnon kokemuksia Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Alankomaissa, Ruotsissa ja Tanskassa
Poikkihallinnollisen turvallisuustyön arviointi ja mittaaminen : esitykset paikallisen turvallisuussuunnittelun arvioimiseksi ja mittaamiseksi
Poliisi ja maahanmuuttajat : kohti kotoutumista edistävää vuorovaikutusta
Poliisi ja perheväkivalta : tapaustutkimus poliisin toimintakulttuurista ja viranomaisverkostosta
Poliisi, turvallisuusyhteistyö ja turvallisuusverkostot
Poliisi-, tulli- ja rajavartioviranomaisten yhteistoiminta (PTR-yhteistyö) : erityisesti vakavan rikollisuuden torjunnassa
Poliisin ja syyttäjän yhteistyö
Poliisin ja syyttäjän yhteistyön kehittäminen esitutkinnan johtamisen ja laadun näkökulmasta
Poliisit ja papit tsunamityössä
Poliisiviranomaisten käsityksiä työstään maahanmuuttajien kanssa
Poliittisten puolueiden suhtautuminen turvallisuusyhteistyöhön ja poliisipalveluiden kehittämiseen kuntatasolla
Polku 316 : uusi Jumalaa rakastava sukupolvi
Polku dialogiin : sosiaali- ja terveyssektorin henkilöstön ja kuntapäättäjien yhteistyön kehittäminen soveltavan teatterin keinoin
Polku-projekti : Keski-Pohjanmaan lasten ja nuorten palveluiden kehittäminen
Polkuja asiantuntijuuteen : sosiaalialan käytännön ohjauksen kehittäminen, prosessikuvaus
Pooling of risky assets and the intensity of cooperation in R&D
Porin seudun ja Harjavallan rakennemuutosalueen kehittämisohjelma 1996
Porin seudun vesihuoltoyhteistyön kehittäminen
Pornaisten seudun alueellisen vesihuollon järjestäminen
Porsgrunnin malli : lasten ja nuorten järjestelmällinen osallistuminen päätöksentekoon : aatepohja, konkreettiset toimet/menetelmät ja tulosten arviointi vuosien 1991-1995 työstä Porsgrunnin kunnassa
Porvoon yhteinen julkilausuma : ehdotus piispainkokouksen esitykseksi kirkolliskokoukselle : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen 15.2.1994 asettaman työryhmän mietintö
Potilaan asema ja oikeudet
Potilaiden kotiuttamiseen ja ympärivuorokautiseen hoitoon sijoittamiseen liittyvä yhteistyö Herttoniemen sairaalassa
Praksis : sosiaalityön käytännön opetus ja oppimisen tutkimus
Presentation of bonesetter-patient collaboration through positiographical cinemanalysis
Presidenttipeli ja sen pelaajat : mielikuvia ja muistikuvia lähes 40 vuoden ajalta
Private forest owners in the Western Balkans : ready for the formation of interest associations
Proactive and preventive student welfare activities in Finnish preschool and elementary school : handling of transition to formal schooling and a National Anti-bullying Program as examples
Proceedings of the First International Workshop on Social Software Engineering and Applications (September 15, 2008, L'Aquila, Italy)
ProEduca : peruskoulusta ammatillisiin opintoihin
Professionals' experiences with Open Dialogues with young people's social networks - identity, role and teamwork : a qualitative study
Programs to support innovation and the development of small business in Finland and the United States : a review of current policy and research
Project perspectives
Project-based learning and polytechnic-SME collaboration in internationalization : the case of Helsinki Business Polytechnic
Projekt VisioLab 08-11 : slutrapport och framtidsvisioner
Projektikuntien yhteispalvelusuunnitelmat
Promoting export cooperation : experiences from three export partner groups
Promotion of school community staff's occupational well-being in co-operation with occupational health nurses : participatory action research in Eastern Finland in 2001-2004
Prosessijohtaminen tutkimusprojekteissa : selvitys agrokuitu-, naudanlihantuotannon kehittäminen- ja matyva-projekteista
Public innovation policy and rurality of the local environment
Public services in the new millennium : programme of action to promote online governement, 2002-2003 : summary of a report by the Information Society Advisory Board, 31 December 2001
Public-private partnership
Public-private partnership (PPP) toimintamallit alueellisessa elinkeinostrategiassa : case Innosteel
Public-private partnership : initiation and implementation
Public-private partnership for innovation : evaluation of X-Branches Programme
Public-private partnerships : managing organizational change for acquiring value creative capabilities
Public-private partnerships and international health policy-making : how can public interests be safeguarded?
Puitelain toteuttaminen : toimeenpanon tietopaketti kunnille
Puku taiteena ja työvälineenä : näyttämöpuvun merkitys kolmessa oopperaproduktiossa
Pulpetit virtuaalivirrassa
Pupuhuhdan lähiöuudistus - sosiaalista ja teknistä perusparannusta
Puu-Suomi 1 evaluaatio
Puu-Suomi : kannolta maailmalle
Puu-Valion nousu ja uho : murtuva yhteistyökapitalismi ja osuusaate 1982-2004
Puualan paikalliset yritys- ja yhteistyöverkostot : tutkimus kolmelta paikkakunnalta
Puuhuoltoverkoston organisointi ja kehittäminen
Puumi : puumuotoilulla innovaatioihin 2005-2007
PuuRi : Puurikastamo 2012-2014 : loppujulkaisu
Puusta porukalla : yhteistyöopas puualan yrittäjille
Päihde- ja mielenterveyspalvelut
Päihdetyön päiväkeskus : katoava työmuoto vai tärkeä osa palveluketjua?
Päihteiden käytön ehkäisy : opas koulujen ja sidosryhmien yhteistyöhön
Päijänteen kansallispuiston yritystutkimus 2007
Päijät-Hämeen jätteenkäsittelyprojekti : osaselvitys : 4, Kiinteistökohtaisen jätelajittelun kokeilu Lahden kaupunkiseudulla
Päivittäistavarakaupan arvoverkoston kehittäminen
Päivystyshanke : päivystyksen uudet tuulet
Päivähoitolapsen perhe : muutoksen suuntia
Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien yhteistyö vuonna 1997 : seurantaraportti 6.3.1998
Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien yhteistyö vuonna 1998 : seurantaraportti 19.2.1999
Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien yhteistyö vuonna 2002 : seurantaraportti 31.1.2003
Pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien yhteistyö vuonna 2003 : seurantaraportti 30.1.2004
Pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteistyökartoitus 2001
Pääkaupunkiseudun korkeakoulujen laskentakeskuspalvelujen yhtiöittäminen
Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan Kestävän kehityksen toimintaohjelma
Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskuntaa koskevan lain uudistaminen
Pääkaupunkiseudun ympäristönsuojelulautakuntien seminaari 30.10.1986
Päämajan hukatut kuukaudet : tilannekuvan hahmottuminen Kannaksella 1944
Pääsöö tuulettumahan : Kyrönmaan opiston historiikki 1967-2006
Päättäjien areenat ja yhteydet
R&DNet final report : process innovation in collaborative R&D : lessons learnt from the telecommunications industry
R10-yhteistyö vuosien varrella : arkistoista poimittuja asioita ja tapahtumia
Raahe-Pattijoki-alueen palvelututkimus : loppuraportti
Raaseporin terveyskeskus - yhdessä yksi on enemmän : esitys Länsi-Uudenmaan alueen seutukunnalliseksi terveyskeskukseksi
Rajakuntayhteistyön syventäminen : selvitys kuntien valtakunnanrajat ylittävän yhteistyön oikeudellisista edellytyksistä : työryhmäraportti
Rajanylittäminen paikallisyhdistysten yhteistyöverkostossa : 'Me voidaan jopa keksii jotain uutta toimintaa, kun me tehään vähän yli rajojen'
Rajanylitykset työssä : yhteistoiminnan ja oppimisen uudet mahdollisuudet
Rajapinnassa : uusi Helsingin yliopiston kirjasto
Rajapinnoilta vahvuutta kuntien toimintaan
Rajapinnoilta yhdyspintoihin : kehittämisaloite kunnan ja maakunnan yhteistyöstä
Rajaton maailma : yritysten ja kansallisvaltioiden uudet pelisäännöt
Rajatonta sivistystä
Rajoitta pohjoisessa : työryhmäraportti Suomen ja Norjan välisestä yhteistyöstä pohjoisessa
Rajojen ylityksiä
Rajojen ylityksiä ja yhteistoimintaa : Kemijärven hyvinvointipalveluprojektin osaraportti. 2
Rajojen ylityksiä ja yhteistyötä luovien alojen ja meriteollisuuden välillä
Rakasta, kärsi ja uskalla : ryhdyin sijaisäidiksi
Rakennushankkeen suunnittelun yhteistyö- ja sopimusmenettelyt
Rakennustoimialan ja puutuotealan yritysten välinen yhteistyö : nykytilanne ja tulevaisuuden suuntaviivoja
Rakennustuoteteollisuuden ja rautakaupan logistiikkayhteistyö : kustannusten ja tietovirtojen kartoitus rakennusprojektien toimitusketjuissa
Rakkautta ja rajoja kasvatukseen : yhdessä elämään
Rannikkoviranomaistyöryhmän mietintö
Ranskan kunnallistekniset palvelut : kuntien ja yritysten yhteistyö
Rapid evidence appraisal of the current state of co-creation in ten European countries
Raportti 1-sarjaisten pienten lukioiden XII kehittämisseminaarista Paltamon lukiossa 2.-3.4.2009
Raportti asiakaslähtöisen koulutusmallin kehittämishankkeesta : kansanterveysjärjestöjen yhteishanke Polku 1998-2002
Raportti Keski-Karjalan mallista
Raportti korkeakoulujen yhteiskuntasuhteista
Raportti korkeakoulujen yhteistyöstä
Raportti pienten lukioiden XIX kehittämisseminaarista Pietarsaaren lukiossa 23.-24.4.2015
Raportti sosiaali- ja terveysministeriön ja Stakesin koulutusyhteistyöryhmän toiminnasta vuosina 1998-2000
Rapport gällande ett åländskt lärcenter
Raseborgs hälsovårdscentral - samarbete ger styrka : förslag till regional hälsovårdscentral för västra Nyland
Rasisminvastainen yhteistoiminta Joensuussa : arvioiva raportti Pohjois-Karjalan poliisin lääninjohdon rasismin vastaisesta yhteistoimintaohjelmasta 1996-98
Ratkaiseva vuorovaikutus aikuisten kesken
Ratkaisuja etsien, yhdessä oppien : esimerkki koulutuksen ja työelämän yhteistyöstä
Ratkaisukeskeinen työyhteisö ja kuinka se tehdään
Rauman normaalikoulun ja Taikatakin yhdessä kehittämä esi- ja alkuopetuksen opetussuunnitelma
Rauniorataselvitys 2013
Rautainen pari : Kymmenen ja Valmetin suhde, lähiverkosto ja makrovoimat 1948-90
Ready for the presidency : an assessment of the capabilities and means of influence of Finnish civil servants
Real Estate Partnerships : julkisen sektorin toimitilainvestointien rahoitus- ja palveluyhteistyömallit
Recent international trends in NGO health system organization, development and collaborations with government in transforming health care systems : the case of Finland and Kenya
Recipes : co-operation between school and working life
Reciprocity in human societies : from ancient times to the modern welfare state
Red stars : Vol. 2, German aircraft in USSR
Regiimit, innovaatioverkostot ja alueet : vertaileva tutkimus Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa
Regional potential of the EU-framework programmes
Regionala kohesions- och konkurrenskraftsprogrammet i huvudstadsregionen (programmet KOKO)
Rehtorius peliäkö?
Rekku : kirjastoresurssien yhteishallinta Lapin kirjastoissa : raportti Aurora-kirjastojen kokeilusta 1.6.2001 - 31.8.2002
Rekrytointipalvelujen ja ammatillisen ohjauksen hyvät käytännöt : kansallinen raportti 2001
Relational risk and relationship management in facilities management partnerships
Report and contributions by the participants on national and international activities in engineering education/industry cooperation and in continuing education of engineers and technicians
Report on the pilot phase of the North-South Programme
Repoveden kansallispuiston yritystutkimus 2013
Reseptikirja : työelämä ja koulumaailma yhteistyössä
Responding to globalization : strategies and management for competitiveness
Resurssien yhteiskäyttö julkisyhteisöissä : selvitys eri viranomaisten välisestä yhteistyöstä verkostonäkökulmasta tarkasteltuna
Resurssiperustainen yritysyhteistyö pienten palveluyritysten verkostossa : tapaustutkimus matkailualan verkostosta
Riittääkö kunnille yhteistyö vai tarvitaanko liitoksia : kunnallista yhteistyötä kokemusten valossa
Riskienhallinta yhteistyöverkostossa
Riskinarviointi ja työpaikkaselvitys :
Risks and risk management in buyer-supplier relationships : case studies on industrial supplier networks and public-private relationship
Roles of assessment and the relationship with industry
Romanioppilaiden perusopetuksen tilannekatsaus 2010-2011 ja toimenpide-ehdotukset
Rovaniemi-selvitys
Rukan matkailuyritysten yhteistyö Kuusamon matkailu- ja aluekehityksen edistäjänä
Rukan ulkopuolisten yritysten näkökulmia Kuusamon matkailu- ja aluekehitykseen
Ruohonjuuresta ruohonkärjeksi : rikastavat yhteisöt ja alueet
Ruokaketjun alueellisen verkostomallin kehittäminen Oulun Eteläisen alueella :
Ryhmäkorjaushankkeen kokoaminen, suunnittelu ja toteutus
Ryttylän ja Hikiän palvelupisteiden tutkiminen 1994-1995
Rádjekeahttesvuohta davvin : bargorapporta ovttasbarggu birra gaskal Suoma ja Norgga davviguovlluid
Räätälöimällä julkisiin keittiöihin : selvitys pienten elintarvikeyritysten ja ammattikeittiöiden välisistä lähi-innovaatioista
Röster om sommartider : möten mellan ungdomar i Svenskfinland
Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan vuosien 2007-2013 ohjelmallisen kehittämisen ulkoinen arviointi
Saarijärvi-Karstula-yhteistoimintatutkimus
Saaristolaisen kokemus omasta kulttuuristaan :
Saattaen vaihdettava : yhteistoiminnan kehittäminen asiakkaan kuntoutusprosessissa : kuntoutuspalveluja järjestävät toimintayksiköt Uudenmaan läänissä = Samarbetet skall klaffa : utvecklande av samarbetet vid rehabilitering : verksamhetsenheter som erbjuder rehabiliteringstjänster i Nylands län
Safety functions, performance targets and technical design requirements for a KBS-3V repository : conclusions and recommendations from a joint SKB and Posiva working group
SAG-samarbetsgruppen : mellanrapport
Saimaan syväväylän alueen alusöljy- ja aluekemikaalivahinkojen torjunnan yhteistoimintasuunnitelma
Sairaalatyöyhteisön työhyvinvointia rakentavat vuorovaikutuskäytänteet : tutkimushankkeen loppuraportti : (Hanke 112304)
Sairaanhoitajakonsultaatio : kartoitus teho-osaston sairaanhoitajien erikoisosaamisen hyödyntämisen tarpeellisuudesta Keski-Suomen keskussairaalan vuodeosastoilla
Sairaanhoitopiirien välinen yhteistyö hoidon saatavuuden turvaamisessa : lonkan tekonivel- ja kaihileikkausjonossa olevien potilaiden näkökulma
Sairauspoissaolokäytäntö työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyönä
Saksa yhteistyökumppanina
Saksalaiset ja suomalaiset Itä-Lapissa 1941-1944
Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-44
Salajased relvavennad : Soome ja Saksa julgeolekupolitsei koostöö 1933-1944
Samalla puolella - eri puolilla rajaa : rajaturvallisuuden edistäminen Suomen ja Venäjän viranomaisyhteistyönä
Saman katon alla : arviointitutkimus sosiaali- ja terveydenhuollon kokeilusta Helsingissä
Samanaikaisopetus : tuntisuunnitelmia ja työtapoja
Samarbete - en ny verksamhetsform för läroanstalterna : praktiska erfarenheter och lösningsmodeller
Samarbete kring flyktingmottagning i Sydösterbotten : en utredning om erfarenheterna av och förutsättningarna för samarbete kring flyktingmottagning i Kaskö, Korsnäs, Kristinestad och Närpes
Samarbete med skolor : handbok för jägare
Samarbete mellan konkurrenter : en undersökning av österbottniska sm-företag
Samarbetet mellan gymnasiet och yrkesutbildningen
Samarbetsguide för studerandeprojekt inom konst & kultur : information och handledning för samarbetspartner, studerande, lärare och handledare
Samarbetsinstruktioner för vintersjöfarten : samarbetet mellan isbrytarna, VTS-centraler, GOFREP, lotsarna och lotsförmedlingen på vintern 2011-2012
Samarbetsprojekt mellan utbildning och arbetsliv
Samassa veneessä
Samhälle och miljö i Kvarken
Samspelet mellan offentlig rätt ovh privaträtt : de grundläggande fri- och rättigheterna
Sanansaattaja
Sanomalehdet koulutiellä : 50 vuotta sanomalehtien ja koulujen yhteistyötä
SAS-toiminnan kehittäminen Helsingissä
Sata vuotta säästöpankkien yhteistoimintaa
Satakunnan aluejärjestelmän muutos ja kehitysnäkymät
Satamien työnjako : kilpailun ja yhteistyön laajuus
Satayksi kouluongelmaa : opettajan käsikirja
Sattumista suunnitelmallisuuteen : lapsen elämäntilanteen kartoitus lastensuojelussa
Saumatonta terveysosaamista Varsinais-Suomessa : verkko-opiskelu täydennyskoulutuksen välineenä
Savonlinnan keskusalueen kuntayhteistyö : kehittämisohjelmatyöstä kolmen kunnan kehittämiskeskuskokeiluun : loppuraportti 10.4.1992
Savonlinnan seudun kuntayhteistyö : työkokous 27.2.1992
School and youth work in support of youth education : cooperation models and good practices in the County of Kent and the Province of Southern Finland : project report
School, culture and well-being : ArctiChildren research and development findings from Northern Finland, Sweden and Norway, and North-West Russia
Screening and collaboration in maternity care : guidelines 1995
Screeningundersökningar och samarbete inom mödravården : rekommendationer 1999
Screeningundersökningar och samarbetet inom mödravården : rekommendationer 1995
Seinäjoki-Nurmo yhteistyötutkimus
Sektoreista soluihin : Särkikankaan yhteispalvelut, osaraportti 1
Selkämeren kansallispuiston sidosryhmätutkimus 2013
Selvityksistä saavutuksiin : YTV - 40 vuotta yhteistyötä pääkaupunkiseudulla
Selvitys alueidenkäytön suunnittelun ja ohjauksen voimavaroista
Selvitys esi- ja alkuopetuksen yhteistyön muodoista ja sisällöstä : Helsingin kouluissa lukuvuonna 1998-1999
Selvitys Ilmatieteen laitoksen ja Liikenneviraston yhteistyöstä : loppuraportti 6.12.2010
Selvitys Ilmatieteen laitoksen ja Merentutkimuslaitoksen yhteistyöstä ja toimitalohankkeesta sekä Ilmatieteen laitoksen liiketoiminnan kehittämisestä
Selvitys kolmen taideyliopiston yhteistyöstä ja elokuvataiteen koulutuksen asemasta
Selvitys konepajahotellin toteutettavuudesta Itä-Uudellamaalla
Selvitys koulujen ja kirjaston yhteistyön kehittämistarpeista JJR-kunnissa
Selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa
Selvitys kuntien kaatopaikkayhteistyöstä Mikkelin läänissä
Selvitys kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain toimeenpanosta Satakunnassa ja Varsinais-Suomen kunnissa
Selvitys Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja metsäteollisuuden välisestä yhteistyöstä vuosina 2003 ja 2004
Selvitys osuusmeijereiden yhteistyömahdollisuuksista kilpailulainsäädännön näkökulmasta 21.12.1998
Selvitys pk-yritysten ja suurteollisuuden välisestä yhteistyöstä Ääneseudulla
Selvitys Rovaniemen ammattikorkeakoulun eri sidosryhmien yhteistyöstä ja toimintatavoista
Selvitys sosiaalihuollon erityispalveluiden tuotantomalleista ja sopimusmenettelyistä : esimerkkejä toimivista käytännöistä
Selvitys valmiuksista ja mahdollisuuksista yhteistyöhön elintarviketutkimuksessa
Selvitys valtion aluehallintoviranomaisten välisistä yhteyksistä
Selvitys Varastokirjaston yhdistämisestä Kansalliskirjastoon
Selvitys Varkauden alueen erityiskasvatuksen verkostoprojektin tuloksista ja vaikuttavuudesta
Selvitys Ylä-Lapin metsä- ja porotalouden yhteensovittamisesta
Selvitys yritysten yhteishankkeiden kansainvälistymisavustuksen vaikutuksista
Selvää synergiaa : eettisesti kantavaa päihdekasvatusta
Semantics-based access control in business networks
Seminar on urban economic policy : Kaupunkipolitiikan seminaari
Service channel relationships : the dyadic relationships between service producers and service intermediaries
Service development in public private partnerships in the military domain :
Service marketing channel relationships : bonds, outcomes and special characteristics
Setlementtityön juurilla nykyajassa : kuvaus Itä-Pasilan asukastalon ensimmäisistä vuosista 2008-2010
Seudullinen elinkeinopolitiikka menestystekijänä? : Tampereen kaupunkiseutu esimerkkinä
Seudullisen yhteistyön johtaminen
Seudulliset kehittämisohjelmat ja niiden arviointi
Seulontatutkimukset ja yhteistyö äitiyshuollossa : suositukset 1995
Seurakunta ja koulu : yhteistyön käsikirja
Seurakuntien keskinäisen yhteistyön kehittäminen Kuopion hiippakunnassa : kehittämistyöryhmän raportti 24.2.2006
Seurakuntien sopimusyhteistyö : verkostoitumisen mahdollisuudet
Seurakuntien yhteistoiminnan kehittäminen
Seutuelämää opetustoimessa : Seudullisten palvelujen kehittäminen erityisopetuksessa, Alpo-hanke
Seutuhallinnon kehittäminen Lahden kaupunkiseudulla : kohti vuorovaikutteista kehittäjäverkostoa
Seutuhallintokomitean mietintö : Betänkande avgivet av Regionförvaltningskommittén
Seutujen hyväksi - kuntien parhaaksi?
Seutujohtamisen vaihtoehdot
Seutukuntayhteistyö Keski-Karjalassa : Keski-Karjalan yhteistyötoimikunnan kokous 11.10.1990
Seutuportaali : kokemuksia EU-rahoitteisista hankkeista
Seutuyhteistyö etenee ympäristöterveydenhuollossa : ympäristöterveydenhuollon alueellisen yhteistoimintakokeilun (YTAKE) I vaiheen arviointi
Seutuyhteistyön arki : retoriikkaa, politiikkaa ja raakaa työtä : Seutukuntien tuki -hankkeen II väliraportti
Seutuyhteistyön käsikirja
Seutuyhteistyön käsikirja II
Seutuyhteistyön rajoitteet ja mahdollisuudet Joensuun kaupunkiseudulla
Seutuyhteistyön suunta
Seutuyhteistyön tilinpäätös : Seutukuntien tuki -hankkeen loppuarvio
Seutuyhteistyöstäkö apu kunnille? : Seutukuntien tuki -hankkeen arviointi : ensimmäinen väliraportti
Shared artefacts and virtual worlds in computer-mediated creative collaboration
Show me your brain! :
Sidosryhmätyö kestävän kaupunkiliikenteen SUMP-ohjelman laadinnassa : havaintoja Hyvinkäältä ja maailmalta
Sidosryhmäyhteistyö Oulun seudun ammattikorkeakoulussa : nykytila ja laadunhallinnan kehittäminen
Sidosryhmäyhteistyö työelämätiedon välittäjänä : kysely Turun ammattikorkeakoulun hallituksen, valtuuskunnan ja neuvottelukuntien jäsenille
Siika-Pyhäjokialueen liiton historia vuodesta 1952 : alueliiton työtä ja tuloksia yli puolen vuosisadan ajalta
Siikalatvan kuntien yhteistyön kehittäminen
Sijaisvanhemmat
Silta ammatillisesta koulutuksesta työelämään : hankkeen kuvaus ja kokemuksia
Silta ammatillisesta koulutuksesta työelämään : loppuraportti
Silta ammatillisesta koulutuksesta työelämään : matkakertomus
Siltaa rakentamassa
Siltoja rakentaen : sidosryhmäsuhteet alueidenkäytössä ja rakentamisen ohjauksessa
Sinappi, St. Petersburg and Siikaniemi : the 13th, 14th and 15th theological discussions between the Evangelical Lutheran Church of Finland and the Russian Orthodox Church
Sissejä linjojen taakse : korpisoturien ja lentäjien yhteistoimintaa
Sisäinen turvallisuus horjuu
Sisäinen yrittäjyys kuntatyössä
Siviili-sotilasyhteistyö kriisinhallintaoperaatiossa
Skolt Sami cooperation : forms of reciprocity in work situations the Sevettijärvi reindeer herding community at the beginning of the 21st century and actions of state administration
Sledgehammerista Overlordiin : Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian sodanjohdon yhteistyö Normandian maihinnousun valmisteluissa 1941-1944
SME commitment to export co-operation
Snellmanin ja Mannerheimin välissä : kirjoituksia sodasta, rauhasta ja isänmaan historiasta
Social decision-making : the introduction
Social media for citizen participation : report on the Somus project
Software tools to support managers : development and application to new product development and strategic alliance management
Soihtu ja sateenvarjo : Etelä-Pohjanmaan tutkimusverkosto Epanet 1999-2009
Solmutyöskentely kirjastossa : raportti Helsingin yliopiston keskustakampuksen kirjaston ja pilottitutkimusryhmien kehittämishankkeesta : raportti
SomeBoost-hankkeen vaikuttavuusarviointi
Sopeutumattomien erityisluokkaopetus - konfliktisimulaattoriko?
Sopimusopas pk-yritysten yhteishankkeisiin
Sopimusopas pkt-yritysten teknologiahankkeisiin
Sopimustietoutta vanhustyön järjestöille ja kunnille
Sosiaali- ja kriisityötä poliisissa -hankkeen loppuraportti
Sosiaali- ja terveydenhuollon Kymen Virve-pilotti : vv. 1996-1999
Sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoiden näkemyksiä koulutuksesta : yhteistoimintakokeilun alkukartoitus
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologian hyödyntäminen : Osa 1, Saumaton hoito- ja palveluketju, asiakaskortti
Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö kuntatasolla : väliraportti : 1
Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulutus muuttuvassa ympäristössä
Sosiaali- ja terveysalan yhteistyöosaamisen kehittäminen : koulutuskokeilun arviointitutkimus = Development of collaborative competence in social and health care : assesment of experimental education
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tietopalvelujen verkostoryhmän loppuraportti
Sosiaali- ja terveysministeriön ja työministeriön hallinnonalojen yhteistyöverkoston muistio
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen ja hankinta
Sosiaali- ja terveyspalvelujen ristikkäiskäyttö Kotkan kotitalouksissa 1988
Sosiaalialan amk-pedagogiikkaa kokemassa
Sosiaalialan pilotoinnista visioita hyvinvointialalle
Sosiaalialan uuden asiantuntijuuden rakentuminen koulutuksen ja työelämän yhteistyönä : sosiaalipedagoginen orientaatio ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmassa
Sosiaalihuollon erityisosaamisen turvaaminen : sosiaalihuollon erityisosaamista selvittäneen työryhmän muistio
Sosiaalihuollon erityisosaamisen verkkoja kokemassa : Verkostoituvat erityispalvelut (VEP) -hankkeen Keski-Suomen II vaiheen loppuselvitys
Sosiaalihuollon verkostoituvat erityispalvelut -hanke Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa : hankkeen II-vaiheen loppuraportti
Sosiaalihuollon verkostoituvat erityispalvelut : selvityksistä suunnitelmiin Varsinais-Suomessa
Sosiaalinen penkki eli kehittäjän ymmärrys
Sosiaalinen pääoma ja luottamus innovaatioverkoissa
Sosiaalinen pääoma Suomen kunnissa
Sosiaalipalveluja seutuyhteistyöllä : ideasta sopimukseen
SosiaaliporrasRAI -hanke 2007-2009 : gerontologisen sosiaalityön porrastettu palvelutarpeen arviointi
Sosiaalisen median mahdollisuudet kodin, koulun ja kunnan viestinnässä : blogipäivyri-tutkimushankkeen loppuraportti
Sosiaalisen yrityksen liiketoiminta ja ansaintalogiikka : teoriaa ja käytännön sovelluksia sähkö- ja elektroniikka-alalta
Sosiaaliset suhteet suomalaisessa kaupunkiympäristössä : asukasbarometri 1998 aineiston perusteella
Sosiaalitoimen asiakkaiden työllistymisen tukeminen Suomen kunnissa keväällä 1998
Sosiaalityön asiantuntijuus erikoissairaanhoidossa : tapaustutkimus yliopistollisen sairaalan sosiaalityöstä
Sosiaalityön haasteet : tukea ammattilaisten arkeen
Sosiaalityön käsikirja
Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä
Sosiaalityöntekijät sosiaalisen ammattilaisina : sosiaalityöntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden käsitykset sosiaalitoimiston sosiaalityöntekijöiden ammatillisesta toiminnasta 2000-luvun alussa
Sosiaalityöntekijöiden ja organisaatioiden välinen yhteistyö ja työnjako nuorten palveluissa
Sosiaalityöntekijöiden ja terveydenhuollon työntekijöiden yhteistyö koulutuksellisena kysymyksenä
Sosiaaliviraston ja poliisin II-alueen yhteispartiointiprojekti
SOSTERI : oppisopimuskoulutuksella kohti moniammatillista yhteistoimintaa : Sodankylän sosiaali- ja terveystoimen kehittämishankkeen osaraportti 1
Sovitus : Jumalan lahja ja uuden elämän lähde : työasiakirja toista Euroopan ekumeenista kokousta (1997) varten
Sovitus, todistus, toivo : kirkot ykseyden tiellä
Spinning pilots
Sponsorointi ja markkinointi peruskoulussa 1996
Språket på agendan i metropolen - med service på svenska i fokus
Stakeholder interactions in cross-functional productization : the case of mobile software development
Steinbeis-Stiftung für Wirtschaftsförderung, osaamisen siirtoverkko : matkakertomus
Stella Polaris
Stella Polaris
Step-by-step : development of FUAS quality management
Stormossen 30 år
Straffrättsligt samarbete inom EU : en introduktion
Strategic business nets : their types and management
Strategic cooperation of universities : a case study: 3TU and NTNU
Strategic management of value networks :
Strategisen huippuosaamisen keskittymät Cleen, Fimecc, Metsäklusteri ja Tivit yritysnäkökulmasta : strategiaa, huippuosaamista, keskittymiä?
Strategisen toimittajayhteistyön kehittäminen konepajateolllisuudessa : Development of a strategic subcontracting partnership in machinery industry
Strategiset valmiudet yritysyhteistyöhön
Strategy implementation in inter-organizational collaboration : comparison of cases with deliberate and emergent strategies
Studies on public-private collaboration in health and elderly care services in Finland
StuNet - Business Possibilities and Education : StuNet - Business Possibilities and Education -hankkeen arviointi
SUJUT
Sukset ristissä :
Summapeliä! : sponsorointiyhteistyön käsikirja
SUOKUKO : Suomen kielen opetus ulkomaalaisille tutkinto-opiskelijoille : henkilökunnan kulttuurienvälinen kompetenssi
Suomalainen alihankintayhteistyö ja lean-hankinta : yksittäinen case
Suomalais-brittiläisen ammatillisen koulutuksen pilottiprojekti : vuosiraportti 1992
Suomalais-neuvostoliittolainen mammuttiveturi VL86F Siperian radalle : veturiprojektin historiaa
Suomalais-saksalaista yhteistyötä ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen kehittämisessä =
Suomalaisen metsäteollisuuden osaamis- ja yhteistyöverkko : ("Metsäteollisuusklusteri")
Suomalaiset ja venäläiset naisyrittäjät : naisyrittäjien yhteistyöohjelmien (vv. 2000-2004) vaikuttavuus
Suomalaisten liikuntajärjestöjen ja ulkomaisten peliyhtiöiden yhteistyö
Suomalaisten yritysten ja yhteisöjen hankkeet Eestissä vuonna 1992 : kyselytutkimus
Suomen Etelämanner-tutkimuksen strategia 2014
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen helluntaiherätyksen viralliset neuvottelut 1987-1989 : päätösasiakirja
Suomen ja Norjan välisen teollisen yhteistyön kehittäminen ja teollisuusrahasto -hankkeen arviointi : työryhmäraportti
Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944
Suomen ja Viron viranomaisten ja järjestöjen yhteistyö ja sen kehittäminen ulkomaalaisvalvonnassa
Suomen ja Viron välisten sosiaalialan yhteistyöryhmien seminaari : seminaariraportti : Tallinna, 2.-3. maaliskuuta 1995
Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn
Suomen mahdollisuudet vaikuttaa valmisteilla olevaan EU-lainsäädäntöön
Suomen matkailuyhteistyön kehittäminen
Suomen seutuistuminen
Suomenlahden rannikkoalueiden kaavoitus Life96 ympäristö -projekti
Suomi & Pietari
Suomi (o)saa lukea : tietoyhteiskunnan lukutaidot -työryhmän linjaukset
Suomi nousuun
Suositus kunnan ja Ratahallintokeskuksen yhteistyön periaatteista ja kustannusvastuusta
Supplier relational effort in the buyer-supplier relationship
Support for young innovative entrepreneurs : building networks within the Barents Region
Supporting collaborative development :
Suunnannäyttäjiä : uusia avauksia ammattikorkeakouluopettajien työhön
Suunniteltu lapsuus : keskustelut lapsen varhaiskasvatuksesta päivähoidossa
Suunnittelu- ja tilaajatoimintojen siirto YTV:lle ja liikenneosaston organisaatiomuutos : jälkiarviointi
Suunnittelun kumppanuudet : tapaus Vuosaari
Suunnitteluyhteistyöllä kohti parempaa elämänlaatua : opas kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen integroituun hallintaan
Suuntaa näyttämässä : InnoMajakka 2008-2012
Suuntaviittoja kansalaiskuntaan
Suuronnettomuusopas
Suurten kustannusten tasaus sosiaalihuollossa : sosiaalihuollon suurten kustannusten tasausta ja toiminnallista yhteistyötä selvittävän työryhmän väliraportti
Svenskans ställning i metropolen : språkkonsekvenser av samarbetslösningar i huvudstadsregionen
Sverige och Finland under kalla kriget : hemligt militärt samarbete
Synergiaa Salon seudulla : raportti Synergia-projektista 1997-1999
Synergialla alueellista vaikuttavuutta : selvitys Turun yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisestä yhteistyöstä
Synnytys- ja perhevalmennuksen kehittäminen moniammatillisena yhteistyönä : Kuopion läänin projektin väliraportti
Syntymästään kuulonäkövammaisten kuntoutuksen perusteet : yksilöllisen kuntoutuslaitosjakson toteutuminen Kuulonäkövammaisten kuntoutumiskeskuksessa
Syrjässä syrjäytyneet : pelon sosiaalipolitiikka ja verkostoyhteistyön mahdollisuudet maaseudulla
Syrjästä osallisuuteen : syrjäytymisen ehkäiseminen ja yhteistyö työvoimapolitiikan toimeenpanossa -projektin raportti
Syyttäjän tehtävät : erityisesti silmällä pitäen rikoslain yleisestävää vaikutusta
Sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytystä ja käyttöä koskevan työryhmän muistio
Sähköisen aineiston pitkäaikaissäilytystä ja käyttöä koskevan työryhmän muistio
Sähköisen asioinnin edistäminen korkeakouluissa
Säveltäjyyden jäljillä :
T&K -verkottumisen strategiat : tutkimus yritysten avainhankkeista
Tahdon tiellä : lavastajan rooli ja asema
Taide, kulttuuri, hyvinvointi :
Taidetta suunnitteluun :
Taidetta, kulttuurien yhteistyötä ja uusia verkostoja : Pohjoisen kulttuuri-instituutti = Arts, cultural collaborations and new networks : the Institute for Northern Culture
Taidevoimaa! : Annantalon taidekeskuksen 5x2-taideopetus ja kulttuurikurssit
Taideyliopistojen rakenteiden uudistaminen : loppuraportti 30.9.2006
Taisteleva tutkimus
Taitava Keski-Suomi -tutkimus : Osa 2, Työelämäyhteistyö ammatillisessa koulutuksessa ja työyhteisöjen oppiminen
Taiteen kommunikaatiopolku
Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden ja pedagogiikan toimivuus
Taiteen taikaa varhaiskasvatukseen : Taikava-kehittämishankkeen raportti 2014-2016
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia Kanta- ja Päijät-Hämeessä : selvitys taiteen ja kulttuurin hyvinvointipalveluiden kysynnästä ja tarjonnasta Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella
TALIKKO - creation of new business in the intersection of industries : electricity networks and generation, ICT and forest industries
Talousneuvosto uudessa talouspoliittisessa ympäristössä : talousneuvoston toiminnan arviointihankkeen loppuraportti
Talvimerenkulun yhteistyöohje : jäänmurtajien, VTS-keskusten, GOFREPin, luotsien ja luotsinvälityksen yhteistyö talvella 2014-2015 : 2.12.2014
Tampereen kaupunkiseutu : Tampere, Nokia, Kangasala, Ylöjärvi, Lempäälä, Pirkkala : sijaintitekijätutkimus
Tampereen terveyskeskuslääkärien käsityksiä yhteistyöstä lääkintävoimistelijoiden kanssa
Tanskalaisten kokemukset talouden verkottamisesta
Tanskan verkostotalouskokemusten hyödyntäminen suomalaisen verkostotalouden rakentamisessa
Tanssii ammattikorkeakoulujen kanssa : opettajuuden kehittämistä yhdessä
Tapaamme koululla! : oheisaineistoa opettajalle : alustuksia ja keskustelukysymyksiä vanhempainiltoihin
Tapahtumakaupungin hyvät käytännöt : keskustelua suomalaisista tapahtuma- ja festivaalikaupungeista
Tapauskuvauksia suomalaisyritysten tuotannollisesta yhteistyöstä Keski- ja Itä-Euroopassa
Tapio Varmola :
Tapio-työryhmän muistio
Tapio-työryhmän välimuistio
Tarina Tuulenkylästä : raportti erään asuinyhteisön synnystä ja arjesta
Tarinapeliä : sponsorin käsikirja : sponsorointiyhteistyön perusteet ja käytännön toimintaohjelma
Tarttumisia hetkeen Tartossa : Tampereen sosiaalialan oppilaitoksen sosiaalikasvattajakoulutuksen yhteistyöhanke Virossa Tarton lasten turvakodin kanssa
Taustoja ja tunnelmia
Taustoja, tietoja, tapahtumia Rasekon 50-vuotistaipaleelta
Tavoitteena turvallisuus : poliisin strategisen johtamisen haasteita
TAVYN 25 v juhlakirja : 25 vuotta tekniikan alan järjestöjen yhteistyötä
Teams as breakers of traditional work practices : a longitudinal study of planning and implementing curriculum units in elementary school teacher teams
Teamwork : meillä on unelma - Sport liigaan!
Teamwork in operating room nursing : conceptual perspective and Finnish, British and American nurses' and nursing students' experiences
Teattereiden yhteistyön kehittäminen : Samarbetet mellan teatrarna
Teatterit alueidensa katalysaattoreina
Tehokas antidoping-yhteistyö : ad-toiminnan viranomaisyhteistyön tehostamista selvittäneen työryhmän loppuraportti
TEKIJÄ-hankkeen loppujulkaisu
Tekniikan ja liikenteen toimialan LCCE-toiminta : yritysyhteistyötä käytännössä : logistiikan opiskelijoiden "24 tunnin ponnistus"
Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyminen uudeksi yliopistoksi
Teknillisten oppilaitosten tutkimusyhteenveto : selvitys v. 1992-1995 aikana teknillisissä oppilaitoksissa tehtyjen asiakastarveanalyysien tuloksista
Teknisten ja luonnontieteellisten ammattien vetovoiman lisääminen koulujen ja yritysten yhteistyön kautta
Teknologiakeskukset : toiminta ja vaikutukset
Teknologian siirto osana pk-yrityksen kansainvälistymistä
Teknologiateollisuus - mahdollisuuksien maailma nuorille : Vetovoimaohjelma 2012-2015
TEKU-projektin 2. vaihe : Teholan yritysverkoston toiminnan kehittäminen
Teoks! :
Teollisen liiketoiminnan kehittäminen synergisen yhteistyön avulla : case: Lahden talousalue
Teollisuuden työnantajien näkemyksiä Helsingin kaupungin toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa annettavasta koulutuksesta : asiakastarveanalyysi tekniikan ja liikenteen alalla
Teollisuus ja ympäristö : ideasta elinkaareen : opettajan opas & harjoituskirja kouluille ja yrityksille
Terveellisen työtilan suunnittelu : Työterveyshuollon mitä, missä, milloin rakenussuunnittelussa
Terveyden edistämisen rakenteet Etelä-Suomen läänin kunnissa vuonna 2008
Terveydenhoitohenkilöstön käsityksiä yhteistyöstä Hyvinkään aluesairaalassa
Terveydenhuollon sosiaalityö moniammatillisessa toimintaympäristössä
Terveydenhuollon suuntaviivat : kyselytutkimuksen tulokset
Terveys- ja sosiaalitoimien alueellinen palvelumalli ja tilastrategia : johtopäätösosa 31.5.1991
Terveysalan kansainvälinen yhteistyö : suunta ja linjaukset
TerveysNet : terveystieteiden yliopistoverkoston toiminnan kokonaisarviointi
Terveystaju : nuoret, politiikka ja käytäntö
Teräkseen kirjoitettu ympäristö : I kansainvälinen Itämeren taontaviikko, Mynämäki 10.-13.6.1998 = Environment written in steel : I international Baltic Sea forging week in Mynämäki, Finland 10th-13th June, 1998
Test project on cooperation in execution of various maritime functionalities at sub-regional or sea-basin level in the field of integrated maritime surveillance (COOPP) :
The "Logistics Turku Region" project
The 4th P - People - in urban development based on Public-Private-People Partnership
The Barents Region's Universities Cooperation Conference 20-21 April, 1995, University of Lapland, Rovaniemi, Finland : conference report
The birth of the Finnish modern : Aalto, Korhonen and modern Turku
The coopetition - innovation Nexus :
The coordination of cooperation in tourism business networks
The demand for global student talent : capitalizing on the value of university-industry collaboration
The development and management of interpersonal trust in a business network in health, exercise, and wellbeing markets
The development of multilateral alliances : the case of the airline industry
The developmental challenges in the cooperation of education and training and working life
The Economic Cooperation Organization (ECO) : potentials and prospects of economic cooperation in Central and West Asia
The Economic Council in a new economic policy setting : evaluation of the Economic Council of Finland : final report
The economics of strategic R&D alliances : a review with focus on the ICT sector
The effects of R&D cooperation and labour mobility on innovation
The efficiency implications of financial conglomeration
The evaluation report of the administration of the materials research programme : a network perspective
The existence and the dissolution of a business relationship in tailored software business : a theoretical framework = Liikesuhde ja sen päättyminen ohjelmistoteollisuudessa : teoreettinen viitekehitys
The Fifth Nordic Conference on Efta and the European Union : 3-5 September 1993
The Finnish Lutheran-Orthodox dialogue 1989 and 1990
The impact of partnership announcements in shareholder wealth
The key activities of partnership development in China : a study of Sino-Finnish partnerships
The National Digital Library : collaborating and interoperating
The nature and change of bonds in industrial business relationships
The networks of learning in technological innovation : the emergence of collaboration across fields of expertise
The outcomes of individual-level technology transfer and the role of research collaboration networks
The pulse of change in research work : a study of learning and development in a research group
The regional innovation system bottom-up: a Finnish perspective : a firm-level study with theoretical and methodological perspective
The relationships of temperament, character, and depressive symptoms with paranoid ideation
The role of partnerships in sustainable urban residential development
The role of power relations in strategic supply management : a value net approach
The Russian dimension in European spatial development policy
The search for church union in East Africa
The Soviet forestry industry in the 1950s and 1960s : a project of modernization and technology transfer from Finland
The university of the Arctic : [the feasibility study] : [Final report], With shared voices : launching the university of the Arctic = Edinoglasie : sozdanie arktičeskogo universiteta
Therapists' professional and personal characteristics as predictors of working alliance and outcome in psychotherapy
Tiedon vaje kunnissa
Tiedota tehokkaasti : opas mediasuhteisiin
Tiedustelu 2000-luvulla
Tiekkö-kulttuuri : tutkimus Kalajokilaakson 6 kunnankirjaston ja 3 oppilaitoskirjaston yhteishankkeen organisaatiokulttuurista ja sen tiedostamisesta
Tieteen kaksoiskaupunki : Helsinki-Tallinna Interreg III A -projekti
Tieto ja yhteistyö yli 65-vuotiaiden hoidon ja palveluiden saumakohdissa
Tieto on valtaa vasta jaettuna : Harava-projekti - toimijatason arviointi
Tieto- ja taitoverkkojen Keski-Pohjanmaa : Keski-Pohjanmaan teknologiastrategia
Tieto- ja viestintätekniikka osaksi oppimisen arkea - ESR-verkot kalastavat hyviä käytäntöjä : ITK 2004 -konferenssin workshopin tuloksia 21.4.2004
Tietoa taidoista ja tarpeista : selvitys koulutuksen laatuyksiköiden työelämäyhteyksistä, työelämätoiminnasta ja työelämäpalautteen käytöstä
Tietojärjestelmien tuottaminen yhteistyönä : tapausselostus PMS-järjestelmän tekemisestä : Korkeakoulujen tietohallintoyhteistyöprojektin raportti
Tietojärjestelmät työntekijän kuntoutusprosessin tukena
Tietokanavien merkitys pkt-yritysten innovaatiotoiminnassa : tarkastelunäkökulmana teknillisten oppilaitosten teknologiapalvelun kehittäminen
Tietoliikennetekniikan PK-lisäarvopalvelutuottajat Suomessa : tutkimusraportti
Tietoliikennetekniikan tutkimustarpeet Etelä-Karjalassa nyt ja tulevaisuudessa : Lappeenrannan teknillisen yliopiston tietoliikennetekniikan laitoksen tutkimustoiminnan kehittämisprojekti
Tietoliikennetoimialan PK-lisäarvopalvelutuottajat Suomessa : tutkimusraportti : Lappeenranta 1999-2000
Tietopalveluyhteistyö liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla
Tietosuoja ja viranomaisyhteistyö
Tietosuojayhteistyön kehittämistyöryhmän raportti
Tietotekniikka opetuksen uudistumisen virittäjänä
Tietoteknisesti tuettu terveydenhuollon alueellinen yhteistyö : mallin kehittäminen ja soveltuvuuden arviointi
Tietoyhteiskunnan koulukirjasto : ossaakko nää aatella?
Tietoyhteiskunnan työelämän mahdollisuudet ja haasteet : avauksia tutkimuksen, opetuksen ja palvelutoiminnan kehittämiseen : esiselvitys
TIIMI-projektin toteutus Tampereen normaalikoulun sisäisenä kehittämistyönä
Tiimit ja työhyvinvointi
Tiimityön kehittäminen lääkäriasemilla : vastaanottotoiminnan kehittämisprojekti 2005-2006 : loppuraportti
Tiloja vai tekoja : tutkimus paikallisista aloitteista työttömyysongelman lievittämiseksi
Toimiiko terveydenhuoltoalue? : tutkimus Mäntän seudun terveydenhuoltoalueen perustamisen taustoista ja vaikutuksista
Toimijoiden näkemyksiä kuntayhteistyöstä : Joensuun seutu 2008
Toiminnallinen kehittäjäkumppanuus : MAMKin liiketalouden koulutus Etelä-Savon innovaatioympäristössä
Toimintamalli lähiliikuntaolosuhteiden parantamiseksi Helsingissä : poikkihallinnollinen yhteistyö lähiliikuntahankkeissa
Toimintatapana verkostoyhteistyö : Akvaariokokeilusta Akvaarioverkostoon 1992-1998
Toimintavapaus kaupan yhteistyöryhmässä : tutkinta-avaimen kehittäminen K-kauppiaan kokemusten perusteella
Toimiva oppimisympäristö : opas kehittelyyn ja arviointiin
Toimiva vammaishuolto kuntaan : projektin lähtökohdat ja kokeilukuntien prosessikuvaukset
Toimiva yhteistyö : työelämän vuorovaikutussuhteet, tiimit ja verkostot
Toiseltaoppimisen taito : Oppijan tuki seudullisena ja verkostoituvana toimintamallina
Toisen asteen oppilaitosten yhteistyö Helsingissä opiskelijoiden kokemana
Totuus Stella Polariksesta
Toverikunta, pakkovallan sätkynukke?
Toward a home-school health partnership : a participatory action research study, 2008-2010
Towards a learning and competence creating ecosystem LCCE®
Towards computational instruments for collaborating product concept designers
Towards inclusion : teacher learning in co-teaching
Towards inter-organizational working capital management
Towards more ethical engagements in North-South education sector partnerships
Towards supplier partnerships in timber harvesting and transportation
Towards virtual software configuration management : a case study
Training artists for innovation : competencies for new contexts
Transformation of the Finnish innovation system : a network approach
Transformation through integration : an activity theoretical analysis of school development as integration of child care institutions and the elementary school
Triangeli-hanke : loppuraportti : Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää, Virolahti
Trust building and cooperation in supervisor-subordinate relationships and work units
Trust in inter-organizational relationships
Trust, autonomy and safety at integrated network- and family-oriented model for co-operation :
Tuetusti koulutien alkuun : koulunsa aloittaneen lapsen kielen kehityksen ja itsetunnon tukeminen sadutuksen ja toiminnallisten harjoitteiden keinoin
Tukeva tiimi : opas tiimin jäsenelle
Tuki - tutkimuksesta kilpailukykyä -hankkeen loppuraportti
Tuki, osallisuus ja yhteistoiminta lasten ja perheiden palveluissa : työntekijöiden näkökulma
Tulevaisuuden johtajalle
Tulevaisuuden kunta
Tulevaisuusopas
Tunne- ja sosiaalisten taitojen vahvistaminen kouluyhteisössä
Tuntemattomista vertaistuttaviksi : esikoisäitien ja -isien perhevalmennusprosessi Espoon uudentyyppisessä perhevalmennuskokeilussa
Tuolatu : uudenlaisten HSEQ-edellytysten havainnointi yritysverkostossa : Tuolatu-hankkeen loppuraportti
Tuotantopainotteisen insinöörikoulutuksen kehittämistarpeet
Tuotantotalouden erityiskysymyksiä : ketterää ja tuottavaa ulkoistamista kestävän kilpailukyvyn näkökulmaa unohtamatta
Tuotekehitys- ja markkinointiosaston välistä yhteistyötä heikentävät tekijät
Tuotekehitysprojekti AMK-yritysyhteistyönä : opas tekijöille ja toimeksiantajille
Tuotekehitysverkostojen uudet toimintamallit
Tuottavuus, innovaatiokyky ja innovatiiviset hankinnat
Tuottavuusyhteistyö yrityksen menestystekijänä
Tuottavuusyhteistyön analyysimenetelmä : ohje analyysin tekemiseen
Tuottavuusyhteistyön edistäminen : kartoitustutkimus nykytilanteesta
Tuotteesta työvälineeksi? : uudet teknologiat terveydenhuollossa
Turun alue logistisena keskuksena
Turun alue logistisena keskuksena : TuKKK:n ryhmäkeskustelujen ja yrityshaastattelujen antia
Turun ja Porin läänin kuntaselvitysprojekti : raportti Turun ja Porin läänin kuntien välistä yhteistoimintaa edistäneestä projektista
Turun ja Porin läänin satamien yhteistyöprojekti
Turun ja Porin läänin tiede- ja ammattikorkeakoulujen yhteistoimintakokeilun loppuraportti
Turun kauppakorkeakouluseura 1969-1989 : kauppa, kaupunki, korkeakoulu : puheenvuoroja
Turun korkeakoulujen kirjasto- ja tietopalveluiden kehittäminen
Turun seudun viemärilaitos : toiminnan yhteistyöselvitys : tiivistelmä
Turusta tieteen huippukeskittymä
Turvallisempaan huomiseen Lounais-Suomessa : sisäisen turvallisuuden alueellinen toimeenpanosuunnitelma (2013)
Turvallista lääkehoitoa hoitokodille : lääkehoitosuunnitelman laatiminen moniammatillisesti
Turvallisuuden tukkukauppaa : jälleenvakuutusta Vakavasta Lähivakuutukseen
Turvallisuussuunnitelmat 2001 : arviointiraportti
Turvallisuustoimijoiden yhteistyö : operatiivis-taktisesta näkökulmasta
Tutkijat ja nuorisotyö liikkeellä : tarkastelussa kaupunkimaisen nuorisotyön kehittämishankkeet
Tutkimuksen ja tuotekehityksen verkottumisen strategiat : tutkimus yritysten avainhankkeista
Tutkimuksen lisärahoituksen arviointi
Tutkimuksesta toimintaan : tieteentekijän opas viestintään ja vaikuttamiseen
Tutkimus keskinäisistä käyttäytymisodotuksista
Tutkimus kuntien yhteistyötarpeesta Mikkelin läänissä
Tutkimus varhaiskasvatuksen yhteisöllisestä kehittämisestä
Tutkimus- ja kehittämistoimintaa ammattikorkeakoulun ja työelämän yhteistyönä
Tutkimus- ja kehitystoiminnan haasteita ja mahdollisuuksia monialaisissa ammattikorkeakouluissa
Tutkimuspanostuksen hyödyntäminen : näkökulmia suomalaiseen innovaatiojärjestelmään
Tutkimustulosten kaupallistaminen Yhdysvalloissa : mekanismit ja säädökset
Tutkiva oppiminen : kirjaston ja koulun yhteistyö
Tytärsaarelaisten ja virolaisten suhteet ennen toista maailmansotaa
Tytäryhtiön johtaminen
Työ, yhteistyö ja asiantuntemuksen jakautuminen väestövastuisessa tai alueellisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa
Työ- ja opetushallinnon yhteistyö nuorten työvoimapalvelujen ja oppilaanohjauksen alalla : kouluyhteistyöryhmän muistio
Työ- ja sosiaalihallinnon yhteistyöryhmän muistio
Työelämä ja koulutus yhteisellä kehityspolulla : SoTeKeKo Kokkolan osaprojekti 1995-1998
Työelämäjaksot ammatillisen opettajan osaamisen ylläpitäjinä
Työelämäkumppanuutta rakentamassa : Stepit - kolme askelmaa yhteisölliseen työelämäkumppanuuteen
Työelämälähtöinen opinnäytetyö oppimisen kontekstina : fenomenografisia näkökulmia tradenomin opinnäytetyöhön
Työelämälähtöisen koulutuksen kehittämistä ammattikorkeakoulussa : pientä säätöä vai täydellinen remontti?
Työelämälähtöisyys ja -läheisyys Lapin ammattikorkeakoulussa : toimintamallin avaus
Työelämän edustajien kokemuksia ja näkemyksiä työelämäyhteistyöstä Oulun seudun ammattikorkeakoulun Liiketalouden yksikön kanssa : raportti
Työelämän ja ammattikorkeakoulujen yhteys
Työelämän tarpeet ja ammattikorkeakoulu : tekniikan alan koulutus Turun ja Porin läänin työelämän näkemänä : Turun väliaikaisen teknillisen ammattikorkeakoulun ja Satakunnan väliaikaisen ammattikorkeakoulun tekniikan alan vertailututkimuksen toinen osaraportti
Työelämäpolkujen kehittäminen restonomi-opinnoissa
Työelämäsuhteiden kehittäminen viestinnän keinoin
Työelämäyhteistyö framille! : näkökulmia ammattikorkeakoulujen ja työelämän välisen yhteistyön rakentamiseen ja toiminnan arviointiin
Työelämäyhteistyö opinnoissa Oulun seudun ammattikorkeakoulun Liiketalouden yksikössä opiskelijan silmin : raportti
Työelämäyhteistyön arviointi : Jyväskylän, Tampereen ja Turun ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyön ulkoinen arviointi
Työelämäyhteistyön haasteet ja mahdollisuudet : selvitys ammatillisen peruskoulutuksen työelämäyhteistyön muodoista ja niiden toimivuudesta
Työelämäyhteydet ammattikorkeakouluissa 2008
Työelämää kehittämässä : ammattikorkeakoulu projektimaisen kehittämisen kumppanina
Työhallinnon lähialueyhteistyön evaluointiraportti
Työhallinnon lähialueyhteistyön toimintastrategia
Työhallinnon yhteistyö
Työhyvinvoinnin ja työkyvyn strateginen johtaminen ja työterveysyhteistyö kunta-alalla vuonna 2015
Työkyvyn strateginen johtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan organisaatioissa vuonna 2018
Työmenetelmä oppilaan tunteiden ja kokemusten käsittelyyn sekä kodin ja koulun yhteistyön lujittamiseen
Työn organisointi ja palveluiden laatu röntgenosastoilla : hankkeessa yhdessä oppien
Työn organisointi ja työhyvinvointi sosiaali- ja terveysalalla : esimerkkinä vanhusten kotihoito
Työn osaamisverkosto 2001-2003 : ESR-projektin väliarviointi
Työn osaamisverkosto 2007 : loppuarviointiraportti
Työnjakoa ja työnrasitusta mielenterveyspalveluissa selvittäneen työryhmän muistio
Työnjaolla tuottavuutta ja työn mielekkyyttä :
Työosuustoiminnan erityspiirteet ja niiden vaikutukset osuustoiminnalliseen yhteisyrittäjyyteen
Työpaikan työsuojelun yhteistyön tehostaminen : Effektivering av arbetarskyddssamarbetet på arbetsplatser
Työrauha kaikille : toimintamalli työrauhaongelmien vähentämiseksi
Työryhmämuistio maatilojen hankintayhteistyöstä
Työssä oppiminen : oppilaitosten ja työelämän roolimuutos : esteitä ja edistäjiä
Työssä oppiminen, silta ammattiin : harjoitteluopas nuorisotyön ja kulttuurin kentälle
Työssäoppiminen ja opettajuuden muutos toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa : Raportti 2, Teollisuusyritysten ja työnantajaliittojen näkemyksiä työssäoppimisen kehittämisestä
Työssäoppimisen haasteet ammattikasvatukselle
Työssäoppimisen juhlaseminaari 2000
Työssäoppimisen lumo :
Työssäoppimisen opas : kehittyvä työelämäyhteistyö
Työssäoppimisprosessin kehittäminen ja arviointi : opas oppilaitoksille ja yrityksille
Työterveyshuollon ja työpaikan yhteistyö työpaikan tarpeiden arvioinnissa
Työterveyshuolto ja työkyvyn tukeminen työterveysyhteistyönä : työryhmän loppuraportti
Työttömien omaehtoisen toiminnan suuntautuminen Suomessa : Frivilliga aktiviteter bland de arbetslösa i Finland
Työttömyydestä toimenpiteisiin : osattomuudesta osallistumiseen : ESR -hanke Sampo 1999-2001 -loppuraportti
Työturvallisuus yhteisellä työpaikalla
Työvoimatoimistojen kumppanuudet yritysrajapinnassa
Työvoimatoimiston ja oppilaanohjauksen yhteistyötä koskeva kysely
Työyhteisön palaverit : yhdessä tavoitteisiin
Työyhteisön toimivuuden edistäminen työterveyshuollon toimintana
Töiden organisointi Suomen maataloudessa
Tööohutus ühisel töökohal : täiendusõpe
UDM : urban design management : opas käytäntöön
Uhanalaiset lapset Korsossa : lastensuojelun ja lastenpsykiatrian kehittämisprojektin väliraportti
Uhka vai mahdollisuus : moniammatillista yhteistyötä kehittämässä
Ulkomaalaisten ja maahanmuuttajien asema : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen 13.9.2000 asettaman työryhmän mietintö
Understanding the organic chain : the framework of the interaction between actors in organic chains in relation to the ecological modernisation of food production
Understanding the significance of EU higher education policy cooperation in Finnish higher education policy
Universities and R&D networking in a knowledge-based economy : a glance at Finnish developments
University of the Arctic : the Northern Research Forum : a feasibility report
University, region and small enterprises : three essays on the new role of the university as a catalyst of business activity
University-industry co-operation using a practice-based innovation tool :
Ura- ja rekrytointipalvelut ammatillisissa oppilaitoksissa
Urban design management : using integrative negotiation to create value at the intersection of urban planning, city design, and real estate development
Urban-rural interaction
Urheilujärjestöjen kujanjuoksu : urheilun rakenneuudistus 1989-1993
Urheilun ja liiketoiminnan rajapintaan
Urheilun sponsorointi Suomessa
Urheiluopistoverkosto 2010-luvulla : urheiluopistojen koulutuksen ja verkostoyhteistyön kehittämislinjauksia
Uskonnollisten yhteisöjen tekemä maahanmuuttajien kotoutumista edistävä työ Uudellamaalla
Uskonto ja nykyaika : yksilö ja eurooppalaisen yhteiskunnan murros
Utbildning och samhälle i växelverkan
Uudelleenmuotoutuvat alihankintaverkostot : analyysi toimittajasuhteiden laadullisista muutoksista
Uuden edessä :
Uuden oppimista, kokeilua ja pohtimista : yhteisöllisiä ja yksilöllisiä oppimispolkuja esi- ja alkuopetuksen yhteistyössä
Uuden teknologian säätiön teknologiapoliittinen aluekehitysohjelma 1999
Uudenmaan tieto- ja tiedeväylä : raportti : tausta, tavoitteet, tulokset
Uudet kumppanuudet paikallisen työllisyyspolitiikan koetinkivinä
Uudet liiketoimintamahdollisuudet suomalaisille yrityksille Latvian tasavallassa
Uudet liiketoimintamahdollisuudet suomalaisille yrityksille Liettuan tasavallassa
Uudet menetelmät vesistöjen seurannassa – mahdollisuudet ja haasteet
Uudistaminen ja yhteistyöverkostot Suomen teollisuudessa : havaintoja yrityskyselystä
Uudistuvat lähipalvelut - kuntalaisen Paras
Uusi elämisen kulttuuri :
Uusi oppilashuoltolaki työvälineenä
Uusi tapa edistää lapsen hyvinvointia ja kotien yhteistyötä
Uusia avauksia tekemällä oppimiseen : työpajojen ja ammattiopistojen välisen yhteistyön kehittyminen Etelä- ja Pohjois-Savossa
Uusia koulutusrakenteita etsimässä
Uusia mahdollisuuksia nuorten työllisyyden kiihdyttämiseen
Uusia mahdollisuuksia, uusia vaatimuksia : ruotsalaiset alihankkijat 90-luvulla
Uusia toimintatapoja äitiyshuoltoon : Kymppi-hanke moniulotteisena vaikuttajana
Uusmediayritysten verkostoituminen ja tuotantoprosessit
Uusteollistamisohjelma ja koulutus -kehittämishanke : itsearviointiraportti 30.5.1997
Uusteollistamisohjelma ja koulutus -kehittämishanke : loppuraportti 21.1.1997
Uuteen kouluun : opettajan ja rehtorin työkirja
Uutta auringon alla? : Ohjaamot 2014-2017
Uutta liiketoimintaa osaamista yhdistämällä
Vaasalaisten yliopistojen oppimiskeskuksen arviointi : yliopistoyksiköiden yhteistyö opetuksen kehittämisen sekä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön tukemisessa = Utvärdering av universitetens gemensamma lärocenter i Vasa : universitetsenheternas samarbete kring utvecklande av undervisning och stöd för använding av informations- och kommunikationsteknik
Vaasan korkeakoulutyöryhmän muistio : Promemoria av arbetsgruppen för högskoleenheterna i Vasa
Vaasan yliopiston vaikuttavuus kolmannen tehtävän näkökulmasta
Vaiettu Suomen silta : Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistoiminta Neuvostoliiton varalta vuosina 1930-1939
Vakka-Suomen korkeakouluyhteistyön kehittämisen mahdollisuudet ja haasteet : tutkimus Vakka-Suomen seutukunnan ja sen lähikorkeakoulujen yhteistyön kehittämisen tarpeista, mahdollisuuksista ja haasteista
Vakka-Suomen korkeakouluyhteistyön kehittämisohjelma
Vakuutusturvan puolesta : Suomen vakuutusyhtiöiden keskusliitto 1942-1992
Vakuutusyhtiöiden ehtoyhteistyö ja kuluttajavakuutuksen vertailtavuus
Valintayhteistyö yhteiskuntatieteellisellä koulutusalalla
Vallan tasapaino : omistajat & hallitus & johto
Valmentava johtajuus
Valmentava mentorointi
Valmiina EU-puheenjohtajuuteen : arvioita virkamiesten valmiuksista ja vaikutusmahdollisuuksista
Valmistustekniikan opintojen kehittäminen yliopistoissa : LLP projekti : valmistustekniikan kehittäminen EU-maissa : Suomen kyselyn tulokset
VALO - Verkostojen ajantasainen logistiikka : ohjelman arviointi ja suositukset logistiikan tutkimus- ja kehittämistoiminnan jatkamiseksi
Valtaistava ja yhteistyötä avaava haastattelumenetelmä perhelähtöisessä interventiossa
Valtakunnallisen toimintakeskusverkoston perusteita ja toteuttamismahdollisuuksia : työryhmän loppuraportti
Valtakunnallisista suosituksista terveyskeskuksen talon tavoiksi
Valtion aluehallinnon yhteistyön kehittämistoimikunnan mietintö : Betänkande avgivet av kommissionen för utvecklande av samarbetet inom den statliga regionalförvaltningen
Valtioneuvoston periaatepäätös huumausainepoliittisesta yhteistyöstä vuosille 2008-2011 : Statsrådets principbeslut om narkotikapolitiskt samarbete för åren 2008-2011
Value co-creation in industrial buyer-seller partnerships - creating and exploiting interdependencies : an empirical case study
Value creation in childhood obesity care and prevention
Value creation in collaboration between software suppliers and customers : suppliers' perspective
Value of partnership for workplace health promotion : guideline for partnership building
Vanha aika kiinnostaa mua yli kaiken : tutkimus turkulaiskoululaisten museotoimintaan liittyvistä mielipiteistä
Vanhemmuuden aika : vanhemmuuden tukemisen käytännöt ja haasteet osana neuvoloiden ja päiväkotien työtä
Vanhemmuuden ja lapsen kasvun tukeminen päivähoidossa
Vanhemmuus ja toimiva viranomaisyhteistyö : lasten ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisyn avaimet
Vanhemmuus on valttia! : Suomen vanhempainliitto 1907-2007
Vanhempainyhdistysten ja huoltajien osallisuus peruskoulun ja sen oppilashuollon kehittämisessä
Vanhenevan tanssijan problematiikasta dialogisuuteen : koreografin näkökulma
Vanhuspalvelut : säännöllinen kotihoito
Vanhustenhoidon alueellistamismalli : loppuraportti yhteistyöprojektista Kaupin sairaalan, Tampereen itäisen alueen ja Koukkuniemen vanhainkodin kesken
Vanhustyön strategia : ideasta yhteistyöhön
Vantaan SoTeKeKo-projektin loppuraportti 1995-1998
Vapaaehtoinen liikuntatoimi
Vapaaehtoiset kumppaneiksi (Vapari) -hanke
Vapaan sivistystyön oppilaitosfuusiot
Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden Eurooppa
Varhainen puuttuminen : mahdollisuus nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä
Varhaisen tuen hanke 2005-2008
Varhaisen tuen hanke 2005-2008
Varhaiskasvatus katsomusten keskellä
Varhaiskasvatuslaki
Varhaisvuosien erityiskasvatuksen käsitteitä ja käytäntöjä : SPECS - arviointi- ja suunnittelumenetelmän kokeilu : 4, Arvioidaanko yhdessä?
Varmuutta omaan työhön ja opettajuuteen : raportti Kuhankosken erityisammattikoulun opettajien työelämäjaksot 2002-2005 -projektista
Varsinais-Suomen alueellisen riskienhallinnan parantaminen tiedonsiirtoa tehostamalla (Vasara)
Varsinais-Suomen kuntien yhteistyön kehittäminen : yhteistyöstrategia
Vaso-projekti Pohjois-Karjalassa : vankien ja vankilasta vapautuneiden sosiaalityön ja viranomaisyhteistyön kehittämishanke : loppuraportti
Vastauksia terveysalan oppimishaasteisiin
Vastuullinen opiskelija avoimessa koulussa? : tutkimus opiskelemisesta nuorisoasteen koulutuskokeilussa
Veden vai metropolipolitiikan ehdoilla? : HSY Veden syntyprosessi ja sen taustat
Veljien valtiosalaisuus : Suomen ja Viron salainen sotilaallinen yhteistyö Neuvostoliiton hyökkäyksen varalle vuosina 1918-1940
Venture capitalist and start-up cooperation : a case study about market orientation and radical innovation
VEPpi on tehnyt tehtävänsä, VEPpi saa mennä : verkostoituvat erityispalvelut (VEP) -hankkeen loppuraportti
Verkko-opetusyhteistyötä rakentamassa : Alueelliset toisen asteen etäopetusverkostot -kehittämishankkeen arviointi
Verkonkutojan käsikirja 2003
Verkosto opettajien tukena
Verkosto vahvaksi : toimiva vuorovaikutus perheiden kanssa
Verkostoajattelusta verkostotoimintaan : From network thinking to network acting
Verkostoaktivaattorien roolit yritysten verkostoituessa
Verkostoavusteinen työelämän kehittämisohjelma
Verkostoista alueellista elinvoimaa? : havaintoja yrityskyselystä
Verkostoitumalla menestykseen : verkostotalousmallin soveltaminen erikoispuutavaran ja puutuotteiden tuottamisessa ja markkinoinnissa
Verkostoituminen : yhdistystoiminnan mahdollisuus
Verkostoituminen pk-yritysten kansainvälistymistä edistävänä tekijänä
Verkostoituminen Varsinais-Suomen telakkatoimijoiden haasteena ja mahdollisuutena
Verkostoitumisesta seitittymiseen : kohtaamisia nuorten arjessa
Verkostoituva talous : voimavarojen kokoaminen maataloudessa
Verkostoituva työ ja tuotanto : haaste maaseudun kehittämiselle
Verkostoituvan paikallistalouden kehitys : esimerkkinä Ranuan puuverkosto
Verkostoituvat erityispalvelut -hanke Pirkanmaalla vuosina 2000-2001
Verkostoituvat erityispalvelut sosiaalihuollossa : Satakunnan maakunnan selvitys ja seutusuunnitelmat
Verkostoituvat kirjastot
Verkostoja ja viestintää : kohti toimivaa työelämäyhteistyötä
Verkostojen strategiat : menesty yhteistyössä
Verkostokunta johtamisen ja demokratian haasteena
Verkostomainen toiminta terästuoteteollisuudessa : lähtökohtia tilaus-toimitusprosessien kehittämiselle
Verkostomaisen kehittämisyhteistyön jäljillä : eväitä onnistuneeseen kehittämisverkostoon
Verkoston kehittämisen työkalupakki : verkoston kehittämisprojektin vaiheet, kehittämisprojektin organisointi, uuden toimintamallin käyttöönotto ja vakiinnuttaminen
Verkoston lupaus : tutkimus aikuisasiakkaan palveluverkoston rakentumisesta
Verkostoperustainen yrityskäytäntöjen kehittäminen
Verkostot kansantalouden perustana
Verkostot kaukaiseen itään : Suomen kauppasuhteet Japaniin 1919-1974
Verkostot liiketoiminnan kehittämisessä
Verkostot, luottamus ja riskiyhteiskunnan maaseutupolitiikka
Verkostotalouden työkirja : 1, Yritysyhteistyö
Verkostotalous
Verkostotalous ja joustava tuotanto Helsingin seudulla
Verkostotalous ja joustava tuotanto Helsingin seudulla : Tiivistelmä
Verkostotalous ja luottamus
Verkostoyhteistyön nykytila ja kehitysnäkymiä suomalaisessa koneteollisuudessa
Verkostoyrityksen hallitun kasvun tukeminen : selvitys verkostoyritysten kasvua tukevista toimista
Verkottunut palveluorganisaatio
Vertaiskehittäminen kaupan ja palvelualan yritysten uudistamisessa
Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla
Vertical coordination and efficiency in the marketing channel : comparison between Finnish oats and U.S. rice
Vesi kuntayhteistyön voiteluaineena
Vesi- ja viemärilaitosten alueellinen yhteistyö : selvitys
Vesienhoidon hallinta Suomessa : vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpano vuorovaikutteisen suunnittelun näkökulmasta
Vesienhoidon ja vesioikeudellisten velvoitteiden yhteensovittaminen
Vesihuoltolaitosten yhteistyön kehittäminen
Vesiyhtymien toiminnan kehittäminen :
Veske-projekti : vesi- ja viemärilaitostoiminnan yhteistyön kehittäminen Keski-Uudellamaalla
Vetoketju : maaseutumatkailun ohjelmapalvelutuotannon yhteistyömallien kehittäminen : Etelä-Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Satakunnan alueella vuosina 2002-2004 toimineen ylimaakunnallisen koordinaatiohankkeen loppuraportti
Vetres-toimikunta 15 vuotta, 1992-2007
Vi gör det tillsammans : handbok om samarbete
Videovälitteisen opetusmenetelmän soveltuvuus potilasohjauksen opetukseen
Vientiyhteistyön onnistuminen : tutkimus Suomen ulkomaankauppaliiton vientirengastoiminnasta
Vientiyhteistyön onnistuminen ja siihen vaikuttavat tekijät : tutkimus FINPROn vientirenkaista
Vihannesyrittäjien verkostoituminen : yhteistoimintahankkeiden toteuttaminen
Viheralan palvelujen tarve ja yhteistyömahdollisuudet Pohjois-Suomessa
Viiden pkt-yrityksen verkostosta Meconet Oy:ksi
Viljan korjuu ja varastointi laajenevalla viljatilalla
Viljelijäyhteistyö Kaakkois-Suomessa : esimerkkinä Lemin peruna oy
Villa Tammekann - Granö-keskus : vihkimisjuhlallisuudet Tartossa 4.4.2000 = avamispidustused Tartus 4.4.2000
Viranomaiset ja elinkeinoelämä samassa veneessä :
Viranomaisten yhteistyö venekaluston hankinnassa ja käytössä : työryhmäraportti
Viranomaistoiminta harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnassa
Viranomaisyhteistyö - hyvät käytännöt
Viranomaisyhteistyö :
Viranomaisyhteistyön kehittäminen : selvityshankkeen loppuraportti
Viranomaisyhteistyön kehittämisprojektin käynnistämistä selvittäneen työryhmän muistio
Viranomaisyhteistyönä tehtävän rikoshyödyn jäljittämistä selvittäneen työryhmän loppuraportti
Vireä kylä : 2003-2006, loppuraportti
Viron kunniaksi : talvi- ja jatkosodan virolaiset vapaaehtoiset
Virtual regions? : a web site based comparison of Finnish and Norwegian inter-municipal ICT partnerships
Voice of the Nordic wild berry industry : a survey among the companies
Voimaa verkostosta! : verkostomaisen kehittämisen käsikirja
Voimavaraistava kouluneuvottelu kolmena näytöksenä
Voluntaristinen alueellinen innovaatiojärjestelmä : tapaustutkimus Oulun alueen ict-klusterista
VTT tuotekehittäjänä : kertomus automaattisen sivutaitto-ohjelmiston kehittämisestä VTT:ssä
Vuoden 2018 varhaiskasvatuslaki
Vuoropuhelun aika : kirjoituksia kuntoutuksen kehittyvästä asiakasyhteistyöstä
Vuorovaikutuksella hyvinvointia työelämään
Vuorovaikutuksen vivahteita ja tilanneherkkää tasapainoilua
Vuosille 1989-92 valittujen YTV:n luottamushenkilöiden koulutusseminaari : Wanhassa Satamassa 15.3.1989 pidetyt esitelmät
Vyöhykkeen kehittäminen ja kuntien yhteistoiminta : Helsinki-Hämeenlinna-Tampere-vyöhyke
Vägen till Barents : Norrbottniska företags erfarenheter från affärsförbindelser till Ryssland på 1990-talet i jämförelse med företag i Nordnorge och finska Lappland
Väkivaltatyö asiantuntijayhteistyönä
Välittäjän aapinen : välittäjäorganisaatiotoiminnan aakkoset
Välityömarkkinatoimijoiden yritysyhteistyön hyvät käytännöt Pohjois-Pohjanmaalla -käsikirja
VÄLKKY-projektin raportti
Värdering i och av skolan : rapport från Nordisk hem och skola -konferens 6.-8.9.1991, Esbo, Finland
Väyrysen renki
Vääryydestä vastuuseen
Våga blanda - våga bryta : erfarenheter av två regionala utvecklingsprojekt
Våra barn - allas ungar
Weaving tapestry : collaborative information technology and organisational change
WFA 2000+ ja nyt : Länsi-Suomen allianssin kehittämisasiakirja
WFA 2000+ och nu : utvecklingsdokument for Västra Finlands allians
WFA i det nya årtusendet 2001-2004 : utvecklingsdokument för Västra Finlands allians
WFA uudelle vuosituhannelle 2001-2004 : Länsi-Suomen allianssin kehittämisasiakirja
When sharing becomes a liability : an intellectual capital approach to describing the dichotomy of knowledge protection versus sharing in intra - and interorganizational relationships
Win-win -ajattelu käyttäen Karjalan win-win -palautusta tapaustutkimuksena
Win-Win thinking :
Winter navigation cooperation guideline 19 Decemberr 2011 / 1.0 : cooperation between icebreakers, VTS-centres, the GOFREP centre, pilots and the Pilot Order Service in winter 2011–2012
Winter Navigation Cooperation Guidelines 2 December 2014 / 1.0 : cooperation between icebreakers, VTS-centres, the GOFREP centre, pilots and the Pilot Order Service in winter 2014–2015 : 2.12.2014
With : refugees for co-creative cities
Work-related rehabilitation for strengthening working careers :
Worker coordination, collaboration and learning in make-to-order assembly production
Workforce preparation in a global context
Würth Oy 1975-2010
XIX F.I.D.E. Congress = XIX congrès F.I.D.E. = XIX F.I.D.E. Kongress : Helsinki 1-3 June/juin/Juni 2000 : 3, Legal consequences of the single currency = Conséquences juristiques de la monniaie unique = Rechtsfolgen der einheitlichen Währung
Yhdessä ja erikseen : harjaantumisoppilaiden ja ala-asteen oppilaiden yhteistoiminnallisten ryhmien muotoutuminen sekä sosiaalisen integraation toteutuminen kuvaamataidon opetuskokeilussa
Yhdessä kasvattamaan : kohti välittämisen toimintakulttuuria
Yhdessä kehittäen : koulutuksen ja työelämän yhteistyön haasteita
Yhdessä kehittäminen
Yhdessä kulkien - hyvä tulee : koti, koulu ja kouluterveydenhuolto oppilaan terveyden tukipilareina
Yhdessä liikkeelle : yhdistykset ja kunnat liikunnan kumppaneina
Yhdessä menestymisen taito
Yhdessä näkee kauemmas : potilasyhdistysten tulevaisuuden näkymät Savonlinnassa
Yhdessä parempaa pedagogiikkaa : interaktiivisuus opetuksessa ja oppimisessa
Yhdessä tein -hanke 2009-2011 : opiskelijahyvinvoinnin kehittäminen Uudenmaan alueen ammattikorkeakouluissa
Yhdessä tekemällä : 11 tapaa linkittää T&K ja oppiminen
Yhdessä tietämisen episodeja : terveydenhuollon kompleksiset työympäristöt
Yhdessä toimien uusiin ratkaisuihin : tutkimus yhteiskunnallisten yritysten ja isojen yritysten välisestä yhteistyöstä
Yhdessä toimimalla kohti hyvinvoivaa koulua : koulun toimintakulttuurin kehittäminen monitoimijuuden avulla
Yhdessä toimimisen etiikka
Yhdessä vai yksin : Itä-Suomen läänin ammattikorkeakoulujen yhteistyöselvitys
Yhdessätekeminen verkostoissa : kokemuksia Enemmän OsKesta -hankkeesta
Yhdistyksen hallituksen pelisäännöt : yhteistyösopimuksella tuloksiin
Yhdistyksen projektiopas
Yhdistykset kolmannen sektorin toimijoina : tutkimus jyväskyläläisistä yhdistyksistä
Yhdistävät käytännöt : kuntoutuksen viranomaisverkostojen tarkastelua
Yhdyshenkilöistä romaniasiantuntijoiksi : romaniasiain yhdyshenkilöprojekti = Kontaktpersoner som sakkunniga i romanfrågor : projekt med kontaktpersoner i romanfrågor
Yhteensaatetut erilaiset : sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö vaasalaisesta näkökulmasta
Yhteenveto eurooppalaisten kaupunkien ympäristöpoliittisista linjauksista
Yhteenveto kuntien kanssa käydyistä opetussuunnitelmaneuvotteluista syksyllä 1986
Yhteenveto moniammatillisen yhteistoiminnan kehittämisestä 1996-2000 ja jatkoehdotukset : hätäkeskustoiminta ja viranomaisradioverkko sosiaali- ja terveydenhuollon palveluksessa
Yhteinen asiakas ja sosiaalinen teknologia Avec-kehittämishankkeessa ja Apua.infossa 2005-2008
Yhteinen koulutie : ohjaustoiminnan haaste sairaalaopettajalle
Yhteinen kunnallistekninen työmaa : prosessin kehittäminen - kasvukertomus hallintokuntarajat ylittävän prosessin luomisesta ja yhteistyöstä
Yhteinen verkosto? : tutkimus nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä poikkihallinnollisista ryhmistä
Yhteisellä asialla : uusikaupunkilaista ja vähän vakka-suomalaistakin kunnallispolitiikkaa
Yhteisellä työllä parempaa : opaskirja monialaisen yhteistyön kehittämiseksi nuorten hyvinvointipalveluissa
Yhteisen potilaan hoito : tutkimus organisaatiorajat ylittävästä yhteistoiminnasta sairaalan, terveyskeskuksen ja lapsipotilaiden vanhempien suhteissa
Yhteiset asiakkaat : ammattikorkeakoulu ja sairaala kehittäjäkumppaneina
Yhteiset asiakkaat ja aktiivinen yhteistoiminta : katsaus hyviin käytäntöihin
Yhteiset käytännöt terveysneuvonnan tueksi : työkirja toiminnan kehittämiseen
Yhteisetu-osuuskunta : joustava paikallisrakenne muuttuvalle maaseudulle
Yhteishankkeet yritysten näkökulmasta
Yhteiskehittämisen käsikirja
Yhteiskunnallinen vuorovaikutus osana opetuksen kehittämistä : esimerkkinä ympäristöala
Yhteispalvelu : parempaan palveluun
Yhteispalvelu ja sen kehittäminen : yhteispalvelun arviointitutkimuksen loppuraportti
Yhteispalveluista kansalaistoimistoon
Yhteispalvelupisteen organisointi yhteispalvelulain näkökulmasta
Yhteispalvelupisteen perustaminen ja kehittäminen : opas
Yhteispelillä lapsen parhaaksi : vanhempien ja ammattikasvattajien näkemyksiä lasten kasvatuksesta
Yhteispelillä tuloksiin : liikuntatoimi : yhteistyössä yli toimintarajojen
Yhteisrahoitustyöryhmä
Yhteisraportti
Yhteisten tavoitteiden ja jaetun näkemyksen muodostuminen kolmessa erityyppisessä verkostossa
Yhteistoiminnallinen oppiminen : Osa 1
Yhteistoiminnallinen oppiminen : tie tuloksiin
Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirja
Yhteistoiminnallisuus alueen taloudellisen kehityksen edellytyksenä
Yhteistoiminnallisuus Pohjois-Karjalan alueellisessa kehittämisessä : yhteenveto
Yhteistoiminta ja kuntien työpaikkojen kehittäminen : Laatu-verkoston arviointitutkimus
Yhteistoiminta ja luottamus
Yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalvelut 2010 : järjestämisen, tuottamisen ja hallinnon kysymyksiä uusissa palvelurakenteissa
Yhteistoimintaa ja yksilöllisiä valintoja kuntoutumisen polulla :
Yhteistoimintapartiointiin yli alue- ja tehtävärajojen
Yhteistyö - oppilaitosten uusi toimintatapa : käytännön kokemuksia ja ratkaisumalleja
Yhteistyö ja ajallisuus PET-merkkiaineiden tuotekehityksessä
Yhteistyö ja resurssit maitotiloilla :
Yhteistyö ja sen arviointi : raportti kotimaisen yhteistyön tuloksista ja niiden arvioinneista
Yhteistyö ja seurakuntarakenteen kehittäminen
Yhteistyö ja työvoiman hankintakanavat kasvihuonetuotannossa
Yhteistyö ja verkostoituminen : puualan pk-yritysten liiketoimintaketjut ja -verkostot
Yhteistyö kuntoutuksessa : raportti neuvottelupäivästä
Yhteistyö maakunnan menestystekijänä : tutkimus maaseudun kehittäjien verkostoista
Yhteistyö maarakennustyömaalla
Yhteistyö poliisin ja syyttäjän voimavarana : tutkimus poliisin ja syyttäjän yhteistyön toimivuudesta rikosten esitutkinnassa, organisaatioiden johtamisen ja laadun kannalta
Yhteistyö päivähoidossa : kasvatuksen lapsikohtainen suunnittelu yhteistyössä vanhempien kanssa
Yhteistyö Suupohjan rannikkoseudulla koskien pakolaisvastaanottoa : selvitys Kaskisten, Korsnäsin, Kristiinankaupungin ja Närpiön pakolaisvastaanotosta saaduista kokemuksista sekä yhteistyön edellytyksistä
Yhteistyö teiden ja katujen kunnossapidossa : tielaitos ja kunnat
Yhteistyö televerkon rakentamisessa
Yhteistyö tuki-ja liikuntaelinvaivoihin liittyvän työkyvyttömyyden ehkäisyssä :
Yhteistyö yritysturvallisuuden hallinnassa : tutkimus sisäisen yhteistyön tarpeesta ja roolista suurten organisaatioiden turvallisuustoiminnassa
Yhteistyö yritysverkostoissa
Yhteistyö, laatu, oppiminen : tutkimus verkostomaisen toimintatavan ja yhtenäisen laatukäsityksen edistämisestä puutuoteteollisuudessa
Yhteistyö- ja verkostosuhteet : strateginen tarkastelu maidontuotantoon sovellettuna
Yhteistyöinterventioiden vaikuttavuus lapsiperhepalveluissa
Yhteistyökumppanuus on arvomme : selvitys yhteistyökumppanuuden toteutumisesta
Yhteistyöllä ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun
Yhteistyöllä eteenpäin : selvitys taiteen ja kulttuurin aluekeskusten ja alueellisten toimijoiden yhteistyön kehittämisestä
Yhteistyöllä huipulle : miten rakennan menestyvän joukkueen
Yhteistyöllä hyvinvointia : järjestöjen välinen ja järjestö-kuntayhteistyö hyvinvoinnin lisääjänä
Yhteistyöllä ja kilpaillen : peruspalvelut 2000 -tutkimusraportti
Yhteistyöllä leirikouluun
Yhteistyöllä liikuntapalveluja : tutkimus kuntien viranomaisten yhteistyöverkostoista liikuntapalvelutuotannossa
Yhteistyöllä parempaan palveluun? : kuntapäättäjien näkemykset kunnan nykyisestä ja tulevasta palvelutarjonnasta
Yhteistyöllä tietoa ja verkostoja : innovaatiorahoittajien yhteisohjelmien arviointi
Yhteistyöllä tulevaisuuteen : kokemukset Hämeenlinnan seudulla : Hämeenlinnan seudun julkishallinto 2010 -projekti
Yhteistyöllä tuloksia : käytännön esimerkkejä työelämästä
Yhteistyöllä tuloksiin
Yhteistyöllä tuloksiin : Oulussa vuosina 2000-2006 toteutettujen kaupungin, yliopiston ja ammattikorkeakoulun kehittämishankkeiden loppuarviointi
Yhteistyöllä työkykyä : kehittämishankkeiden loppuraportti
Yhteistyöllä työttömien elämä hallintaan?
Yhteistyömahdollisuudet kaupunkiseutujen klusterikehittämisessä
Yhteistyömahdollisuudet Lounais-Saksassa
Yhteistyön edellytykset pkt-yrityksessä : tapaustutkimus yhteistyön kehittymisestä, tavoitteista ja tuloksista seitsemässä yhteistyöryhmässä
Yhteistyön iloa talousammattilaisen arkeen
Yhteistyön ja verkostoitumisen uudet muodot : Adapt/Employment -teematyö
Yhteistyön kolmas polku : palvelurooli kirkon yhteiskunnallisen aseman uudistajana
Yhteistyön monta todellisuutta : sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyö kuntatasolla : kokeiluprojektin loppuraportti
Yhteistyön ristiriitaiset puhetavat : diskurssianalyyttinen näkökulma luokanopettajien tulkintoihin tiimityöstä
Yhteistyön rooli uuden liiketoiminnan käynnistämisessä : yhteistyön luonne ja yhteistyösuhteiden lähteet suomalaisissa teknologiahautomoyrityksissä
Yhteistyön, työnilon ja laadun vuorovaikutus rakennustyömaalla
Yhteistyöopas taide- ja kulttuurialan opiskelijaprojekteihin : tieto-opas yhteistyökumppaneille, opiskelijoille, opettajille ja ohjaajille
Yhteistyöpeli tiimien kehittämisessä : kokemuksia kentältä
Yhteistyössä : työelämän ja koulutuksen yhteistyön kehittyminen sosiaali- ja terveysalalla
Yhteistyössä kestävään kehitykseen
Yhteistyössä kohti jaettua asiantuntijuutta : näkökulmia perheen ja ammattilaisten yhteistyöhön
Yhteistyössä palo- ja pelastustoimen tulevaisuus
Yhteistyössä toimien : käsityksiä monialaisuudesta ja moniammatillisuudesta sosiaali- ja terveysalalla
Yhteistyössä vähittäiskaupan voima : osallistuimme K-supermarket MASAn kehittämiseen
Yhteistyöstä voimaa? : sosiaali- ja terveyspalveluyritysten yhteistyö ja verkottuminen
Yhteistyöstä yhteiseen työhön : ikaalilainen palveluohjaus auttaa työikäistä palvelujärjestelmän labyrintissa
Yhteistyöstä yhteiseen työhön : Mikkelin seutu menestysseuduksi kuntien voimavarojen yhdistämisellä
Yhteistyösuhteet ja tulevaisuuden näkymät eteläpohjalaisissa puualan yrityksissä
Yhteistyötä asiakkaan hyväksi : kuntoutusuudistuksen asiakasyhteistyön toteutuminen Kelan paikallistoimistojen arvioimana
Yhteistyötä ja kumppanuutta terveydenhuoltoon Keski-Suomessa : Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sopimusohjauskokeilu : loppuraportti
Yhteistyötä tietohallintostrategioiden kautta : korkeakoulujen tietohallintoyhteistyöprojektin loppuraportti
Yhteistyötä yhteistyöhön : matkailuhankkeista kestävään kumppanuuteen Suomi - Venäjä-yhteistyössä
Yhteistyötä yli rajojen
Yhteistyötä yli rajojen : kokemuksia julkisten palvelujen seutuyhteistyöstä : Julkkis-projektin loppuraportti
Yhteistyötä, valvontaa ja kokonaisvaltaista kuntoutusta :
Yhteistyöverkosto työnantajasektorin kanssa koulutusta kehitettäessä : esisuunnitelma pilottikokeilusta
Yhteistyöyritykset ja yhteistyösuhteiden luonne suomalaisella pkt-sektorilla
Yhteistä opettajuutta etsimässä : aineenopettajiksi opiskelevien yhteistyötä yli ainerajojen
Yhteistä tulevaisuutta rakentamassa ja kartoittamassa
Yhteisvoimin tulevaisuuteen : kuntien muuttuvat toimintatavat
Yhteisyritysten arviointi Euroopan unionin kilpailulainsäädännössä
Yhteisöllisyys - avain parempaan terveyteen : työvälineitä hoitotyöhön
Yhteisön ja yhteiskunnan ehdoilla : seurakuntien ja kuntien yhteistyö vuorovaikutuksen näkökulmasta
Yhteisön voima : nuorisoseuraliikkeen historia : 1, Synty ja kasvu 1881-1905
Yhteisöpajat osallisuuden, oppimisen ja muutoksen mahdollistajina
Yhtenä : kun minästä kasvaa me
Yhteyksistä yhteistyöhön - yhteistyöllä tavoitteisiin
Yhtymäajattelu koulutuskuntayhtymässä
Yksi hyvä : tienviittoja vanhustyön käytäntöihin
Yksilöiden ja yhteisöjen ratkaisukeskeinen kehittämismenetelmä
Yksilöllinen yhteisöllisyys : avaimia yhteisöllisyyden muutoksen ymmärtämiseen
Yksilölliset opinnot ja niiden toimivuus toisen asteen oppilaitoksissa Helsingissä
Yksilöllisyys ja auktoriteetti : tutkimus yläasteen opettajien sosiaalisen toiminnan kulttuurisista esteistä
Yksin mutta yhdessä : opettajat omaa ja oppilaitoksen toimintaa kehittämässä
Yksin, yhdessä vai yhdeksi? : kysely Suomen kirjastoseuran, Suomen tieteellisen kirjastoseuran, Finlands svenska biblioteksföreningin ja Tietoasiantuntijoiden jäsenille seurojen tulevaisuuden yhteistyömuodosta
Yksinään vai yhteisvoimin? : yhdessäoppimisen mahdollisuuksia etsimässä
Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö sosiaali- ja terveysalalla
Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön kehittäminen virtuaalisessa oppimisessa työryhmän muistio
Yleiskaavallinen yhteistyösuunnitelma 2010 : Turun kaupunkiseudun yleiskaavallisen yhteistyön alue : Kaarina, Lieto, Naantali, Piikkiö, Raisio ja Turku
Yleiskaavayhteistyön saavutukset ja sudenkuopat : kokemuksia neljältä kaupunkiseudulta
Yleislääkärikonsulttikokeilu : terveysasemaprojekti
Ylikunnallisuus Keski-Suomen sosiaalitoimen palveluissa
Yliopisto pk-yritysyhteistyön edistäjänä : vuorovaikutteisen verkottumisprosessin kehittämishankkeen loppuraportti
Yliopisto-opetus opiskelijoiden ja opettajien yhteistoimintana
Yliopistot ja muuttuva työelämä
Ylläpidon muutoksesta monialaistumiseen : näkökulmia laajenevaan ammattikorkeakoulun hallintoon ja yhteistyöhön
Ylä-Karjalan oppimiskeskus
Ylä-Savon kulttuurisuunnitelma
Ylöjärven ja Tallinnan Pyhän Hengen seurakuntien välisestä ystävyydestä ja yhteyksistä, muistoja ja muistiinpanoja
Ympäri käydään yhteen tullaan : kirjoituksia kunnista
Ympäristö ja ammattikorkeakoulu 1994 : tuotekehitys-, palvelu- ja tutkimusyhteistyösymposium 19.5.1994
Ympäristöalan alueellisen yhteistoiminnan kehittämiskokeilu (YTAKE) : II-vaiheen loppuraportti
Ympäristöministeriön ja lääninhallitusten yhteistyökartoitus kaavoitus- ja asuntotoimen tehtävissä : Yrtti-työryhmän raportti
Ympäristöopas
Ympäristöterveydenhuollon toimintaedellytykset : loppuraportti
Ympäristöterveys ympäristöhallinnon tutkimus- ja yhteistyöhaasteena : esiselvitys
Yrittäjien yhteistyöasenteet ja verkostoituminen
Yrittäjyyden ulottuvuudet : sanomalehtiyliopisto ; [toimittaja: Pertti Lehesvuo] ; [kuvat: Pertti Lehesvuo]
Yrittäjyyskasvatus Pohjois-Pohjanmaalla :
Yrittäjyyskasvatusta käytännössä : esimerkkejä ja kokemuksia Yrittäjyys ja kunnat -hankkeessa
Yrittäjät, yritykset, verkostot : Metsäalan yrittäjien yhteistoimintaverkko -projektin loppuraportti
Yrityksen muotoiluosaaminen -projektin kuntotesti : PK-teollisuuden ja korkeakoulujen yhteistyöprojekti
Yrityksen teknologia- ja yhteistyösopimukset
Yrityshautomon ja yliopiston keskinäissuhteen kehittäminen : casekohteena teknologiakeskus Kareltek ja Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu
Yritysten ja ammattikorkeakoulujen T&K-yhteistyö : ammattikorkeakoulut alueellisessa innovaatiojärjestelmässä : koulutuksen ja työelämän verkottumisen mallit, osaprojekti III
Yritysten ja korkeakoulujen koulutusyhteistyö Euroopassa : Comett-ohjelmat
Yritysten ja kunnan ympäristöyhteistyö : miten onnistua?
Yritysten ja oppilaitosten koulutusyhteistyö : hyviä käytänteitä oppimisympäristöistä, työssäoppimisesta ja ammattiosaamisen näytöistä
Yritysten kehittämisrenkaiden toiminta 1988-1989
Yritysten tuotannollisen yhteistyön käsitteestä
Yritysten verkkoistuminen : haastattelututkimus pääkaupunkiseudulta
Yritysten verkostoitumisen oikeustaloustieteellisistä perusteista
Yritysten välisen teknologiayhteistyön tausta ja muutoksen suuntaviivat
Yritysten välisen yhteistoiminnan käynnistyminen
Yritysten yhteistyö ja franchising : sopimusriskien hallinta ja sopimusohjaus
Yritysverkoston strateginen kehittäminen
Yritysverkostot ja yrityspalvelut Sisä-Savossa : nykytila ja seudullinen kehitysstrategia
Yritysverkostot laskentatoimen näkökulmasta
Yritysverkostot matkailun kehittämisen näkökulmasta : Saimaan Charmantit -matkailuverkosto
Yritysverkottumisella joustavuutta ja tehokkuutta
Yritysyhteistyö ja laskentatoimi päijäthämäläisissä yrityksissä
Yritysyhteistyön malleja : käsikirja yhteistyön edistäjille
Ystävyyttä - yhdenvertaisuutta : Invalidiliiton ja Karjalan tasavallan invalidiliiton yhteisprojektin loppuraportti = Druǎba - ravenstvo : Itogov'l̂raport o dvuhletnem sovmestnom proekte meǎdu soûzom invalidov (Finlândiâ) i Karel'skim respublikanckim obŝestvom invalidov (KROI)
Ystävyyttä ja yhteistyötä, atleetit!
Ytake-hanke : ympäristöterveydenhuollon alueellisen yhteistoiminnan kehittäminen Rovaniemen kaupungissa ja Ranuan, Pellon sekä Ylitornion kunnissa : loppuraportti
Yterva-projekti : ympäristöterveysvalvonnan kehittämisprojekti Oulun läänin eteläosassa : loppuraportti
YTV lehdistön silmin : yhteenveto pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskuntaa koskevasta lehtikirjoittelusta 1985-1991
YTV:n Kestävän kehityksen toimintaohjelman seuranta
YVI : ensiaskeleet
Äitien kasvatuskäsityksiä ja arviointeja hyvästä päiväkotikasvatuksesta
Älykkään elämyssysteemin johtaminen : elämysten orkestrointi
Återvinning av papper, papp och kartong på Nordkalotten
Österbottens balansgång
Ühine tee : kogemusi lähipiirkonnakoostööst = Yhteinen matka : kokemuksia lähialueyhteistyöstä
На одной стороне - по обе стороны границы : сотрудничество органов власти Финляндии и России с целью улучшения пограничной безопасности
Пособие по реализации циклов ознакомления преподавателей профессионального образования с трудовой деятельностью
Техника безопасности труда на коллективных рабочих местах : совершенствование обучения
“Successful cooperation between educators and entrepreneurs” -seminar, San Sebastian, Spain september 2014
”Soittaminen ammattilaisen kanssa on paras tapa oppia” :
Download this resource as RDF:
Turtle
RDF/XML
N-Triples
JSON-LD